Tää on mulle tärkee -kohteet

Pohjoispohjalaislähtöiset nuoret aikuiset vinkkasivat meille kymmenen mielenkiintoista #tääonmulletärkee-kohdetta eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata. Kohteet ovat lapsuus- ja kouluajan luonnon- tai kulttuuriympäristöjä, joiden nuoret toivovat säilyvän jatkossakin tai joita haluavat nostaa esiin.

Me innostimme ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan näiden kohteiden hyväksi. Mitä kohteissa sitten tapahtui vuoden 2021 ja kevään 2022 aikana? Katso alta lyhyt kuvaus kustakin kohteesta ja klikkaa itsesi mahdollisen lisätiedon lähteille.

FRISBEEGOLFRATA, SIEVI

Suositun harrastusalueen heittopaikat saivat uudet pinnoitteet harrastajien, kunnan ja hankkeen yhteisvoimin.

KASARMIN ALUE, YLIVIESKA

Kasarmin alueen tarinassa on alkamassa uusi kappale.
Keräsimme ylivieskalaisten kasarmimuistoja, joista syntyi yhteisöllinen taideteos.

KELLON NUORISOSEURAN- TALO JA NUORTEN ILLAT

Täällä viettiin ennen nuorten iltoja. Syksyllä 2021 Kellon nuoret rakensivat itselleen ajanviettopaikaksi skeittirampin. (kts. lisää kohde 4)

KIVINIEMEN SATAMA, KELLO

Kohde yhdistettiin aivan vieressä sijaitsevan kohteen 3 kanssa.

Kellon skeittiparkin ympärille syntyy yhteisön tuella nuorten oma KelloPark.

KYLMÄNIEMEN UIMARANTA, RAAHE

Raahelaisille tärkeän rannan pukukoppia ja puuceetä kunnostettiin talkoilla. Joukkorahoituksella saatiin myös uudet ulkokalusteet.
(Kuva: Raahen seutu-kunta / Henri Ylikulju)

LUMOTUN HALLAN MAA, PELSO, VAALA

Kyläläisten aikoinaan tekemä elämyspuisto kunnostettiin uuteen kukoistukseen. Päreistä ja riukuaitarangoista tehty Lumous-portti johdattaa nyt seikkailuun. 

LUOHUAN KOULU, SIIKAJOKI

Luohuan satavuotias kyläkoulu on kyläyhteisön sydän.

Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kysyimme asiaa kyläläisiltä Luohuan lisäksi Neittävällä. Syntyi Koulu, kylän sydän -podcast.

OIJÄRVEN VETOUISTELUKISA, II

Oijärven rannalle tehtiin talkoilla pöytiä, penkkejä ja kulkusiltoja.

Kurkkaa kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juolan avajaistervehdys ja talkootunnelmia videolta.

RANTAKYLÄN KOULUN ALUE, LIMINKA

Ilkivaltaa kokeneesta entisen Rantakylän koulun pihasta saatiin turvallinen ympäristö koulumuistoista syntyneiden taideteosten ansiosta.

TURVAKONALUSEN LAAVU, TAIVALKOSKI

”Tämä on hyvä näin.” Joskus tärkeä paikka on hyvä sellaisenaan. Katso videolta Taivalkosken Villen mietteitä Turvakonalusesta.

Mitä muuta #tääonmulletärkee-kohteissa tapahtui?

Jokainen kohde – ja jokainen prosessi – oli omanlaisensa. Se, mitä tehtiin, päätettiin aina mukana olleiden nuorten aikuisten tai muun paikallisen yhteisön kanssa. Tutustu lisää tääonmulletärkee -kohteiden tapahtumiin ja toiminnan muuhun kirjoon somekanavissamme.

Uusi Ystäväni-kirja sopii työkaluksi nuorten aikuisten kuulemiseen

Uunituore Ystäväni-kirja kunnille, jotka haluavat kuulla nuoria aikuisiaan, tarjoaa työkalun nuorten aikuisten kuulemiseen. Kirjassa on konkreettisten vinkkien lisäksi perinteisiä Ystäväni-kirjan sivuja, joille voi kerätä nuorten ajatuksia.

Tutustu julkaisuun täällä!

Tilaa Maaseudun Sivistysliiton uutiskirje

Seitsemän kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje kertoo Maaseudun Sivistysliiton tapahtumista, koulutuksista, kulttuuritarjonnasta ja julkaisuista.

Tilaa uutiskirje