Opintopisteytetty koulutus

Opintopisteillä osaaminen näkyviin
Opintokeskusten ja niiden kanssa yhteistyössä toimivien järjestöjen koulutuksissa syntyy huikea määrä monenlaista osaamista. Syksystä 2021 vapaan sivistystyön oppilaitosten on ollut mahdollista viedä omia opintopisteytettyjä koulutuksiaan Opetushallituksen ylläpitämään kansalliseen opintosuoritusten rekisteriin Koski-tietovarantoon.
Vapaan sivistystyön oppilaitokset päättävät itse, mistä koulutuksista opintopisteet voi saada ja merkintä tehdään vain osallistujan suostumuksella. Omia opintosuorituksiaan pääsee katsomaan Oma opintopolku -palvelusta.
Opintopisteet tekevät järjestötoiminnassa hankitun osaamisen virallisesti näkyväksi. Ne auttavat osallistujaa osoittamaan osaamistaan esimerkiksi vapaaehtoistehtävissä, työelämässä ja opinnoissa. Vapaan sivistystyön opintoja voi olla mahdollista hyväksilukea myös osaksi omia opintoja.
Koulutuksen osaamisperusteisuus
Jotta koulutusten opintosuoritukset voi kirjata Koskeen, ne pitää:
1) Suunnitella osaamisperusteisesti.
2) Mitoittaa opintopisteinä.
3) Osaaminen pitää arvioida vähintään tasolla hyväksytty/hylätty niiden osallistujien osalta, jotka haluavat merkinnän opintosuorituksestaan.
Osaamisperusteisuus tarkoittaa, että koulutukselle on laadittu osaamistavoitteet. Osaamistavoitteet kuvaavat, mitä osallistujan tulisi osata koulutuksen jälkeen. Osaamisperusteiseen koulutussuunnitteluun voit tutustua opintokeskukset ry:n sivuilla tai MSL verkko-opiston pikaoppaan avulla:
Jäsenjärjestöjen opintopisteytetyt koulutukset
Maaseudun Sivistysliiton jäsenjärjestöillä on mahdollisuus opintopisteyttää myös omia koulutuksiaan. Toimimme kumppanina suunnittelussa, ja opintopisteytetyt koulutukset tulevat osaksi Maaseudun Sivistysliiton opetussuunnitelmaa.
Ota yhteyttä
Virpi Skippari
Koulutus- ja kansalaistoiminnan päällikkö, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), Työyhteisösovittelun Diploma (HY+)
+358 40 737 8089 virpi.skippari@msl.fi Lue lisää henkilöstä
Twitter – Linkki avautuu uudessa välilehdessä
LindedIn – Linkki avautuu uudessa välilehdessä