Kellon nuoret rakensivat skeittirampin kotikulmilleen itse
On kylillä supistu tällä viikolla. ”Mitä siellä Kellon koululla oikein puuhattiin syyslomaviikolla?”, kysyi eräs. Tähän vastasi toinen: ”No sinne on kuulemma noussu koommee skeittiramppi, jolla on korkeutta melkein parisen metriä ja pittuutta ainaki kymmenen. Eikä sitä mistään filmivanerista ole tehty vaan ihan kunnon koivuvanerista. Oli kuulemma nuoret viisanneet, että niin olisi parempi. Muuten mennee liian liukkaaksi touhu. Kyllä on tolkkuja nuoria, kun koulun ohi ajaessa kuului takapihalta vaan porakoneen surina ja levyjen paukutus. Ihan ne vesisatteessa siellä urakalla touhasivat ja taisivat välillä laulaakkin. Eihän se millään pyhällähengellä noussu vaan perinteisellä talkoohengellä, johon osallistui nuorten lisäksi vähän vanhempaakin sakkia. Piittääpi käyvä vilkasemassa, kun se on nyt valamis.”
Siinä on tarinallisessa muodossa kerrottuna Kellon skeittiramppityöpaja, jota Tää on mulle tärkee -hanke oli järjestämässä viime viikolla. Tarkemmat päiväkohtaiset päivitykset työpajasta löydät Instagramista @tääonmulletärkee.
Ramppi on malliltaan miniramppi, joka sopii sekä aloittelijoille, että pitempään harrastaneille. Skeittiramppityöpajaan osallistujat olivat ala- ja yläkouluikäisiä, joilla oli skeittauksesta kokemusta yhdestä vuodesta useampiin vuosiin. He tunsivat toisensa entuudestaan skeittauksen kautta, vaikka käyvätkin eri kouluja ja viettävät vapaa-aikaansa muuten eri piireissä.
Viikon aikana nuoria kuunnellessa muodostui jonkinlainen käsitys skeittikulttuurista. Rampeilla skeittaajat kohtelevat toisiaan yhdenvertaisesti. Erään osallistujan mukaan siellä ei kiusata toisia tai naureta toisen epäonnistuneen skeittitempun takia. Siellä ennemmin opitaan toisilta, jaetaan skeittiperinteitä, ns. hiljaista tietoa, eteenpäin ja huomioidaan toiset rampilla.
Skeittiramppityöpajan vetäjän Jyrki Pyörnilän yksi missio on jakaa omaa perimätietoaan nuoremmalle sukupolvelle ja esimerkiksi innostaa nuoria tekemään omia ramppeja. Näin hänkin on alle 10-vuotiaana aloittanut ramppien rakentamisen eli mennyt mukaan tekemään. Pyörnilä on osallistuttanut nuoret mukaan suunnitteluvaiheesta itse tekemiseen.
Vaikka Kellon koulun pihalle rakennettu ramppi on tehty uudesta puutavarasta, niin Pyörnilän mukaan ramppiin soveltuu hyvin kierrätettykin materiaali. Skeittausharrastus sopii eri tasoisille ja eri lähtökodista tuleville nuorille. Skeittaamista voidaan periaatteessa harjoittaa missä vaan ympäristössä. Skeittilautojen hankintaan voivat nuoret pienryhmänä hakea avustusta esimerkiksi Nuoriso Leaderilta.
”Tämähän sujuu, kun on hyvä porukka”, totesi eräs osallistuja. Tuo oivallus kiteyttää hyvin työpajassa vallinneen yhteishengen, johon jokainen toi mukanaan omalta osaltaan päättäväisyyttä, hyvää energiaa, huumoria sekä joustavuutta. Yhteinen tahto ja innostus eivät jää vain rampin rakennusvaiheeseen, vaan ylettyvät koko prosessin eri vaiheisiin. Mukana on ollut monia eri tahoja viemässä projektia eteenpäin hienoon lopputulokseen saakka.
Kellon minirampin valmistuminen on yhden projektin loppu, mutta hyvä esimerkki monille tuleville projekteille. Tämä jälleen todettakoon, yhdessä tekemisessä on voimaa.