Oulun seudun Kestävät kylät

Oulun seudun Kestävät kylät -hankkeessa kyliä ja muita maaseudun yhteisöjä innostetaan ja kannustetaan yhteisiin ympäristötoimiin Kempeleen, Muhoksen, Oulun, Iin, Utajärven sekä Pudasjärven maaseutualueilla. Kyliä ja yhteisöjä innostetaan ympäristösuunnitteluun ja käytännön ympäristötekoihin, kuten maisemanhoitoon, energiaremontteihin, yhteisöpuutarhoihin, kierrätykseen, jätetaiteeseen ja vesistökunnostuksiin. Toimintavuosien 2024-2026 aikana toteutetaan yhdessä vähintään 18 ympäristötekoa.

Yhdessä toiminta-alueen kylien ja yhteisöjen kanssa toteutetaan ympäristösuunnittelua, jonka avulla suunnitellaan ympäristötoimien jatkuvuutta sekä käynnistetään ja toteutetaan konkreettisia ympäristötekoja hiiliviisaasti ja luonnon monimuotoisuutta parantaen. Teot toteutetaan joko hankkeen rahoituksella tai kyliä tuetaan idean valmistelussa toteutettavaan muotoon ja erillisen rahoituksen hakemisessa. Tavoitteena on nostaa hiiliviisaus, kestävä kehitys ja konkreettiset ympäristöteot kyläyhteisöjen ja maaseutualueiden vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi.

Lisäksi alueen asukkaille ja toimijoille järjestetään kestävän elämäntavan teematilaisuuksia ja opintomatka. Yhdistyksille on myös tarjolla ekosparrausta omien hankkeiden suunnittelussa, eli uusia hankkeita valmistelevia kyliä ja yhteisöjä avustetaan parantamaan omien hankkeiden ympäristösisältöjä.

Toteutusaika on 31.1.2024 – 31.12.2026. Hanke saa rahoituksen Euroopan maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 186 248€, siihen on saatu 80 % tuki Oulun seudun Leader yhdistykseltä.

Onko sinun kylälläsi innostusta ympäristötekojen tekemiseen? Kiinnostaako maisemien raivaus, kukkapellon teko tai vesistökunnostus? Toimisiko teidän kylällä yhteisöpuutarha tai kaipaako kylätalo energiaremonttia? Ota yhteyttä, niin pohditaan yhdessä!

Ota yhteyttä

Tilaa Maaseudun Sivistysliiton uutiskirje

Seitsemän kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje kertoo Maaseudun Sivistysliiton tapahtumista, koulutuksista, kulttuuritarjonnasta ja julkaisuista.

Tilaa uutiskirje