Sanginkonnun synnyn taustaa

Maaseudun Sivistysliitto tuo paikkasidonnaista ympäristötaidetta kolmeen kylään Oulujoen ja Sanginjoen varrelle

Teokset tulevat osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa

Sanginkonnun taiderastit sijaitsevat 10–20 kilometriä Oulun keskustasta itään, maaseudulla Oulujoen pohjoispuolella. Kolmessa kylässä – Sanginsuussa, Sanginjoella ja Lapinkankaalla – on kaikkiaan kaksitoista taiderastia. Eri menetelmin työskentelevät taiteilijat toteuttavat niihin paikkasidonnaisia ympäristötaideteoksia.

Sanginkonnun taiderastit valmistuvat syksyn 2025 aikana ja tulevat osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa.

Sanginkonnulle on helppo tehdä päiväretki Oulun keskustasta. Teoksiin tutustuminen tulee mahdolliseksi myös digitaaliselta alustalta.

Taiderastit toteuteuttaa Maaseudun Sivistysliitto yhteistyössä SLS-kyläyhdistyksen ja Sanginkontu ry:n kanssa.

Sanginkontu syntyy kolmen kylän yhteisvoimin

Toive taidereitin saamisesta omille kotikonnuille syntyi kyläläisten ja kyläyhdistyksen taholta. Yhdessä Maaseudun Sivistysliiton kanssa laadittu nelivuotinen suunnitelma tulee tuottamaan kyliin paikkasidonnaisia taideteoksia, jotka ammentavat innoitustaan pohjoisen luonnon ja kulttuurin ominaispiirteistä ja alueen tarinoista ja historiasta.

Taiderastien paikkojen suunnittelua ja tarinaperinteen kokoamista on tehty kyläläisten yhteissuunnittelutapahtumissa. Kyläläiset osallistuvat myös teosten valmistusvaiheessa työpajoihin, talkoisiin ja taiteilijatapaamisiin.

Taiderastien verkosto sai paikallisesta nimistöstä kumpuavan oman nimen, Sanginkontu. Sanginkontu on aluetta kodin liepeillä, omilla kylillä, pohjoisella kotiseudulla. Siellä on hyvä elää, sinne on mieluisaa palata, sinne voi kutsua kävijöitä. Tervetuloa Sanginkonnulle!

Taiderastien paikkoja suunnitellaan.
Kyläläisiä yhteissuunnitteluillassa.

Myös lapset ja nuoret ovat olleet mukana. Sanginsuun koulun oppilaiden kanssa toteutetuissa draamapajoissa syvennettiin suhdetta Oulujokiseudun maisemiin ja tarinoihin. Lakkautetuksi tulleen kyläkoulun päätösjuhlaan valmistui Sanna-Maija Karjalaisen johdolla ja talkooväen tuella koko perheen satunäytelmä Unelma merestä.

Unelma merestä -satunäytelmä toteutui Sanginsuun kyläkoulun oppilaiden kanssa. Kuvat Sanna-Maija Karjalainen, draamapajojen ohjaaja.

Portfoliohaku ympäristötaiteilijoille sai suuren suosion

Sanginkonnun teosten taiteilijat valittiin kahdessa vaiheessa tehdyn avoimen portfoliohaun kautta. Hakemuksia tuli yhteensä 86 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Taideteosten toteutumisen etenemistä voit seurata sivulta www.sanginkontu.fi sekä Facebookista ja Instagramista.

  • Loppulan luontokeskuksen alueen vanha metsänvartijan lato Sanginjoella: Satu Suvanto, Huoma.
  • Oulujoen varren veneenlaskupaikka Sanginsuussa: taiteilijapari Kati Leinonen ja Tuomas Mujunen, Ajan virta.
  • Sanginsuun seurakuntakodin metsärinne: Eero Markuksela, Tarina.

Taideteosten sijoituspaikkojen esittely.

Taiteilija Satu Suvanto valittiin toteuttamaan Huoma-teos Loppulan latoon Sanginjoen kylälle. Suvanto osallisti kyläläisiä työpajoihin ja liitti teoksensa aineksiksi heiltä koottuja muistoja ja tarinoita ympäröivästä luonnosta ja alueen metsänvartijaperinteestä.
Valokuvaaja Kati Leinonen ja arkkitehti Tuomas Mujunen suunnittelemassa Ajan virta -teostaan Oulujoen rantaan. Riitta Johanna Laitinen esittelee suunnitelmia kasvillisuuden raivaamisesta Sanginsuun veneenlaskupaikalta.
Kuvataiteilija Eero Markukselan kanssa kokoonnuttiin kuvittelemaan hänen teoksensa sijoittumista Sanginsuun seurakuntakodin rinnemaastoon ja ihailtiin jokirantaan avautuvaa maisemaa.
  • Kiekonlenkin valaistu kuntoreitti: Pia Hentunen, Felicia Honkasalo, Jussi Ruusulampi, työpari Macu Makkonen & Jesse Kitinoja, François Blosseville avustajanaan Johanna Häiväoja. Kiekonlenkille sijoittuu myös koululaisten kanssa yhteisöllisesti toteutettu teos.
  • Pilpajärven laavu Lapinkankaalla: Kai Ruohonen.

Taideteosten sijoituspaikkojen esittely.

Marraskuisella maastoretkellä taiteilijoita tutustumassa Kiekonlenkille suunniteltuihin teosten paikkoihin.
Sanginkonnun ensimmäinen teos Jokilohikäärme syntyi kesällä 2023 Sanginsuun koulun oppilaiden yhteistyönä. Kuvataiteilija Pia Hentusen johdolla kylän lapset maalasivat Aimo Laitisen puuveistoksen värejä hehkuvaksi voimaeläimeksi. Kuva: Riitta Johanna Laitinen.

Taiderastit ovat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, yhdessä 39 pohjoisen kunnan kanssa. Tarjolla on maailmanluokan elämyksiä läheltä, kaukaa ja siitä välistä. Kulttuuria, taidetta ja monipuolisia tapahtumia koetaan kaupungeissa, kylissä ja luonnossa. Kyseessä on usean vuoden matka, joka huipentuu vuoteen 2026.

Sanginkonnun taiderastit valmistuvat osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden sisältöä. Taideteosten muodostama verkosto tulee olemaan upea mahdollisuus tutustua Oulujoen suiston historiaan, tarinoihin, luontoon ja taiteeseen ja vierailla kyläkohteissa lähellä Oulun kaupunkia.

Hankkeen toteuttajana on Maaseudun Sivistysliitto yhdessä Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki -kyläyhdistyksen kanssa. Hankkeen rahoittajina ovat Oulu2026-säätiö, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulun Seudun Leader, Museovirasto ja Keskitien Säätiö.

Tervetuloa retkeilemään Sanginkonnulle! Kuva Pilpajärven laavulta Lapinkankaalta.

Sanginkonnun taiderastit pähkinänkuoressa

  • Taiderastit kuuluvat osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoteen
  • Taiderastit sijoittuvat Sanginsuun, Lapinkankaan ja Sanginjoen kylien alueelle
  • Taiderastit houkuttelevat liikkumaan, etsimään ja löytämään
  • Kokonaisuus muodostuu alueelle toteutettavista paikkasidonnaisista ympäristötaideteoksista ja niitä yhdistävistä poluista ja teistä
  • Teokset lähtökohtina on sijaintipaikan ja laajemminkin alueen luonnon, historian ja tarinoiden antama innoitus
  • Alueelle voi saapua pyöräillen, autolla tai bussilla ja rasteilta toiselle voi liikkua jalan, pyörällä tai hiihtäen
  • Taiderastien läheisyydestä löytyy levähdys- ja taukopaikkoja
  • Kyläläisiä ja alueen yhteisöjä ja yrittäjiä kannustetaan kehittämään taiderasteja hyödyntäviä ohjelmapalveluja sekä yleisöä palvelevaa kahvilatarjontaa ja majoituspalveluja
  • Sanginkonnusta valmistuu digitaalinen esittelyalusta palvelemaan taiderasteihin tutustujia, retkeilijöitä ja matkailijoita.

Sanginkonnun taiderastien toteuttajat

Kiitämme rahoittajia

Tapahtumia Sanginkonnulla