Ilmianna kylätaidekohde meille

Tiedätkö kylätaidekohteen, johon matkailijat haluaisivat tutustua? Johon kyläläiset toivoisivat vierailijoita? Onko asuinympäristössäsi joku kylätaidekohde, jonka voisimme julkaista sivustollamme?

Kerro siitä meille oheisella lomakkeella tai laita sähköpostia osoitteeseen heli.kallio-kauppinen@msl.fi

Mitä kylätaide on?

  • Kohde on julkinen, yleisellä paikalla ja aina katsottavissa. Näin ollen kohteet ovat yleensä ulkona.
  • Kohde tutustuttavissa vapaasti, kellonaikaan katsomatta.
  • Kohdetta on ollut tekemässä ammattitaiteilija tai ITE-taiteilija, kylätaiteilijan roolissa.
  • Toteutus: taiteilija tekee teoksen yksin (kylän idean pohjalta) tai yhdessä kyläläisten kanssa, osallistavana tai yhteisötaiteena.
  • Tärkeää on yhteisön osallistuminen.
  • Kohde voi syntyä esim. ITE-taiteilijan ohjaaman veistokilpailun tai -tapahtuman kautta. Veistokset sijoitellaan kyläläisten toiveiden mukaan.
  • Kohteella on oltava taho, joka vastaa siitä ja sen ylläpidosta taiteilijan antamien ohjeiden mukaan.