Kuvakiven synty taiteilijan kertomana

Kai Ruohonen

Sanginkonnun taiderasteilla, Pilpajärven laavun yhteydessä olevasta kivestä on löydettävissä kaiverrettu kuva. Kuvakivi kertoo, olemassaolonsa ja teemansa puitteissa, alueella vaikuttavasta paikallistuntemuksesta sekä sitä toteuttaneista ihmisistä.

Kuva on alueella asuvien ihmisten suunnittelema ja heidän valitsemaansa ja pystyttämäänsä kiveen kaivertama. Kuvaa voidaan pitää alueen asukkaiden yhteisenä tunnuksena, jos he yhteisönä ottavat sen omakseen. Kuvakiven pystytys on alku tälle prosessille.

Kaiverrus on väritetty punamullalla, esihistoriallisissa kalliomaalauksissa käytetyllä väriaineella. Punamulta symboloi tuolloin elämää.

Kivessä oleva kaiverrus on käytännössä ajaton ja elinkaareltaan rajoittamaton, kuten maaperäkin, johon kivi on pystytetty. Kaiverruksessa oleva punamulta pitää aika ajoin uusia, jos kuvaa halutaan pitää värikkäänä, elävänä.

Alueen asukkaiden käyttöön on jätetty rautaoksidia, punamullan valmistuksessa tarvittavaa pigmenttiä; heidän harkinnassaan ja käsissään on kuvan elävänä pitäminen tältä osin.

Kivi on pystytetty, kiveen on kaiverrettu kuva ja kaiverrettu kuva on ensimmäisen kerran väritetty punamullalla.

Kuvakivi ei kuitenkaan ole vielä valmis; se on valmis vasta kahden-kolmen sukupolven kuluttua, jolloin kiveen on syntynyt perinne, yhteisöllinen merkitys.

Tämän päivän lapsi voi aikanaan tuoda oman lapsensa tai lapsenlapsensa kiven ääreen, ja näyttää tälle kuvion jota hän on itse ollut tekemässä, pitämässä elossa – tai vain käynyt katsomassa kuvaa.

Kuvakivi on ideaalina yhteisöllinen teos, maamerkki yli ajan. Kuvakiveen kaiverrettu merkki ei ole ns. kiveen hakattu. Alueen asukkailla on täydet oikeudet siihen: he voivat hyödyntää ja muokata sitä oman näkemyksensä ja intressiensä mukaisesti.

Asukkaat voivat myös itse määrittää kuvakiven alueellisen laajuuden. Edustaako kuvio siinä olevan pienen ympyrän myötä yhtä yksittäistä kylää, kuviossa olevan kolmen isomman ympyrän myötä kolmea kylää, vai kuviossa olevan veneen myötä laajempaa aluetta ihmisiä yhdistävän joen varrella.

Sanginkonnun taiderasteille valittuna taiteilijana roolini tässä prosessissa on ollut ohjaaja, joka laittoi ”kiven pyörimään”; alueen asukkaat antoivat sille suunnan ja pitävät kivessä olevan kuvan liikkeessä.

Seison kiven takana ja vieressä, en sen edessä. Kuvakivi on kaikkien sen pystyttäneiden ja sen tarkoitusta ja toiminnallisuutta ylläpitävien ihmisten teos.

Tapanani ei ole koskaan ollut jättää hyvästejä, enkä tee sitä myöskään nyt. Haluan yhteyteni kuvakiveen ja sen äärellä oleviin ihmisiin säilyvän.

Tämän toistaiseksi toteutuneen, vuoden kestäneen prosessin yhteydessä olen kohdannut ihmisten välisen kanssakäymisen ja yhdessä toimimisen ideaaleja muotoja. Nämä ovat jättäneet, kiveen kaiverretun kuvan lisäksi myös itseeni pysyvän jäljen; positiiviseen kokemukseen rakentuneen mieli- ja muistikuvan alueesta ja sen asukkaista.

Kuvion teemaksi sovittiin ”jokiluotsi”. Teema viittasi Oulujoenlaakson Tervareitin varrella toimineisiin laskumiehiin, jotka luovivat tervatynnyreitä kuljettaneet veneet joessa olevien kiperien ja paikallistuntemusta edellyttävien kohtien yli.

Teema viittasi myös Sanginkonnun toiseen taiderastiin, Jussi Ruusulammen Jokiluotsi-veistokseen; ajatuksena oli luoda linkki taiderastien välille.

Jokiluotsi-teeman pohjalta saapuneiden, piirustuskilpailussa syntyneiden kuvaehdotusten pohjalta alueen asukkaat äänestivät ehdotuksen, joka kaiverretaan kiveen.

Voittajaehdotuksessa oli esitetty jokiluotsi työnsä ääressä, sauvomassa tervaa kuljettavaa venettä karikoiden ohitse. Ehdotuksessa veneessä olevat tervatynnyrit oli kuvattu oikein, menosuuntaisesti lastattuna. Muokatessani ehdotusta kaiverrukseen sopivaksi, hyödynsin heraldisia (vaakunaoppi) periaatteita tynnyreiden kuvaamisessa: tynnyrien kannet suunnattiin sivulle, kuvan katsojaa kohden; näin ne olivat yksiselitteisesti tulkittavissa tynnyreiksi.

Heraldisena esimerkkinä käytin rattaita, jotka vaakunassa kuvataan ylhäältä päin, siten että pyörät on käännetty lappeelleen (ympyröiksi) vaunun rungon sivuille; teknisesti väärin mutta kuvana kertovasti.

Kuviossa on neljä ympyrää, jokiluotsin pää ja kolme tervatynnyriä. Ympyrät mitoitin keskenään (3:1) käyttäen ihmisen luonnosta lainaamaa, kuvataiteessakin yleisesti käytettyä kultaisen leikkauksen mittasuhteistoa. Myös kuvion kokonaismuoto linjaa samaa mitoitusta.

Tervatynnyrien lukumääräksi muodostui kolme; kolme ympyrää > kolme pistettä, jatkuvuutta kuvaava merkki.

KUVAKIVI, ympäristötaideteos, Kai Ruohonen ja Lapinkankaan alueen asukkaat, kivi, rautaoksidi (punamulta) (2025)