Hiilestä on moneksi – lähituotantoa vihreässä siirtymässä (Biohiilen aika)

Maaseudun Sivistysliitto on mukana osatoteuttajana Hiilestä on moneksi – lähituotantoa vihreässä siirtymässä (Biohiilen aika)- hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa biohiilen arvoketjun eri osa-alueista, liiketoimintamahdollisuuksista ja uusista tuotteista alueen vetovoimaisuutta tukien.
Maaseudun SIvistysliiton osuus on tehdä biohiiltä sekä sen valmistusta ja käyttöä tutuksi käytännön ruohonjuuritasolla. Järjestämme hankkeen aikana Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella n. 25-30 biohiiletystyöpajaa vuodessa, yhteensä n. 75-90 biohiiletystyöpajaa. Tavoitteena on järjestää yksi tilaisuus vuodessa jokaisella maakunnan paikkakunnalla hankkeen toimintakauden ajan.
Hiiletystyöpajoissa tehdään tutuksi biohiilen valmistaminen esim. hukkapuusta KonTiki (Kotikaski)-mallisella avohiilettimellä sekä liikuteltavalla pyrolyysiretortilla. Biohiilen valmistustyöpaja tai -työnäytös kestää 2-4h. Hiiletystyöpaja voi olla oma tapahtumansa, mutta se sopii hyvin myös ohjelmanumeroksi esimerkiksi kylätapahtumaan, markkinoille, messuille tai muuhun ulkoilmatilaisuuteen. Hiiletystyöpajassa annetaan ohjeita myös biohiilen lataamiseen ja käyttöön esim. kotipuutarhassa.
Vuoden 2025 hiiletystapahtumien kalenteri päivittyy sitä mukaa kun tapahtumia sovitaan. Päivitämme toteutettujen ja tulossa olevien hiiletysten listaa tälle sivulle. Aivan sivun alalaidasta löytyvästä tulevia hiiletystapahtumia – osiossa näkyy jokaisen tulossa olevan hiiletystapahtuman oma ilmoitus.
Puuttuuko listasta vielä sinun paikkakuntasi? Haluaisitko, että omalla paikkakunnallasi järjestettäisiin myös biohiilen valmistustyöpaja? Lähetä meille ehdotuksesi allaolevan painikkeen kautta!
Tänä vuonna olemme jo hiilettämässä
27.3. Ii (Olhava)
26.4. Oulu (Kasvitieteellinen puutarha)
3.5. Raahe (Oravajärven uimaranta)
10.5. Pyhäjoki (Ylimattila Arboretum)
17.5. Siikajoki (Ruukki, Pohjois-Suomen Puutarhamessut)
7.6. Hailuoto Kesäkauden avajaiset
30.6. Pyhäntä pellonpiennarpäivä Tavastkengällä
1.7. Liminka
Hankkeen toteutusaika on 1.3.24-31.12.26.
Tukea on myönnetty 84 120 e. Kokonaisbudjetti 2 521 124 e. Hankkeen rahoittaa Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto ja rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Ladattavia biohiiliesitteitä
Lisätietoa

Mari Korhonen
Projektikoordinaattori, kyläkehittäjä
+358 40 6147 841 mari.korhonen@msl.fi Lue lisää henkilöstä