ITE-löytöretkiä neljään maakuntaan

ITE-taide, Blogi

Kirjoittaja: Raija Kallioinen

Satakunnan ITE-etsintöjen tunnuskuva, kodisjokelaisen edesmenneen Väinö Ylénin veistos Kissa kylvyssä. Kuva: Veli Granö.

Itse Tehdyn Elämän luomisvoima siivittää ajatuksia ja tekoja, arkea ja juhlaa. Toistasataa uutta itseoppinutta taiteentekijää on löydetty kuluvana vuonna rikastuttamaan ITE-taiteen kirjoa. Heidän taidettaan on viety esille ja sen myötä tuotettu ilon ja oivallusten hetkiä tuhansille kokijoille. Yhteistyön ja uusien toimijoiden voimin ITE-taidetta on ollut esillä vuonna 2021 mm. Ilomantsissa, Kokkolassa, Parkanossa, Raumalla, Salossa, Tohmajärvellä, Varkaudessa…

Vuoden ITE-taiteilijaksi valittu Jori Tapio Kalliola on saanut näkyvyyttä itseoppineiden taiteentekijöiden keulakuvana. Tämäkin on osaltaan tehnyt ITE-taidetta entistä tunnetummaksi.

ITE-etsinnät Satakunnassa, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa

ITE-taiteilijoiden etsinnät ulottuivat ennätysmäisesti neljän maakunnan alueelle. Tulokset ovat kuin aarrearkku: toistasataa uutta taiteentekijää on taas saatu kirjoihin ja kansiin. Kiitokset kaikille valppain silmin kylillä liikkujille, jotka ovat vinkkejään lähettäneet.

Satakunnan kartoitus saatiin syksyllä maaliin. ITE-taiteen pitkän linjan asiantuntijat Veli Granö ja Elina Vuorimies kolusivat kotimaakuntaansa valppaina ja sitkeinä. He toimittivat ITE Satakunnassa -kirjan, jossa esittelemme noin 70 taiteentekijää.

Satakunnan ITE-kartoituksen kirja on ladattavissa osoitteesta www.msl.fi/itetaide.
ITE-taiteen Instagramista @itetaide löytyy joulukalenterimme. Sen luukuista avautuu Satakunnan, Hämeen ja Pohjois-Savon ITE-taideaarteita sekä mehukkaita jouluperinteiden kuvauksia.

Kiihkeimmässä kenttävaiheessa ovat Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen etsinnät. Paula Susitaipaleen ja Juho Haaviston luotsaamaan partioon kuuluivat Solja Järvenpää ja Arja Taskinen. Käyntejä taiteilijoiden luokse on tähän mennessä tehty liki 50.

Etsinnät alkoivat myös Pohjois-Savossa. Vauhdikkaasti alkanutta työtä koordinoi siellä Riitta Kärkkäinen. Kartoitusta tehneille Mari Kekäläiselle ja Jari Ruotsalaiselle kertyi reilut 30 reissua, ja työ jatkuu ensi kesänä.

Hämeen vuosikuulumisia löytyy täältä ja Pohjois-Savon kokemuksia täältä.

Pohjois-Savossa Lapinlahdella eläneen Aarne Paldaniuksen upeat puuveistokset ansaitsevat uuden tulemisen. Vuonna 2022 on tulossa näyttely Eemil-museoon. Kuva: Mari Kekäläinen.

Uudenmaan ITE-kartoitus odottaa vielä alkamistaan. Pidämme kunnia-asiana, että manner-Suomen viimeisenkin maakunnan ITE-taiteilijat saataisiin osaksi kansallista kulttuuriaarretta. Tämä edellyttää meiltä Maaseudun Sivistysliitolta onnistunutta hankesuunnittelua ja ELY-keskukselta myönteistä rahoituspäätöstä. Pitäkää peukkua!

ITE-kohteet matkailijoiden ulottuville

ITE-taideympäristöt kiehtovat ympäröivän lähiseudun asukkaita, mutta myös matkailijoita. Uusilla keinoilla olemme auttaneet ihmisiä löytämään taidekohteet entistä helpommin.

Maaseudun Sivistysliiton kotisivut uudistettiin, ja loimme sinne selkeän alustan ITE-taiteelle. Sivuilta löytyy nyt ikioma väylä ITE-kohteet, jonne kartutamme tietoja yleisölle avoinna olevista taideympäristöistä.

Monien tahojen yhteistyön voimin on Lumotun hallan maa Pelsolla Vaalassa herännyt kukoistukseen. Kotisivumme ITE-kohteiden luettelosta löytyy tämä ja monta muuta yleisölle avoinna olevaa ITE-taiteen käyntikohdetta. Kuva: Riitta-Johanna Laitinen.

Tietoja ryhdyttiin viemään myös GoogleMapsiin. Sieltä voi nyt löytää haulla ite taidekohde jo monia kiinnostavia paikkoja reissujen suunnitteluun. Kartalle on mahdollista itsekin lisätä kohteita.

Vuoden ohjelmaan sisältyi taideympäristöjä ylläpitävien taustavoimien kohtaaminen. Paratiisin vartijat -webinaarissa kuulimme erilaisten kohteiden hoidon ratkaisumalleista, haasteista ja matkailukäytöstä. Mukana olivat Parikkalan Patsaspuiston, Alpon savannin, Enni Idin taiteilijakodin, Taidekoti Ylénin ja Jätkän Onnelan edustajat. Veli Granön videon avulla päästiin myös piipahtamaan kohteissa. Lisäksi saimme satakuntalaisen Taiteiden reitin ja intialaisen Rock Gardenin esittelyt.

Jori Tapio Kalliolan väkevät kuvat ja vetävät sävelet

Maaseudun Sivistysliitto valitsi Vuoden ITE-taiteilijan nyt toista kertaa. Titteliä kantoi Jori Tapio Kalliola. Hänen vuoteensa sisältyi näyttely Raumalla Sepän talossa, työskentely RaumArsin taiteilijaresidenssissä sekä osallistumiset näyttelyihin Ilomantsissa, Parkanossa ja Hangossa. Tittelivuoden päätepisteenä oli Taito Varsinais-Suomen järjestämä näyttely uudessa Kompuuki-galleriassa Salossa.

Jori Tapio Kalliola työhuoneellaan Hangossa. Kuva: Veli Granö.

Kalliola on paitsi kuvantekijä myös Jori Otsa & Mah’Orkka -yhtyeen solisti. Esittäviltä taiteilijoilta kävivät keikkailun mahdollisuudet tänä vuonna vähiin, joten kuvallinen ilmaisu tuli entistäkin merkittävämmäksi. Taiteilijan mietteistä tittelivuotta kohtaan voit lukea hänen haastattelustaan.

Media huomioi Vuoden ITE-taiteilijan erittäin hyvin, ja Jori Tapio Kalliolan ajatuksia saatiin seurata monien eri kanavien kautta.

Karhunveistäjät ottivat kantaa ympäristöön

Karhufestivaali järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Tapahtuman sydämenä oli moottorisahaveistäjien kilpailu, jossa aiheena oli Karhu ja pentu. Kilpailussa syntyi hienoja veistoksia, joissa näkyy tulkintoja elämän kiertokulusta uhkineen ja iloineen.

Veistokset jäivät aiempien vuosien tapaan Ilomantsiin. Kylälle levittäytyy kesäkausien ajaksi useamman sadan karhuveistoksen veistospuisto. Matkailuvaltiksikin sitä voi sanoa, sillä yleisöä saapuu veistosten ihailuun pitkälle syksyyn. Festivaali on kuulunut jo monena vuonna osana Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmistoon.

Karhufestivaalin 2021 teemana Ilomantsissa oli Karhu ja pentu. Esko Heikuran voittoisa veistos Pakolaiset kantaa huolta jäätiköiden sulamisesta ja maapallon säilymisestä tuleville polville. Kuva: Heli Kallio-Kauppinen.

Kumppaneiden kesken, voimia yhdistäen

ITE-taidetta esittelemässä on vaikuttava joukko eri tahoja ja toimijoita. Vetovoimaisin ja vakiintunein ulkoilmanäyttely toteutuu vuosittain ITE-kesäkaupunki Parkanossa, tänä vuonna ITE-Xeen-nimellä jo kymmenettä kertaa. Ilomantsissa järjestetty ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely Ihmeiden ILO!TALO veti pieneen maalaiskuntaan peräti 5.000 näyttelyvierasta. ITE-taiteen säännöllistä näyttelytoimintaa on Kokkolassa K.H.Renlundin museossa, joka on pitkäaikainen sopimuskumppanimme ja huolehtii Maaseudun Sivistysliiton ITE-taiteen kokoelmasta. Suomen eteläisin ITE-näyttelypiste avautui Saloon, kun Taito Varsinais-Suomi perusti tiloihinsa Kompuuki-gallerian.

Alpo Koivumäen hirviveistos ITE-Xeen-näyttelyssä Parkanon kaupungintalon edessä. Kaupunki lunasti teoksen ja on päättänyt valaista sen pimeänä vuodenaikana. Kuva: Raija Kallioinen.

ITE-taide oli keskipisteenä myös eri tahojen järjestämissä tapahtumissa, kuten Vekara-Varkaudessa, Vaalan Hallavaloissa, Ilomantsin Karhunkorjuussa ja erilaisissa teemapäivissä.

Verkostojen ylläpito ei tyssännyt pandemiaan, vaan etäyhteyksien avulla järjestimme kohtaamisia ITE-taiteen aihepiireistä ja keskusteluja kansainvälisten kumppaneiden kesken. Kettuki ry:n kanssa olemme valmistelemassa ensi kesäksi Suomeen kansainvälistä konferenssia, ja tästäkin syystä on elävien yhteyksien ylläpito tärkeää ja arvokasta.

Toteutimme vihdoin pitkään mielessä itäneen idean eli toimintaympäristön analyysin yhteistyössä Kettuki ry:n ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Kokosimme tietoa sekä ITE-taiteilijoiden että ohjatuissa studioissa toimivien taiteilijoiden näkemyksistä ja toiveista. Kyselyn tuloksia esittelimme myös museo- ja taidekentän ammattilaispiireille.

Pääsimme podcastienkin makuun, kun Talonpikaiskulttuurisäätiö toteutti haastattelun ITE-taiteesta. Ensi vuonna on luvassa myös itse tuottamiamme podcasteja.

Tietoa löytyy – helposti ja paljon

Maaseudun Sivistysliiton kotisivujen uudistuksessa loimme ITE-taiteelle oman sivuston. Entinen itenet-fi-sivustomme on tekniikaltaan vanhentunut, ja sisältöjä siirretään nyt paremmalle alustalle. Uudesta paikasta löytyy taiteilijoiden esittelyjä, tietoa ITE-kohteista, materiaalipankki, tapahtumakalenteri sekä uutispalsta ja vapaamuotoisempia blogeja. Tervetuloa tutustumaan, osoite on www.msl.fi/itetaide.

Sosiaalisen median puolella ITE-taidetta kannattaa seurata sekä Facebookissa että Instagramissa. FB:ssa on myös omat sivunsa alueellisilla kartoituksilla.

Sydämelliset kiitokset vuoden 2021 yhteistyöstä
ITE-taiteilijoille, ITE-taiteen ystäville ja kumppaneillemme!

Lahtelainen Tuula Juhola on kansoittanut pihapiirinsä kiehtovilla hahmoilla. Kuva: Juho Haavisto.