ITE-taiteen kokoelma

Maaseudun Sivistysliiton ITE-taiteen kokoelma on lajissaan laajin ja ainutlaatuinen. Siihen on tallennettu veistoksia, maalauksia, piirroksia ja sekatekniikalla tehtyjä töitä tunnetuimmilta ITE-taiteilijoilta. Olemme tallettaneet kokoelman Kokkolaan K.H. Rendlundin museon hoitoon.

Annamme mielellämme teoslainoja museoille ja näyttelyiden järjestäjille. Toiveenamme on, että myös muut museot kartuttaisivat omiin kokoelmiinsa alueidensa ITE-taiteilijoiden tuotantoa.

Ainutlaatuinen kokoelma

ITE-taiteen kokoelma sisältää veistoksia, maalauksia ja piirroksia suomalaisen nykykansantaiteen merkittäviltä tekijöiltä sekä valokuvateoksia taideympäristöistä.

Kokoelmassa on noin 350 teosta tai teoskokonaisuutta lähes 50 tekijältä. Lukumäärä ei kerro koko totuutta, sillä yksi teokseksi kirjattu kokonaisuus voi muodostua lukuisista osista. Esimerkiksi Ilmari Salmisen teoskokonaisuus sisältää lähes 1000 erillistä piirrosta, kollaasia ja installaatiota.

Teoksia on koottu etenkin ITE-taiteen niin sanotuilta klassikoilta. Hyvin edustettuina ovat muun muassa Enni Id, Martti Hömppi, Petri Martikainen, Väinö Oja, Timo Peltonen ja Ilmari Salminen.

Taidekokoelman omistaa Maaseudun Sivistysliitto. Meillä on Kokkolan kaupungin kanssa ITE-museon nimeä kantava yhteistyösopimus, jonka puitteissa kokoelma on tallennettu K.H.Renlundin museon hoitoon. ITE-museon näyttelytilat ovat Kokkolassa, ja kokoelman teoksia esitellään siellä säännöllisesti.

Dallmeiereiden lahjoituskokoelma

Erillisen osuuden muodostaa Maija ja Volker Dallmeierin vuonna 2013 Maaseudun Sivistysliitolle lahjoittama puolalaisen nykykansantaiteen kokoelma, jossa on noin sata hengellisaiheista puuveistosta. Tämäkin kokoelma on tallennettu K.H.Renlundin museon hoitoon.

Puolalaisia puuveistoksia Dallmeiereiden lahjoituskokoelmasta.

Haluatko lainata teoksia näyttelyyn?

Annamme ITE-kokoelmasta teoslainoja museoille ja näyttelyiden järjestäjille. Kokoelman pohjalta onkin vuosien varrella koottu lukuisia näyttelyitä niin kotimaisiin museoihin kuin ulkomaille. Teoksia on esitelty usein myös yhteisnäyttelyissä nykytaiteilijoiden kanssa.

Teoksia voi tiedustella myös pitkäaikaiseen lainaukseen. Esimerkiksi Ilomantsissa Katri Vala Kulttuurikeskuksen pihapiirissä on kokoelmamme teoksia pysyvästi esillä.

Lainaustiedustelut voit tehdä kokoelmaa hoitavaan K.H.Renlundin museoon ITE-taiteen amanuenssille.

Petri Martikainen, Käärmekasvot. Kuva: Jaanus Heinla.

Arkistotietokanta Collecte

ITE-kokoelman teoksia luetteloidaan sähköiseen arkistotietokanta Collecteen. Tallennamme sinne myös ITE-taiteen kartoitushankkeissa koottavaa aineistoa, kuten taiteilijatietoja ja kuvia teoksista ja taideympäristöistä. Tietokanta helpottaa esimerkiksi näyttelyiden ja julkaisujen suunnittelua. Sisältöä pidetään yllä suomeksi ja englanniksi.

Tietokanta on tarkoitettu ammatilliseen käyttöön, muun muassa tutkijoille ja näyttelyiden kuraattoreille. Jos tarvitset käyttäjätunnuksia, ota yhteyttä kulttuuriosastoomme.

Viljo Luokkanen, Pelimannit.

Finna – vapaa pääsy arkistoihin

Arkistotietokanta Collecteen tallennettua ITE-taiteen aineistoa tullaan vuonna 2021 soveltuvin osin avaamaan yleisölle Finna-tiedonhakupalvelun kautta. Finna tarjoaa vapaan pääsyn noin sadan suomalaisen arkiston, kirjaston ja museon digitaalisiin aineistoihin ja kokoelmaluetteloihin.

Petri Martikainen, Pieta. Kuva: Jaanus Heinla.

Kaarina Staudinger-Loppukaarre, Tietäjälinnut.

Staudinger-Loppukaarteen perhe lahjoitti kokoelmaan kaksikymmentä taiteilijan akvarellia vuonna 2018.

Yhteystiedot

Haluatko tehdä yhteistyötä ITE-taidekokoelmamme hyödyntämiseksi? Tarvitsetko ammattilliseen käyttöösi Collecte-tietokannan käyttäjätunnuksia? Ota meihin yhteyttä!

Helka Ketonen

Kulttuurijohtaja, Taide- ja kulttuuritoiminnan johto

+358 403 577 662 helka.ketonen@msl.fi Lue lisää henkilöstä