Valorastit antoivat ennakkovälähdyksen Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen

21.10.2025
Taide, Ympäristö, Blogi

Teksti: Raija Kallioinen. Kuvat: Satu Pietilä, Iina-Maija Pellikka, Raija Kallioinen

Valaistut taiderastit vetivät Kiekonlenkille runsain joukoin syyslomiaan aloittelevia lapsiperheitä. Tarjolla oli leikkimielinen bingo taideteosten ja luontokokemusten bongailuun. Kuva Satu Pietilä.

Valaistut taideteokset loivat lumoa pimeään metsään, kun Kiekonlenkin kuntoradalla Oulussa ulkoiltiin porukalla ja kerättiin havaintoja elämysbingoon. Tapahtuma yllätti järjestäjät ja veti polut täyteen liikkujia, reilut 250 osallistujaa, aikuisia ja lapsia.

Kiekonlenkki on 3,5 kilometrin mittainen oululaisten kuntoilijoiden ja ulkoilijoiden suosima reitti. Polkujen verkostot ja hiihtoladut kutsuvat liikkeelle läpi vuoden. Reitin varrella on myös kaunis ja harrastunnelmainen eläinten hautausmaa.

Kuusi taiderastia tarjoaa luonnossa liikkujille elämyksiä

Kuntoradan varrelle on nyt saatu valmiiksi kaikki sinne suunnitellut kuusi taideteosta. Ne ovat osa kolmen kylän alueelle levittäytyvää kokonaisuutta, Sanginkonnun taiderasteja. Taiderastit tapahtumineen tulevat osaksi Oulun juhlavuotta 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Valorastitapahtumassa juhlistettiin Kiekonlenkille valmistuneita uusimpia taideteoksia, Pia Hentusen Kaipuu-veistosta ja Felicia Honkasalon ääniteosta Kadonneet kulkevat kanssasi. Molemmilla teoksilla on yhteinen lähtökohta – lajien välinen yhteys ja muistot rakkaista eläimistä. Honkasalon ääniteosta voi kuunnella omalla kännykällä Kiekonlenkiltä löydettävien QR-koodien kautta; omat kuulokkeet siis kannattaa ottaa mukaan.

Aiemmin kesällä reitille valmistuivat Jussi Ruusulammen Koskiluotsi-veistos, Macu Makkosen ja Jesse Kitinojan jättimäisten käpyveistosten installaatio sekä ranskalaisen François Blossevillen ympäristötaideteos Metsän henki. Kiekonlenkille on siirretty myös aiemmin valmistunut yhteisöllinen teos Jokilohikäärme, puuveistos, jonka maalaamiseen osallistuivat Sanginsuun entisen koulun oppilaat.  

Kiekonlenkki on saanut ns. vaativan esteettömän reitin luokituksen. Maaseudun Sivistysliitto on tuottanut Satu Pietilän tekemän reitin saavutettavuudesta kertovan videon avuksi liikuntarajoitteisille ja lastenvaunujen kanssa liikkujille.

Pilpajärven laavulla kohoaa Kuvakivi

Viikonvaihteessa vietettiin myös Pilpajärven laavulle pystytetyn Kuvakiven avajaisia nokipannukahvien ja makkaranpaiston luomassa rennossa retkitunnelmassa.

Kuvakivi on laavulle siirretty kookas järkäle, johon on yhdessä taiteilija Kai Ruohosen ja lähiseudun asukkaiden kesken suunniteltu symboli. Aiheeksi valikoitui tervaa soutava koskiluotsi. Merkki kaiverrettiin kivipaateen talkoilla, ja avajaisissa Ruohonen maalasi sen punamullalla. Ajatus on, että Oulujokivarren asukkaat voivat ottaa symbolin omaksi ”heimomerkikseen”.

Kuvakivi on teos, joka tulee etenkin luontoretkeilijöiden löytämäksi. Se sijaitsee Tervareitin varrella pitkospuiden päässä Pilpajärven luonnonkauniissa maisemassa. Paikalle pääsee toki autoillenkin. Laavun suojissa tulisijan äärellä on mainio taukopaikka eväiden nauttimiseen.

***

Tapahtumat kuuluivat osana Sanginkontu – taiderasteja jokivarren metsissä -hankkeeseen, jossa Sanginsuun, Lapinkankaan ja Sanginjoen metsiin ja jokivarsille valmistuu kaikkiaan kaksitoista taiderastia juhlistamaan Oulua Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Taiderastien yhteyteen järjestetään tapahtumia ja toimintaa, joilla kannustetaan lapsia ja aikuisia liikkumaan luonnossa ja kohtaamaan taidetta. Pitkin syksyä loka- ja marraskuussa 2025 on tarjolla työpajoja, joissa halukkaat pääsevät valmistamaan esim. reitille pystytettäviä opasteita ja palautelaatikoita. Lue lisää sivulta www.sanginkontu.fi.

Felicia Honkasalon ääniteos Kadonneet kulkevat kanssasi on kuunneltavissa eläinten hautausmaalla ja muuallakin Kiekonlenkin varrella. QR-koodi löytyy teoskylteistä. Ota mukaan kännykkä ja kuulokkeet!
Pia Hentusen Kaipuu-veistokseen kietoutuu muistoja edesmenneistä lemmikkieläimistä.
Pia Hentusen Kaipuu-veistos on kuin kattokruunu metsän keskellä.
François Blossevillen ympäristötaideteos Metsän henki.
François Blossevillen teokseen kuuluu myös tämä pieni, sileäpintainen puumuna, joka lähtee kiertämään alueen kyläläisten koteihin.
Jussi Ruusulammen Koskiluotsi-veistos sai Valorastitapahtumassa uusia faneja.
Macu Makkosen ja Jesse Kitinojan käpyinstallaatio Onko ketään kotona? valmistui jo keskikesällä ja on saanut osakseen paljon kehuja. Jättimäiset kävyt näyttivät valaistuina uljailta.
Aimo Laitisen puuveistos muuntui yhteisölliseksi Jokilohikäärme-teokseksi, kun entisen Sanginsuun koulun oppilaat maalasivat sen pintaan surutyötään kyläkoulun lakkauttamisesta.
Taiteilija Kai Ruohonen maalasi punamullalla Kuvakiveen talkoilla kaiverretun ja yhteisöllisesti suunnitellun symbolin.
”Seison kiven takana ja vieressä, en sen edessä. Kuvakivi on kaikkien sen pystyttäneiden ja sen tarkoitusta ja toiminnallisuutta ylläpitävien ihmisten teos”, kirjoittaa Kai Ruohonen Kuvakiveä esittelevässä tekstissään.
”Kuvakivi ei ole vielä valmis; se on valmis vasta kahden-kolmen sukupolven kuluttua, jolloin kiveen on syntynyt perinne, yhteisöllinen merkitys”, sanoo Kai Ruohonen. Lupaavalta tuntui, että teoksen avajaisissa oli mukana sukupolvien ketjua varttuneista pienimpiin.
Kai Ruohonen luovutti Maaseudun Sivistysliitolle frottaasin, kaiverretun laatan, jonka avulla Kuvakiven merkkiä voi siirtää paperille lyijykynällä, liidulla tai hiilellä hangaten.
Kuvakiveen kaiverretun merkin aiheena on tervatynnyreitä soutava koskiluotsi.

Sanginkonnun taiderastien toteuttajat

Kiitämme rahoittajia