Kirja pohjoissavolaisesta ITE-taiteesta vie kulkijan taiteen monimuotoisille poluille
ITE poluilla -teos esittelee pohjoissavolaista ITE-taidetta ja erilaisia polkuja taiteen tekemiseen. Kirja on huipentuma Maaseudun Sivistysliiton toteuttamasta, kaksi vuotta kestäneestä maakunnan ITE-taiteilijoiden etsinnästä, kartoituksesta ja dokumentoinnista.
Pohjois-Savon asukkailta kertyi toista sataa vihjettä omaleimaisista, itseoppineista taiteentekijöistä. Kartoittajat kävivät haastattelemassa ja kuvaamassa heistä 46 tekijää. He kaikki ja muutama jo edesmennyt tekijä ovat esiteltyinä tuoreessa kirjassa.
Artikkeleissa ja matrikkeliosuudessa haastatellut taustoittavat tietään ITE-taiteen pariin. Osalle tie on ollut suora ja selkeä nuoruudesta saakka, tai ainakin unelma taiteen tekemisestä on kytenyt mielessä. Suurimmalle osalle taiteen aika tai mahdollisuus siihen liittyy tiettyyn elämänvaiheeseen.
Tekijöitä yhdistää kotiseuturakkaus ja halu elää omien arvojensa mukaista elämää. Oma asuinympäristö sekä läheinen luontosuhde ovat heille tärkeitä. Pohjoissavolaiset miljööt, metsät, järvet ja kumpuilevat maastot kaikessa runsaudessaan ovat inspiraation lähteinä ja hyvinvoinnin tukena sekä usein myös teosten aiheina. Myös savolainen lupsakkuus ja huumori pilkahtavat esiin.
ITE poluilla -kirjan on toimittanut FT Irene Pakkanen. Toimituskuntaan kuuluivat lisäksi Raija Kallioinen ja Riitta Kärkkäinen. Kirjaan ovat kirjoittaneet artikkeleja myös Minna Haveri, Ville Heikkinen, Helka Ketonen, Mari Kekäläinen, Riitta Raatikainen, Jari Ruotsalainen, Paula Susitaival, Pekka Vepsäläinen sekä Vieremän kirjaston henkilökunta. Julkaisun on taittanut Paula Susitaival.
Kirjan toteutukseen on saatu Euroopan Unionin maaseudun kehittämisrahoitusta Pohjois-Savon ELY-keskuksen kautta. Kirjan on kustantanut Maaseudun Sivistysliitto osana ITE Pohjois-Savossa – Omaehtoinen luovuus matkailun voimavaraksi -hanketta.
Kirja on ladattavissa maksutta Maaseudun Sivistysliiton materiaalipankista.
ITE-taiteen kartoituksista kohti vetovoimaisia matkailun kohteita
Maaseudun Sivistysliitto on toteuttanut ITE-taiteen kartoituksia eri maakunnissa 1990-luvun lopulta lähtien. Tuoreimmat kartoitukset on saatu päätökseen Pohjois-Savon lisäksi Satakunnassa ja Hämeessä. Tänä syksynä on käynnistynyt kartoitus Uudellamaalla.
Uusimmissa kartoituksissa on pyritty tunnistamaan ITE-taidekohteita paikkakuntiensa vetovoimatekijöinä ja matkailukohteina. Pohjois-Savostakin löytyy taideympäristöjä, joissa voi vierailla vapaasti milloin tahansa tai taiteilijan kanssa sovittavina ajankohtina.
Matkailuun sopivia kohteita MSL on koonnut visitite.fi-sivulle. Sivulla on vinkkilista Pohjois- ja Etelä-Savon ITE-helmistä, jotka ovat nyt sekä yleisön että matkailualan yrittäjien helposti löydettävissä.
*****
ITE poluilla – ITE-taidetta Pohjois-Savosta
Toimitus Irene Pakkanen
Taitto Paula Susitaival
Maaseudun Sivistysliitto, 2022
120 sivua
ISBN 978-951-9436-73-9
Kirja on ladattavissa maksutta Maaseudun Sivistysliiton materiaalipankista
Kirjan kansi: Nino Tolvasen maalaus Näe ja tunne luonto sielun silmin Suonenjoen Kulttuurihuussilla, kuva Jason Leskinen
Takakansi: Juha Ryytyn piirros, kuva Ville Heikkinen
LISÄTIETOJA
Julkaisu ja Pohjois-Savon ITE-taiteen kartoitus:
Riitta Kärkkäinen, hankekoordinaattori, riitta.karkkainen@msl.fi, p. 040 655 2330
ITE-taide ja Maaseudun Sivistysliiton tekemä kartoitustyö:
Raija Kallioinen, kulttuurituottaja, raija.kallioinen@msl.fi, p. 040 5636 876
Mitä ITE-taide on? Tutustu sivuun www.msl.fi/itetaide
JAA SOSIAALISESSA MEDIASSA: