Pia Mustonen

Koulutussuunnittelija

Kuka olen?

Tällä hetkellä tärkein tehtäväni on pyörittää kolmilapsisen perheemme vauhdikasta ja välillä kaoottistakin arkea Espoossa. Iloitsen pienistä tavallisista asioista, kuten retkestä läheiseen pulkkamäkeen tai kesällä kahvikupillisesta omalla takapihalla. Innostun myös erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja ideoin mielelläni erilaisia juhlia ja aktiviteetteja omille sekä naapuruston lapsille!

Mitä osaan?

Omaa osaamisaluettani ovat erityisesti verkkopedagogiikka ja erilaisten verkko-oppimisympäristöjen tuntemus. Olen innostunut kokeilemaan uusia työkaluja ja miettimään luovia ratkaisuja oppimiseen vaikkapa virtuaalisten pakopelien muodossa; oppimisen ei tarvitse olla tylsää!

Vahvuuteni on myös jäsenjärjestöjemme tuntemus. Maaseudun Sivistysliitto on tarjonnut aitiopaikan nähdä, millaista rautaista edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä järjestöissä tehdään. Toisaalta olen myös nähnyt miten merkityksellistä yksittäiselle ihmiselle osallistuminen yhdistystoimintaan voi olla. Kouluttajana haluan auttaa yhdistyksiä säilyttämään elinvoimaisuutensa ja löytämään uusia toimintatapoja, jotta näitä osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoja löytyisi myös tuleville sukupolville.

Aikaisemmat työtehtäväni

Olen työskennellyt järjestöjen kehittämisen parissa lähes koko tähänastisen työurani. Maaseudun Sivistysliittoon tulin ensimmäisen kerran vuonna 2009, tuolloin harjoittelijaksi ja siitä perhevapaan sijaiseksi. Jonkin aikaa piipahdin myös kunnallisella sektorilla osaamisen kehittämisen tehtävissä. Monipuolinen tehtäväkenttä ja mahdollisuus luovien menetelmien käyttöön vetivät minut kuitenkin takaisin järjestömaailmaan.

Koulutukseni

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri (yleinen ja aikuiskasvatustiede). Työssäni olen kehittänyt osaamistani verkkopedagogiikassa ja osallistavissa menetelmissä. Olen myös suorittanut Sitran Erätauko-kouluttajakoulutuksen (dialogitaidot).

Mitä teen juuri nyt Maaseudun Sivistysliitossa?

Tällä hetkellä työaikani kuluu erityisesti verkkokoulutuksen kehittämisessä niin MSL:n kuin jäsenjärjestöjemme oppimisympäristöissä. Lisäksi olen mukana kehittämässä ja pilotoimassa MSL:n uutta Taitava yhdistystoimija-koulutusta.