Heli Kallio-Kauppinen

Kyläkehittäjä

Kuka olen

Olen maaseutuasuja Saarijärveltä. Aikuiset tyttäret ovat jo maailmalla ja isännän kanssa kunnostetaan vanhaa taloa ja sen pihapiiriä. Näin etätyöaikaan olen nauttinut siitä, että täällä sivukylälläkin pääsee kävelemällä töihin. Valokuvausta harrastavana kuljen muutenkin paljon metsissä ja muualla luonnossa kameraa ulkoiluttaen. Kaikkinaisten käsitöiden lisäksi harrastuksiin voi laskea myös Onnenlaakson, kotikyläni, kuoron.

Mitä osaan

Kirjoittaminen ja kuvaaminen on ollut aina mieleisiä tehtäviä. Niinpä ne kuuluvat kuvaan töissä ja vapaa-ajalla. Olen aika hyvä yhdistelemään asioita ja keksimään kaikenlaista. Niinpä kehittämistyö on ollut aina mieleistä. Samoin kuin erilaisten tapahtumien järjestäminen. Hyvän tunnelman luominen on palkitsevaa.

Aikaisemmat tehtäväni

Olin Maaseudun sivistysliitossa aikaisemmin töissä kolmen vuoden rupeaman viestinnänsuunnittelijana Green Care -teemaisessa tiedotushankkeessa sekä sihteerinä ja loppujulkaisuja tekemässä ympäristötiimin 5E-hankkeessa Keski-Suomessa. Sen jälkeen ollut kunnostamassa kulttuuriympäristöjä ympäristöministerion valtakunnallisessa Yhteinen ympäristö -hankkeessa. Idylli – Ympäristötekoja digiajan ympäristössä -kiertotaloushanke taas toimi Keski-Suomessa.

Olen oikeastaan aina tehnyt töitä viestinnän ja erilaisten järjestöjen ja yritysten kanssa. Niinpä tiedotus, markkinointi ja tapahtumajärjestely on kulkenut mukanani joka paikassa. Näiden lisäksi taloushallinnon avustavat tehtävät kuuluivat minulle ollessani yrityspuolella. Meillä itsellä oli metsäkoneurakointia. Sen jälkeen olin markkinoimassa koneurakointia koordinointihankkeessa.

Koulutukseni

Koulutukseltani olen agrologi. Työt vievät kuitenkin yrityselämään, hankkeisiin ja markkinointiin. Täydennyskoulutuksena suoritin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Tiimiakatemian oman Markkinoinnin MBA-tutkinnon.

Mitä teen juuri nyt Maaseudun Sivistysliitossa

Tällä hetkellä olen ympäristötiimissä Keski-Suomessa toteutettavan Idylli – ilmastotekoja digiajan ympäristössä -hankkeen projektikoordinaattorina. Samoin olen vielä vähän aikaa Yhteinen ympäristö -hankkeessa projektikoordinaattorina. Kyläyhdistysten kanssa olemme kohentaneet ympäristöteoin erilaisia kylämaisemia, maaseudun kulttuurimaisemia.