Polkuja tulevaisuuden kansalaistoimintaan blogisarja, osa I:Vuoropuhelun voima

Kirjoittaja: Virpi Harilahti-Juola

Vuoropuhelun voima

Kirjoittaja:
Virpi Harilahti-Juola 

Vahva kansalaisyhteiskunta koostuu meistä ihmisistä ja halusta tehdä yhteistä hyvää. Yhteisen hyvän ymmärrys rakentuu puolestaan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kesken – se ei koskaan synny tyhjästä eikä yksin.  

Asettuminen dialogiin ja itsensä altistaminen erilaisille näkemyksille ei kuitenkaan ole helppoa. Dialogi eli toisen kuunteleminen sekä omien ajatusten ja mielipiteiden kertominen on prosessi, mikä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Se vaatii myös rohkeutta sanoa ja taitoa kuunnella. Osapuolten on siedettävä sitä, ettei valmiita vastauksia ole tai niitä voi olla monenlaisia. Dialogissa itse prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin prosessin tuloksena syntyneet vastaukset.  

Erilaisten näkemysten kuuleminen on arvokasta 

Monimutkaisten ilmiöiden ymmärtäminen ja tilastojen taakse pääseminen vaatii taitoa vaihtaa näkökulmaa. On tärkeää löytää saman keskustelun äärelle ihmisiä, joiden arjessa ilmiöt näyttäytyvät eri tavoin. Tiedämme kuitenkin kokemuksesta, että ihmisiä ja heidän arkeaan voi välillä olla vaikea tavoittaa. Silloin ei saa luovuttaa. On oltava kärsivällinen, toistettava ja yritettävä uudelleen. Osallistumiseen, oman arjen jakamiseen ja ajatuksista kertomiseen täytyy tottua ja toisaalta täytyy myös pystyä luottamaan siihen, että omalla osallistumisella on merkitystä.  

Vaikeuskerrointa lisää vielä se, että usein eniten keskustelua herättävät asiat ovat niitä, joista ollaan voimakkaasti montaa mieltä. Ne ovat niitä asioita, jotka herättävät tunteita ja kumpuavat usein jostain kaukaa historiasta tai syvältä omasta arvomaailmasta. Miten näissä asioissa löydetään ne säikeet, jotka yhdistävät? Miten rakennetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä yhteistä hyvää, kun asioista ajatellaan kovin eri tavoin? Keskitytäänkö puheessa ja teoissa silloin siihen, mikä erottaa, vai siihen mikä yhdistää? 

Miten rakennetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä yhteistä hyvää, kun asioista ajatellaan kovin eri tavoin? Keskitytäänkö puheessa ja teoissa silloin siihen, mikä erottaa, vai siihen mikä yhdistää?

Merkityksellisyyden kokemus innostaa osallistumaan 

Tätä puheenvuoroa varten kyselin erilaisissa tilaisuuksissa ihmisiltä, missä heille on tullut tunne, että he ovat pystyneet vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Toisille ei tullut mitään sellaista tilannetta mieleen.  Toiset taas kertoivat olleensa ”aina” mukana usean eri järjestön toiminnassa. Yksi kertoi vetävänsä viikoittain lasten harrastusryhmää, vaikka omat lapset ovat jo isoja. Joku kertoi, miten päiväkodissa he ovat keränneet porukan vanhemmista ja järjestäneet lapsille leikkitreffejä ja siten jakaneet iltojen ja viikonloppujen lastenhoitovuoroja keskenään. Joku kertoi tekemästään aloitteesta ja sen saamasta kannatuksesta ja lopulta kuntoportaiden rakentamisesta kuntalaisten yhteiseen käyttöön. Yksi kertoi kuoron ja toinen futisseuran ottaneen ensimmäisinä mukaan kuntaan muuttaneen uuden asukkaan.  

Näiden vastausten ja keskustelujen perusteella vaikuttamisen tunne sekä halu tehdä asioita yhteiseksi hyväksi syntyy usein lähellä ja omassa arjessa. Se on syntynyt niissä hetkissä ja tilanteissa, kun joku on ottanut mukaan ja kysynyt. Itselle merkityksellisen asian löytyminen on herättänyt halun olla mukana ja tehdä yhdessä. Vapaaehtoisesti tehty työ on synnyttänyt yhteistä hyvää ja antanut jotain myös tekijälleen. Joillekin vapaaehtoistyön kautta on löytynyt työ ja ammatti. Jotkut ovat löytäneet uusia ihmissuhteita ja kivaa tekemistä. 

”Ei mulla mitään noin hienoa sanottavaa ole, mutta…” 

Viime vuosina on tullut esille ilmiö, että osa ihmisistä ei enää halua osallistua yhteiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Olemme saaneet tutkittua tietoa vallan keskittymisestä ja periytymisestä. Olemme kuulleet useita näkökulmia ihmisten eriytymisestä ja yhteiskunnan polarisoitumisesta. Olemme miettineet, kenen ehdoilla julkista ja yhteiskunnallista keskustelua käydään – kenen ääni siinä kuuluu ja kenen jää kuulumatta. 

Välillä käy niin, että ihmiset eivät tunnista itseään käytävästä keskustelusta eivätkä siksi halua osallistua siihen. Keskustelussa käytetty kieli on vaikeaa tai vierasta. Se saattaa vilistä abstrakteja termejä, joita ei huomata avata tai selittää. Eikä kukaan pyydä selitystä tai tarkennusta.  Jos taas keskustelu on luonteeltaan enemmän kertovaa ja tiedottavaa, se voi olla hyvinkin etäännyttävää. Siihen on silloin vaikea liittyä ja voi olla helpompi jäädä kokonaan pois. Välillä julkinen ja yhteiskunnallinen keskustelu taas on niin nopeatempoista, ettei siinä pysy mukana, jos ei valmiiksi ole lukinnut omaa kantaansa asiaan. Jotta vuoropuhelu olisi puntaroivaa ja moniäänistä, siinä tulee riittävän varhaisessa vaiheessa aidosti kuunnella erilaisia näkökulmia ja antaa aikaa harkinnalle ja mielipiteen muodostamiselle. Kun käsiteltävästä asiasta on olemassa mahdollisimman kattava kokonaiskuva, on helpompi olla siitä jotain mieltä, pystyä perustelemaan oma näkemyksensä – ja ehkä myös hyväksyä eriävä mielipide.  

Vuoropuhelu rakentaa luottamusta 

OECD:n luottamusarvioinnin mukaan vain osa meistä suomalaisista luottaa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Sitran viime syksyn tutkimuksen mukaan myöskään päättäjät eivät aina luota meidän ihmisten kykyyn ymmärtää ja osallistua monimutkaisten asioiden käsittelyyn. Näiden tulosten valossa emme siis luota toisiimme emmekä omiin vaikutusmahdollisuuksiimme. Ei ihme, että olemme huolissamme aktiivisesta kansalaisuudesta ja koko kansalaisyhteiskunnasta. Erikoisen ristiriidan tähän tuo vielä sekä tutkittu tieto että käytännön kokemuksen tuomat havainnot, joiden mukaan ihmiset kyllä ovat kiinnostuneita, haluavat osallistua ja kertoa ajatuksistaan. Kiinnostuksen kohteet tai osallistumisen tavat vain eivät kohtaa.  Mitä meidän siis pitäisi tehdä? 

Vuorovaikutus ja yhteinen ajattelu – se, ettei puhuta toisten ohi tai ettei kukaan sanele sitä, miten asiat ovat – on yhtä aikaa sekä vaikeaa että innostavaa. Se on keino lisätä ymmärrystä ihmisten erilaisesta arjesta ja ajatuksista. Samalla se rakentaa luottamusta, vahvistaa ihmisten välisiä suhteita ja parhaimmillaan innostaa yhdessä tekemiseen. 

Varsinkin tässä monikanavaisessa maailmassa vuoropuhelu ja yhteiskunnallinen keskustelu vaatii toteutuakseen sekä rakenteita että niiden huokoisuutta. Rakenteet varmistavat vuoropuhelun eli tiedon keräämisen ja asioiden syvemmän ymmärryksen, vuoropuhelun jatkuvuuden, tavoitteellisuuden ja arvioinnin. Rakenteet myös mahdollistavat toiminnan tavoitteellisen kehittämisen esimerkiksi saadun palautteen perusteella. Toisaalta rakenteet eivät saa olla poissulkevia. Tarvitaan huokoisuutta ja vastaanottavuutta, joka hyväksyy ja mahdollistaa myös toiminnan omaehtoisuuden, nopeuden ja poukkoilevuudenkin. Huokoisuus myös antaa arvon ja huomioi juuri siinä ajassa, paikassa ja niiden ihmisten voimin tapahtuvan ajattelun ja toiminnan. Parhaimmillaan joukosta ihmisiä tulee jossain vaiheessa yhteisö, jotka alkavat puhua ja toimia yhdessä. Ei erikseen, yksin ja jokainen omana itsenään, vaan yhdessä. 

Maaseudun Sivistysliitossa teemme osallisuustyötä erityisesti kuntien ja muiden julkisyhteisöjen kanssa. Ajattelemme, että kunta on yksi meidän jokaisen paikallisyhteisöistä ja sen toiminta, elinvoima ja hyvinvointi perustuu ihmisten väliseen luottamukseen. Kun lisäämme rakentavaa vuoropuhelua asukkaiden, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken, asukkaiden luottamus kuntahallintoa ja omia vaikutusmahdollisuuksia kohtaan lisääntyy. Olemme onnistuneet, kun asukkaat pääsevät halutessaan osallistumaan kunnan kehittämiseen ja kunta kehittää toimintaansa vuoropuhelun avulla. 

Yksi kansalaistoiminnan tulevaisuuden kysymyksistä onkin, miten halu olla osa yhteisöä syntyy. Miten löydetään se yhteinen hyvä, joka yhdistää ja jonka eteen ollaan valmiita tekemään tekoja? 

Tähän kysymykseen vastauksena on syntynyt tämä huoneentaulu: 

• Edistetään rakentavaa ja eteenpäin vievää vuoropuhelua ihmisten välillä 
• Vuoropuhelu on tiedonkeruuta – saadun tiedon avulla voidaan päästä tilastojen taakse ja lisätä ymmärrystä asioista ja ilmiöistä, niiden syistä ja taustoista. 
• Ollaan kiinnostuneita ihmisten arjesta – jokainen on oman arkensa asiantuntija. 
• Mennään sinne, missä ihmiset ovat – fyysisesti tai verkossa. 
• Kuunnellaan ja yritetään ymmärtää, mikä ihmisille on tärkeää. 
• Mietitään, kenen ääni kuuluu ja kenen jää kuulumatta. 
• Tehdään yhdessä, ei puolesta. 
• Juhlitaan onnistumisia ja annetaan yhteisön loistaa. 

Virpi Harilahti-Juola 

Kansalaistoiminnan apulaispääsihteeri, Maaseutupolitiikan neuvosto 
Kehittämispäällikkö, Maaseudun Sivistysliitto 

Syksyllä 2023 julkaistaan blogisarja Polkuja tulevaisuuden kansalaistoimintaan. Kirjoitukset ovat asiantuntijoiden, kehittäjien ja tutkijoiden näkemyksiä siitä, mitkä ovat keskeisiä teemoja, jotta kansalaisyhteiskunta ja kansalaistoiminta voisi kukoistaa maaseuduilla myös tulevaisuudessa. Keskeistä ovat mm.riittävät resurssit, uudet tavat toimia, aito osallisuus ja vastaanottavuus. Tämä blogi avaa kirjoitusten sarjan. Julkaisu kokonaisuudessaan ilmestyy loppuvuodesta 2023. Julkaisija MMM, Hyvän elämän edellytysten varmistaminen maaseutualueilla (HYMY) –verkostohanke

Kirjoittaja

Virpi Harilahti-Juola

Kehittämispäällikkö

+358 40 678 1968 virpi.harilahti-juola@msl.fi Lue lisää henkilöstä

LindedIn - Linkki avautuu uudessa välilehdessä Facebook - Linkki avautuu uudessa välilehdessä