Vaihtoehdoilla vaivattomampaa
Kolmas ja viimeinen Ideafestivaalin jakso päättyi 11.6. – siis jokin aika sitten. Sen teemana oli ”Mikä estää meitä toteuttamasta kestävämpää arkea ja yrittäjyyttä?”. Edellisten jaksojen blogit löytyvät profiilistani täältä. Näin keskustelujen vetäjän näkökulmasta alkoi ehkä näkyä kesän lähestyminen, sillä keskustelijoita oli aikaisempaa vaikeampaa saada sitoutumaan paikalle saapumiseen. Mutta toisaalta, elämä tapahtuu ympärillämme ja on täysin ymmärrettävää, että joskus suunnitelmat muuttuvat. Vaikka väki vähenikin, keskustelun laatu ei laskenut yhtään mihinkään, päinvastoin! Jakson puitteissa järjestyi meidän osaltamme 16 keskustelua, joihin osallistui lopulta 55 ihmistä. Koko kampanjan kolmosjaksosta voi käydä lukemassa täällä.
Tässä jaksossa puhuttiin merkittävän paljon vähemmän tunteista tai kokemuksista niin, että olisi itse ollut aktiivisesti ratkaisemassa minkäänlaista kestävyysvajetta. Keskustelussa nostettiin sen sijaan pieniä omia tekoja, tulevaisuudensuunnitelmia ja unelmien tavoitetilaa. Tämä oli yhteistä sekä heille, jotka näkivät omilla toimilla olevan vaikutusta, että heille joiden mielestä omalla tekemisellä ei ollut niinkään väliä. Tunteista kyllä puhuttiin enemmänkin reiluuden tai toivottomuuden näkökulmista, mutta iloksemme kukaan ei vaipunut isojen asioiden edessä täyteen epätoivoon, päinvastoin.
Erätauko-keskusteluun ei varsinaisesti kuulu tavoitteellisuus tai ratkaisuehdotusten hakeminen. Siksi olinkin mielettömän mielissäni joka ikisestä ideasta, jolla kestävyyttä voitaisiin lisätä. Miltä kuulostaisikaan mekanismi, jolla hule- ja sadevedet voitaisiin käyttää kerrostalojen vessojen huuhteluvetenä? Tai että kaikki hukkalämpö ohjattaisiinkin kaukolämpöverkkoon? Entäs sitten kylien ja kaupunginosien yhteiskäyttöautot tai kylätaloilta lainattavat pienkoneet pikkuremppaa varten?
Yrittäjiä tavoitin vähemmän, mutta siihen nähden yrittäjyyden kestävyydestä puhuttiin paljon. Yllättävän moni oli ehtinyt harkita yrittäjyyttä, ja jossain keskustelussa päästiinkin muotoilemaan ihan valmista liikeideaakin. Yrittäjyyden kipupisteiksi nousivat ainakin liian pitkät tuotantoketjut, joiden kestävyydestä ei voi aina päästä takuuseen ja voiton maksimoinnin tarve eli nykyinen ansaintalogiikka. Nykyjärjestelmässä kun pelkkää kannattavuutta hakemalla tulon tekeminen jää epävarmaksi. Täysin paikallisen tuotteen tai palvelun hinta voi nousta ”liian korkeaksi” – onhan halvempaan totuttu laadun ja paikallisuuden kustannuksella.
Näkökulmaan tai keskustelijaan katsomatta kaivattiin enemmän porkkanaa kuin keppiä tekemiseen. Esimerkiksi välimatkat eivät katoa mihinkään, vaikka fossiilisten polttoaineiden verotusta nostettaisiin kipurajan yli. Keskustelijoista oli myös olennaista, että mahdollistetaan niitä vaihtoehtoja: ei voi vaihtaa esimerkiksi biopolttoaineisiin, jos lähin tankkausasema on tankin kantaman ulkopuolella.
Keskustelijoiden mielestä kukaan ei halua aktiivisesti toimia väärin, mutta oikein toimiminen on lähes mahdotonta, mikäli mahdollisuudet eivät aidosti ole saavutettavia tai olemassa. Ja onhan se niinkin, että harvempaan asutulla alueella voidaan olla pitkälläkin takamatkalla suhteessa keskuksiin helppojen tekojen mahdollisuuksissa. Toki maaseudun elämäntyyli nähtiin vähemmän kulutuskeskeisenä, harkitummin kuluttavana ja tuotteiden elinkaarta pidentävänä, minkä myötä kohtuullisempi elämäntapa nähtiin etuna suhteessa hiilineutraaliuden saavuttamiseen.
Kestävien toimien saavutettavuus on tärkeä asia siihen nähden, että moni koki nimenomaan ne pienet ja vaivattomimmat teot tärkeimpinä ja helpoimpina. Jos kaikki kierrättäisivät jätteensä ja hiljalleen investoisivat kestävimpiin vaihtoehtoihin tai uskaltautuisivat kokeilemaan vaikkapa työkalujen yhteisomistusta ja paikallisten yrittäjien tukemista, päästäisiin hyvinkin pitkälle. Samalta viivalta lähteminen auttaakin kaikkia, ja vaivattomuus vaikka sitten kierrättämisessä edistää kestävästi toimimista. Näillä haluilla ja toiveilla ei todellakaan tarvitse ihmetellä toiveikkuutta – enää tarvittaisiin siis lisää tekoja.
Kirjoittaja
