Tätä lisää! Jaetuista keskusteluista lisä(äntyvä)ä hyvinvointia
Tätä lisää! Jaetuista keskusteluista lisä(äntyvä)ä hyvinvointia
Kirjoittajat: Kaisa Oinas-Panuma & Satu-Maarit Huttunen
Maaseutuparlamentin toinen jakso päättyi viikko sitten. Koska ensimmäistä, helmikuun lopussa päättynyttä jaksoa käsiteltiin kahdessa blogissa, on hyvä pohdiskella tätäkin jaksoa hetkinen.
Jakson teema oli miten luomme enemmän hyvinvointia vähemmällä nyt ja kymmenen vuoden päästä? ja koska jakso oli laatuaan toinen, osa keskustelijoistamme ehti keskustelemaan jo toistamiseen. Kaiken kaikkiaan Maaseudun sivistysliitossa jututimme 62 ihmistä, joista alle 29-vuotiaita oli 48 yhteensä 13 keskustelun aikana. Kampanjaan tulleista oivalluksista ja jakson yhteenvedosta voit lukea täällä.
Osallisuudesta oman toimijuuden toteutumiseen
Lähes kaikissa keskusteluissamme puhuttiin yhteisöllisyydestä. Yhdessä niistä eräs osallistuneista otti puheeksi puolisonsa tilanteen, joka tuntee yksinäisyyttä heidän uudessa kotikunnassaan. Muutto kaupungista pienemmälle paikkakunnalle johtui keskustelijan uudesta virasta, mutta toiselle ei ollut löytynyt vielä työpaikkaa tai muodostunut sosiaalisia verkostoja uudessa kotikunnassa.
Osattomuudesta puhuttiin keskustelussamme, jossa mukana oli maahanamuuttajataustaisia nuoria aikuisia. Heille oli tärkeintä oman hyvinvointinsa kannalta, että voisivat opiskella ammattitutkinnon peruskoulun jälkeen, saada töitä ja oppia puhumaan paremmin suomen kieltä. Heidän puheissaan kuului malttamattomuus, että pääsisivät jo pian omille jaloilleen ja voisivat vaikuttaa enemmän elämänsä hallintaan sekä voisivat toimia paremmin yhteisellä kielellä vuorovaikutustilanteissa yhteisöissään.
Nyt jakson loputtua jäimme pohtimaan, kuinka oma toimijuuden tunne muuttuu, kun menettää vapauden vaikuttaa oman elämänsä kulkuun tai omiin yksilöllisiin mahdollisuuksiinsa? Puolison töiden perässä tai hänen kotiseutukaipuunsa takia muutto maaseudulle voi herättää osattomuuden tunteita muissa perheen jäsenissä. Tai miltä se tuntuu, kun kokee menettäneensä koko elämänsä hallinnan esimerkiksi joutuessaan pakenemaan kotimaastaan ja saapuessaan vieraaseen maahan pakolaisena ilman perhettään? Tällöin yhteisöllisyyden tunne uudessa elinympäristössään voi olla merkittävä pelastusrengas uudelle kuntalaiselle.
Meidän keskustelijamme oivalsivat hyvin, kuinka arkisilla ja pienillä eleillä voidaan vaikuttaa toistemme hyvinvointiin. Ollaan läsnä ja kuunnellaan. Annetaan hetki ajastamme kasvokkain kohtaamisille ja pysähdytään juttelemaan naapurin kanssa. Siinähän se kulminoituu ihmisen psykologiset perustarpeet: tulla kuulluksi, kohdatuksi, nähdyksi ja noteeratuksi.
” Elinvoima syntyy paikallisesti. Se palvelee eri tavalla, kun sitä ohjataan eri puolelta.”
Keskusteluissa ei pidetty väestönkasvua välttämättömänä ratkaisuna maaseudun elinvoimaisuuden säilymiselle. Tärkeämpänä nähtiin, että keskityttäisiin heidän hyvinvointiinsa, jotka siellä jo asuvat. Pidettäisiin heistä paremmin kiinni, etteivät he muuttaisi pois. Ehdotuksia annettiin, että mentäisiin kuulemaan paikallisia ja kuinka he kokevat hyvinvoinnin paikkakunnallaan. Huomioidaan aktiivisia kyläläisiä kuntatasolla, jotka haluavat jakaa ideoitaan ja näin myös kokevat aidosti tulleensa kuulluksi. Toivottiin, että paikallista toimintaa tuettaisiin vielä enemmän erilaisilla matalan kynnyksen rahoituksilla, eikä monimutkaisteta elämää liiallisella byrokratialla.
Keskustelu kasvattaa?
Keskusteluita pitäessä oli kiinnostavaa seurata osallistujien omaa ajatusta ja sen kehitystä. Keskustelijoista näki, olivatko he ensimmäistä vai toista kertaa mukana. Tuntui, että aktiivisten keskustelijoidemme oli saatava sanoa jotakin hyvin perustavalaatuista ennen varsinaiseen aiheeseen pääsemistä. Ensimmäiseen jaksoon nähden aihe oli jollain tasolla vaikeampi ja tietyllä tavalla analyyttisempi, minkä vuoksi ei samalla tavalla ollut tilaa määritellä omaa maaseutusuhdettaan ennen ratkaisuehdotusten esittämistä. Erätaukokeskustelussa ei ikinä haeta suoria ratkaisuehdotuksia, mutta aiheessa oli vähän sellainen ratkaisuhakuinen kaiku. Ehkäpä oman maaseutusuhteensa sanoittaminen helpotti itsensä asemointia suhteessa aiheeseen – ja kuten aikaisemmassa blogissa todettiin, moni puhuu maaseutusuhteestaan ehkä ensimmäistä kertaa. Oma ajatus siis pääsi kehittymään, kun sai aloittaa ensin ’alkupisteestä’, eli hyvän elämän merkityksestä.
Keskustelujen pohjalta uskallamme väittää, että omista asioista ja kokemuksista puhuminen on hyväksi – olkoonkin, että kakkosjakson teema oli hieman haastavampi kuin ensimmäinen. Asioistaan keskusteleminen lisää hyvinvointia, koska se kehittää ajattelua ja helpottaa oloa. Ehkä keskustelu myös inspiroi ja luo tunteen oman toimijuuden kasvusta. Tärkeintä näissä keskusteluissa ei ollut se, että keskustelijat niin sanotusti purisivat pähkinää, vaan se, että jaetaan omia tuntemuksia, kokemuksia ja vielä lisäksi kuullaan muiden mietteitä. Jaettuna omista asioista voikin kehitellä vaikka mitä – kuten ratkaisuja yhteisiin haasteisiin.
Kaisa & Satu-Maarit
P.S. Maanantaina 26.4. alkavan jakson teema on mikä estää meitä toteuttamasta kestävämpää arkea ja yrittäjyyttä? ja sen mukaan keskusteluja käydään aina 11.6. asti. Kiinnostuitko? Haluaisitko itse keskustelijaksi, tai onko sinulla tiedossa porukka, josta vähintään puolet on alle 29-vuotiaita ja joita keskusteluun osallistuminen voisi kiinnostaa? Laita sähköpostia koordinaattori Kaisa Oinas-Panumalle (kaisa.oinas-panuma@msl.fi) tai täytä lomake täällä.
Kirjoittaja
