Tulevaisuustyötä taide- ja kulttuuritoiminnassa
Vastuullisuus, kestävyys ja mitä näitä nyt onkaan… sanoja, jotka tulevat jo korvista? Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin voimaan tulon myötä kuulemme niitä kuluttajina ehkä vähemmän, mutta työyhteisöissä sanat ovat tulleet jäädäkseen. Vastuullisuussuunnitelmien ja kestävyysraportoinnin aika on täällä. Hyvä niin, sillä eri tutkimusten mukaan yli 80 % maailman ihmisistä on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja aivan syystä: viime kesän päätteeksi ihmiskunta ylitti seitsemännen yhdeksästä yhdessä määritellystä planetaarisista rajoista, kun koralliriuttojen tuhoutuminen varmistui. On hyvä, että erilaiset yhteisöt ja organisaatiot vastaavat tähän ihmiskunnan globaaliin huoleen.
Taide- ja kulttuuriala on omasta kokemuksestani jo pitkällä vastuullisuuskysymysten kanssa, mutta aiheen systemaattinen tarkastelu puuttuu usein. Ala on valitettavan vähäisillä taloudellisilla resursseilla toimiva, joten osin kestävä toimintatapa syntyy resurssien puutteesta. Toisaalta puhutaan luovasta alasta, jossa myös keinot paikata puutetta ovat luovia: luovuus ja luoviminen tekevät alasta kestävän. Taiteilijoiden ja kulttuuriväen tunnustettu asema eturintamana näkyy myös siinä, että syvällisimmät keskustelut lajienvälisyydestä ja posthumanismista ovat olleet taiteen keskiössä jo pitkään.
Mutta mitä voi tehdä kulttuuritoimija, joka jo nyt perustaa toimintansa kestäviin, pitkiin prosesseihin, osallistavuuteen ja yhteisöllisyyteen?
Esimerkiksi kartoittamalla toimintaansa ja tekemällä vastuullisuussuunnitelman. Viime syksystä asti olen ollut kehittämässä Maaseudun Sivistysliiton taide- ja kulttuuritoiminnan vastuullisuutta ja pohtimassa sen jalkauttamista organisaation arjen työhön. Valmis suunnitelma tarkastelee ympäristö-, sosiaalista, hallinnollista ja kulttuurista vastuullisuutta – eikä se itse asiassa ole koskaan valmis. Suunnitelman tarkoitus on olla elävä, toimintaa ohjaava pohjadokumentti, johon tehdään lisäyksiä ja poistoja. Jossain vaiheessa se voitaisiin kokea toivottavasti niin itsestään selväksi, että sen tavoite on saavutettu. Kuitenkin todennäköisemmin kehitys ympärillä kehittyy ja tieto lisääntyy, joten suunnitelmaakin päivitetään sen mukaan. Kuten ihmiskunnalla, myös vastuullisuussuunnitelmalla on tehtävä elinikäisessä ja uudistavassa oppimisessa.
Esimerkiksi kulttuurityö ei ole ainoastaan merkintöjä tapahtumakalenterissa, vaan sitä millaisen jäljen jätämme ympäristöön, yhteisöön ja tuleville polville. Vastuullisuus näkyy siinä, miten kohtelemme ympäristöämme ja yleisöämme.
Hiljaiset signaalit kertovat, että yhteisöjen merkitys kasvaa ja toimijuuden vahvistamiselle on tilausta. Tässä tarvitaan roolimalleja, kuten MSL:n tapaisia toimijoita. Esimerkiksi kulttuurityö ei ole ainoastaan merkintöjä tapahtumakalenterissa, vaan sitä millaisen jäljen jätämme ympäristöön, yhteisöön ja tuleville polville. Vastuullisuus näkyy siinä, miten kohtelemme ympäristöämme ja yleisöämme. Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaattia myöntävän OKKA-säätiön mukaan ”Ylikulutuksen tilalle tarvitsemme uusia sisältöjä, jotka synnyttävät kokemuksen elämän merkityksellisyydestä.” Näitä voi löytyä nimenomaan yhteistyöstä, osallisuudesta ja toimijuudesta. Ja tulevaisuuden kansalaistaidoista.
Kulttuuriala tarvitsee ehdottomasti enemmän rahallista investointia, mutta kehitystyön mukana vahvistui ajatus, että vastuullisuus kannattaa kulttuuriorganisaatioissa usein budjetoida enemmin aikana kuin menokuluina. (Yrityksissä usein kumpanakin.) Toiminnan kehittäminen, kartoittaminen ja reflektointi vie aikaa. Resurssiviisaita toimia ja ideoita ei synny ilman, että henkilöstöllä on aikaa ajatella ja oppia uutta. Ja jotta kestävyystyötä voitaisiin tehdä oikeasti inklusiivisesti ja pitkäjänteisesti tarvitaan siihen motivaatio jostain, jonka yleensä riittävä aika ja ajattelu tarjoavat.
Vastuullisuussuunnitelma voi toimia tällaisena motivaattorina, joka nostaa esiin kysymyksiä, joita ei ole hoksattu huomioida tai joita ei ole kehdattu katsoa silmiin. Itse nostaisin vastuullisuusajattelun ytimeen rehellisyyden ja armollisuuden: päätöksiä tehtäessä ja vaikuttavuutta kasvattaessa käsillä täytyy olla riittävästi dataa. Toisaalta joidenkin asioiden suhteen tarvitaan epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden sietokykyä. Ja rohkeutta kertoa epätäydellisyydestä myös julkisesti.
Globaalissa mittakaavassa kaikenlaisten suunnitelmien työstäminen ja niistä puhuminen voi tuntua välillä piiperrykseltä, mutta pienilläkin teoilla voi olla suuria seurauksia.
Vastuullisuussuunnitelma sisältää toiminnan esittelyn lisäksi myös toimenpide-ehdotuksia, tavoitteita, mittariston ja tavoitteita seuraavat vastuuhenkilöt. Konkretian avuksi tulisi miettiä miksi vastuullisuus on organisaatiolle tärkeää ja mitä muutosta tavoitellaan? Monille organisaatioille oman toiminnan julkinen reflektointi voi tuntua turhanpäiväiseltä ja epämukavalta, sillä toiminnan keskiössä on esimerkiksi jäsenistön tai suuren yleisön palveleminen. On kuitenkin ollut hyödyllistä miettiä yhdessä MSL:n henkilöstön kanssa, miten onnistumisia voisi juhlistaa näkyvimmin ja tuoda jo tehtävät kestävyysteot esiin. Tulevaisuustyössä vertaisoppiminen ja esimerkkinä toimiminen ovat tutkitustikin toimivampia tapoja vaikuttaa kuin paasaaminen.
Globaalissa mittakaavassa kaikenlaisten suunnitelmien työstäminen ja niistä puhuminen voi tuntua välillä piiperrykseltä, mutta pienilläkin teoilla voi olla suuria seurauksia. Maaseudun Sivistysliiton kestävän kehityksen ja taiteen hankkeista keskusteltaessa tämä on noussut usein esiin: toiminta pyrkii jo sinänsä olemaan ekologisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää, mutta sen vaikutukset ovat usein ennalta arvaamattoman positiivisia ja kertautuvia. Kulttuuriala nähdään myös merkittävänä käyttäytymiseen vaikuttavana muutoksentekijänä, joten käytetään se tilaisuus isosti hyväksi tulevaisuustyön ja ekologisen jälleenrakennuksen nimissä.
