
Viivi Koljonen
Olen Viivi ja aloittanut marraskuussa Maaseudun Sivistysliiton taidetiimissä reilun 4 kuukauden pestin vastuullisuusasiantuntijana. Opiskelen parhaillaan vastuullisuusjohtamista ja tulin tekemään kehitystyön liittyen opintoihini. Tavoitteenani on muun muassa työstää vastuullisuussuunnitelma ja kehittää vastuullisuuden jalkauttamista MSL:ssä sekä miettiä lisätavoitteita OKKA-sertifikaatin ohjaamana.
Taustaltani olen taide- ja kulttuurialan asiantuntija ja olen työskennellyt erityisesti kuvataiteilijoiden kanssa erilaisissa vapaan kentän organisaatioissa. Minulla on kokemusta hallinnosta, toiminnan kehittämisestä, viestinnästä, näyttelyiden tuottamisesta jne. Koen, että vahvuuteni työelämässä on ollut yhteisöllisyyden kehittämisessä ja olen pyrkinyt kehittämään organisaatioita moninaisempaan, saavutettavampaan ja ekologisempaan suuntaan.
Perusuteliaana ihmisenä olen tietenkin sotkeutunut myös erilaisiin luottamustoimiin ja ammattijärjestötyöhön. Tällä hetkellä nautin siitä, että saan oppia ja kehittyä näissä vastuullisuusteemoissa. Haluan tehdä enemmän muutoksen eteen.
Vapaa-ajallani puuhailen perheeni kanssa ja olen muun muassa lukija, retkipyöräilijä, patikoija, palstaviljelijä ja talviuimari.