Arkinuukailuviikko 20.-26.4.2026 on kohtuutalouden asialla jo neljättä kertaa

Maaseudun Sivistysliiton Arkinuukailuviikkoa vietetään kohtuutalouden ja kierrätyksen hengessä 20.-26.4. jo neljättä kertaa. Viikon ohjelmassa on webinaari, arkinuukailuvinkkejä ja Vuoden 2026 Arkinuukaileva kylä -haun käynnistäminen.
Arkinuukailu on käytännön kohtuutalousajattelua ja pieniä arjen tekoja kohti kestävämpää tulevaisuutta
Maailman muuttumisen myötä erilaiset uudet ja vanhat nuukailun tavat auttavat monia selviytymään arjessa. Arkinuukailu on jokapäiväisessä elämässämme tapahtuvaa säästäväisyyttä – toisille arkinuukailijoille se voi olla pakon sanelemaa, toisille se on elämäntapa ja harrastuskin.
Olemme maailman eniten kuluttavien kansojen joukossa. Ylikulutuspäivämme oli tänä vuonna taas aikaisemmin kuin vuosi sitten, jo 1. huhtikuuta. Tuohon mennessä olemme kuluttaneet laskennallisen osamme koko vuoden luonnonvaroista.
”Arkinuukailun ja kohtuutalouden teemat ovatkin vuosi vuodelta ajankohtaisempia. Arkinuukailu on myös osa kohtuutalousajattelua, jossa halutaan jatkuvan kasvun sijaan kiinnittää huomiota maapallomme resurssien riittävyyteen”, kertoo kehittämispäällikkö Timo Reko Maaseudun Sivistysliitosta.
Vuonna 2023 toimme arkinuukailun vaihtoehdon ja erilaiset toteutustavat ihmisten tietoisuuteen: toteutimme arkinuukailukyselyn, julkaisimme siitä raportin, järjestimme ensimmäisen Arkinuukailuviikon, erilaisia tapahtumia, julkaisimme Arkinuukailu-lehden ja kalenterin. Arkinuukailuvinkit koottiin julkaisuun ”Arkinuukailu – vinkkejä arkinuukailuun” (2023).
Tänä vuonna on käynnissä toinen arkinuukailukysely, jolla kaikki oman elämänsä arkinuukailijat voivat jakaa meille parhaita oivalluksiaan ja vinkkejään.
Arkinuukailuviikko 20.-26.4.2026
Maaseudun Sivistysliitto yhteistyökumppaneineen järjestää tapahtumia viikon aikana. Lisäksi jaamme arkinuukailuvinkkejä sosiaalisen median kanavissamme Facebookissa ja Instagramissa @maaseudunsivistysliitto.
Viikon ohjelma:
Ti 21.4.
Blogi arkinuukailuaiheesta osoitteessa msl.fi.
To 23.4.
Arkinuukailuviikon webinaari: Kuluttajan valta ja vastuu
Asiantuntijapuheenvuorot: Jenni Sarras, väitöskirjatutkija Helsingin yliopisto / Kaisa Tuominen, TKI-asiantuntija, LAB-ammattikorkeakoulu / Paula Kohijoki, Lemun Kempit ry
Herkkuja hävikistä – hävikkiruokatyöpaja Iissä
Lisäksi 4.5. järjestämme Pikkasen parempaa kuluttamista -tapahtuman Viitasaarella. Tapahtuman aiheena on arkinuukailun teemoja, mm. kierrätys, jätehuolto ja lajittelu.
Vuoden 2026 Arkinuukaileva kylä haussa Suomen Kylien ja Kestävän kehityksen viikon kanssa
Valitsemme nyt toista kertaa vuoden Arkinuukailevan kylän yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton, Suomen Kylät ry:n ja Kestävän kehityksen viikon kanssa. Kisaan voi osallistua kyläyhdistys tai muu kylätoimintaa toteuttava yhteisö tai kylätoimikunta, joka on tehnyt arjen oivalluksia arkinuukailun ja kohtuutalouden saralla.
Haku vuoden 2026 Arkinuukaileva Kylä-kisaan on jo avoinna ja päättyy 31.7.2026. Arkinuukaileva kylä 2026 julkistetaan Kestävän kehityksen viikolla syksyllä.
Viime vuonna Arkinuukaileva kylä 2025-tittelin nappasi Lemun Kempit ry Maskusta, joka vakuutti valintaraadin monipuolisella toiminnallaan kiertotalouden, kulttuuriperinnön ja yhteisöllisyyden saralla. Lemun Kempit ry:n sihteeri Tauno Linkoranta kertoo, että arkinuukailu, kiertotalous sekä yhteisöllisyyden edistäminen ovat olleet heillä periaatteina jo pitkään ja näiden toimien kehittäminen jatkuu edelleen. Aktiivisen yhdistyksen tehtäviä tulevalle kesälle ohjaavat yhteisölliset oppiskokemukset ja tapahtumia on suunnitteilla paljon – esim. kursseja luonnon monimuotoisuudesta, hyönteishotellien rakentamisesta sekä yhteisöllisen puutarhan pystyttämisestä kylätalolle.
Lisätietoa arkinuukailusta ja Arkinuukailuviikosta
Timo Reko, kehittämispäällikkö, Maaseudun Sivistysliitto, p. 050 522 6798, timo.reko@msl.fi
Heli Kallio-Kauppinen, projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto, p. 041 313 9157, heli.kallio-kauppinen@msl.fi
Viestintä: Merja Karjalainen, viestinnän asiantuntija / maaseutuviestijä, Maaseudun Sivistysliitto, p. 040 167 6887, merja.karjalainen@msl.fi
Lisätietoa Arkinuukaileva kylä 2026-hausta:
Timo Reko, Heli Kallio-Kauppinen, Merja Karjalainen / Maaseudun Sivistysliitto
Timo Metsäjoki, viestintäpäällikkö, Suomen Kylät ry, p. 045 249 1162, timo.metsajoki@suomenkylat.fi
Nora Backlund, erityisasiantuntija, Maaseutupolitiikan verkosto, Kestävän kehityksen viikko, p. 044 079 7079, nora.backlund@slf.fi
Arkinuukailu Maaseudun Sivistysliiton verkkosivuilla
Arjen niksit jakoon! Arkinuukailukysely 2026
Maaseudun Sivistysliitto – tulevaisuuden kansalaistaitoja ja itse tehtyä elämää. Maaseudun Sivistysliitto (MSL) on valtakunnallinen aikuiskoulutus- ja kulttuurijärjestö, joka tukee maa- ja kylähenkistä elämäntapaa, ihmisten omaehtoista kasvua, luovuutta, yhdenvertaisuutta sekä ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta ja kumppanuutta.
Suomen Kylät ry on valtakunnallinen paikalliskehittäjien järjestö, joka yhdistää kylätoiminnan, Leader-toiminnan ja kortteleiden aktiivit samaan verkostoon. Järjestö edustaa valtakunnallisesti Suomen 4200 kylää, ja sen jäseniä ovat mm. maakunnalliset kyläyhdistykset ja kaikki Suomen 54 Leader-ryhmää.
Kestävän kehityksen viikko on vuosittainen tapahtumaviikko, jonka aikana tuodaan esiin maaseudun toimijoiden vastuullisuutta ja käydään keskustelua alueellisista kestävyyskysymyksistä. Viikko kannustaa varautumaan tulevaisuuden haasteisiin ja lisäämään tietoisuutta kestävästä kehityksestä. Kestävän kehityksen viikko on osa laajempaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoa – Esdn.eu ja se toteutetaan Suomessa osana maaseutupolitiikan Kestävän kehityksen viikko -verkostohanketta. Hankkeen tavoitteena on nostaa esiin maaseudun mahdollisuuksia ja uusia innovaatioita kestävän elämäntavan edistämiseksi. Tapahtumaviikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019.