Pertti Rannikko: Maaseudun näkymättömät liikkujat mukaan kylien kehittämiseen ja toimintaan
Kylien kadonneet palvelut ovat saaneet nyt oman muistomerkin Tuupovaaraan, mutta maaseudulla on myös uusia mahdollisuuksia, vaikka ne osin ovat vielä näkymättömissä. Ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikko ennakoi uudenlaisen omavaraisuuden nousua ja korostaa maaseudun moninaisten oleskelijoiden ja liikkujien ottamista mukaan kylien yhteisöjen toimintaa ideoimaan ja toteuttamaan.
Kylien kadonneiden palveluiden muistolehto ottaa voimallisesti kantaa maaseudun tilanteeseen Pohjois-Karjalan entisessä itsenäisessä kunnassa, joka kuuluu nykyään Joensuun kaupunkiin ja on saanut tuta hupenevien toimintojen uhkan ja todellisuuden myös viime vuosina.
Tuupovaaran Pilkekylien muistolehdon kaksi puista taulua luettelee, mistä kaikesta on jo jouduttu luopumaan, kuten opettajista ja kouluista, myllyistä ja sonniyhdistyksistä. Niiden vieressä on paikallisen kuvanveistäjän Pertti Syrjäsen tekemä muistomerkki, johon suunniteltiin alkujaan käytettäväksi vanhoja hautakiviä, mutta joka lopulta sai muotonsa ilomantsilaisen kiviveistämön ylijäämämateriaalista.
Muistolehto on syntynyt Tuupovaaran Pilkekylien asukkaiden mietteistä ja yhteisestä ympäristötaideprojektista. Pertti Rannikon mielestä toteutus kertoo siitä, että kylien palvelujen kuoleman isoin surutyö on jo tehty.
”Asiantilaan on ollut pakko sopeutua, ja palvelujen kuolemalla uskalletaan jo vitsaillakin.”
Kylät eivät ole kuolemassa
Pertti Rannikon mukaan kylienkin kuolemasta on puhuttu jo puoli vuosisataa, mutta tähän menetykseen hän ei edelleenkään itse usko.
”Kylien kuoleman muistomerkkiä ei tarvitse pystyttää, sillä rajuista muutoksista huolimatta kylät eivät ole muuttuneet sosiaalisiksi tyhjiöiksi tai epäpaikoiksi.”
Kuluvan vuosikymmenen keskeiset piirteet maaseudulla ovat Rannikon mukaan monimuotoisuus ja liikkuvuus. Nousevana, joskin toistaiseksi vielä heikkona signaalina on omavarainen elämä, joka on vastavirtaa maan ja luonnon kohtelulle pelkkänä tuotantoresurssina.
”Omavaraisuus ei sinänsä ole mikään maaseudun uusi piirre, ja edelleenkin valtaosa maaseudulla asuvista hoitaa kasvimaata, kerää metsästä marjoja ja sieniä sekä tekee polttopuita. Nykyään maaseudulle hakeutuu kuitenkin myös ihmisiä, joille omavaraisuus ei ole olosuhteiden ja vallitsevien tapojen sanelemaa vaan omiin arvoihin perustuva tietoinen elämäntapa. Omavaraisissa maaseutuvisioissa korostetaan omin käsin tekemistä, omavaraista ruuanhankintaa, paikallisia materiaaleja ja luonnon monimuotoisuuden parantamista.”
Näkymättömät osa-aika-asukkaat esiin
Viiden miljoonan asukkaan Suomessa on puoli miljoonaa kesämökkiä ja niillä lähes kolme miljoonaa käyttäjää, joten maaseudun kehityssuunnista vapaa-ajan idylli on ollut jo pitkään voimakas trendi. Tätä ilmiötä voimisti korona-aika, joka opetti sekä työnantajia että työntekijöitä sopeutumaan etätöihin ja etäkokouksiin.
Rannikko korostaa, että paikasta riippumattoman työskentelyn vakiintuminen tulee piristämään elämää maaseudulla laajemminkin. Tämä kuitenkin edellyttää, että nyt vielä aika näkymättömät osa-aika-asukkaat, kuten myös metsästysharrastajat, matkailijat, retkeilijät, luontoharrastajat ja muut maaseudulla liikkuvat halutaan saada – ja saadaan mukaan – syrjäisen maaseudun elinvoiman ylläpitämiseen ja elvyttämiseen.
”Maaseutua ei voi kehittää vain kylissä vakituisesti asuvien ehdoilla, vaan huomioon on otettava myös muut siellä oleskelevat ja liikkuvat. Heidän kokemuksiaan ja näkökulmiaan voisi hyödyntää kylien kehittämisessä nykyistä selkeämmin. Kylätoiminnan elinkaareen kuuluu aktiivisten vaiheiden ohella myös laskukausia, jolloin paikalliseen perinteeseen löyhemmin kiinnittyneet ihmiset voisivat tuoda toimintaan uusia ideoita”, Rannikko esittää.
Jokainen kyläläinen on korvaamaton
Sunnuntaina 14. heinäkuuta 2024 pidetyssä muistolehto-tilaisuudessa toteutui myös ekumeeninen kyläkirkko, ja siinä rovasti Anne Angervo kertoi uskovansa hänkin kyliin ja niiden ihmisiin.
”Me täällä asuvat emme ole jättäytyneet eläkkeelle naapuruudesta, ystävyydestä ja talkoohengestä. Meistä jokainen on äärimmäisen korvaamaton asukas, ja kaikki tarvitsemme toinen toisiamme ja tulemme niin jatkossa tekemään entistä enemmän.”
Kylien kadonneiden palvelujen kivisen muistomerkin paljastivat yhdessä kuvanveistäjä Pertti Syrjänen ja Maaseudun Sivistysliiton kehittämispäällikkö Timo Reko.
Pilkekylät on yksi viidestä pohjoiskarjalaisesta kylästä, jossa kylän ihmiset, taiteilija ja Maaseudun Sivistysliitto ovat toteuttaneet kierrätystaideteoksen yhteistyönä. Teokset ovat osa MSL:n Tuunaajan romuralli – yhteisöllistä kierrätystaidetta kylille -hanketta, joka sai rahoituksen Taiteen edistämiskeskukselta.
Pertti Syrjäsen mukaan kivinen taideteos on osoitettu yleisesti kaikille maaseudulla toimineille ja se jättää tilaa katsojan omille tulkinnoille.
”Tärkeitä tässä ovat eri osien suhteet toisiinsa ja myös tyhjät välit kivien välissä. Teos muuttuu valon suunnan ja määrän mukaan, ja välillä kivet ovat sateesta kiiltäviä, välillä harmaita”, Syrjänen kertoi huomioistaan.
Kylien kadonneiden palvelujen muistolehto on Luutalahden ja Mannervaaran maisemissa, Matkamiehen ristin luona entisen rukoushuoneen tontilla. Paikka sijaitsee osoitteen Korpiseläntien 182 läheisyydessä, vastapäätä Kitsantien risteystä.
Timo Rekon mukaan seuraavaksi seudulla toteutetaan metsälehmusten istutustyöpaja.
”Pilkekylien eri puolille on tarkoitus istuttaa 300 metsälehmusta, varsinkin yhteisiin paikkoihin.”
Teksti ja kuvat: Riitta Ryynänen
Lue myös:
Kylien kadonneiden palveluiden muistolehto Pilkekylillä
Toivo-romurautahevonen Rääkkylässä