Leipää kivestä Nunnanlahdella
Nunnanlahden kylä Juuan kunnassa Pohjois-Karjalassa on jo pitkään ollut tunnettu vuolukiviteollisuudestaan. Aina 1900-luvun alusta alkaen näihin päiviin saakka kivimiehen perheen leipä on tullut vuolukivestä, siksi teoksessa on vuolukivinen reikäleipä. Aikoinaan louhoksen lähellä asuvien kivimiesten lapset toivat keskipäivällä isälle lämmintä juotavaa ja eväitä, eihän tuolloin termospulloja ollut. Näin teki Mairekin. Hän vei isälleen Antti Vihtori Ryynäselle kahvia sukkaan käärityssä lasipullossa, — ei osannut pelätä huteria tikkaita laskeutuessaan alas louhoksen pohjalle. Nunnanlahden kyläyhdistys haluaa yhteisötaideteoksellaan nostaa esiin Nunnanlahden kivimiehet ja heidän perheensä ja kiittää heitä.
Teoksen materiaalina on käytetty vuolukiviteollisuuden sivukiveä sekä kierrätystekstiilejä. Reikäleipä on ladottu sivukivestä ja teoksessa olevat hahmot rakennettu kierrätystekstiileistä ja metalliverkosta ja päällystetty betonilla. Teos on toteutettu kylätaitelija Ulla Kortelaisen ohjauksessa Nunnanlahden kyläläisten talkootyönä kesällä 2023. Teos toteutettiin osana Tuunaajan romuralli – yhteisöllistä kierrätystaidetta kylille -hanketta. Hanke sai rahoituksen Taiteen edistämiskeskukselta ja sen toteutuksesta vastasi Maaseudun Sivistysliitto yhdessä mukana olevien kylien kanssa.
Kuvat Reeta Rönkkö
OSOITE Kuhnustantie 14, Juuan Kivikeskuksen vieressä, noin 150 m valtatieltä 6
AVOINNA Katsottavissa vapaasti
ESTEETTÖMYYS Esteetön, autolla pääsee aivan teoksen viereen