Makumuistoja mummolasta, huoltovarmuutta ja elävää maaseutua
Tänään syyskuun neljäntenä vietetään suomalaisen ruoan päivää. Parhaaseen sadonkorjuuaikaan onkin sopiva hetki seisahtaa lähimmän pellon pieleen hetkeksi pohtimaan aihetta.
Ruoka on monitahoinen asia, kovin paljon muutakin kuin kehon polttoainetta. Työpaikkaruokalassa torstaina tuoksuva hernesoppa voi kiidättää makumuistoissa hetkessä lapsuuteen kotikylän laskiaistapahtumaan tai vaikkapa varusmiespalvelusajan pakista lusikoitujen annosten äärelle. Lähes jokainen osaa nimetä ruokalajin, joka oli oman äidin bravuuri, tai joka kuului kiinteänä osana mummolassa vietettyihin hetkiin.
Täysinä notkuvat ruokakauppojen hyllyt ovat arkipäivää, ja jonkinlainen kriisi on tulilla, jos suosikkituotteen kohdalta löytyykin tyhjä kolo.
Esi-isien ajasta leijonanosa kului ruuan etsiskelyssä. Sittemmin on havaittu, että osa porukasta voikin keskittyä vallan muihin puuhiin, kun joku tietty joukko aikaansaa riittävästi sapuskaa itsensä lisäksi myös toisille. Sillä tiellä on oltu niin pitkään, että valtaosa ihmisistä on jo aika etäällä alkutuotannosta. Täysinä notkuvat ruokakauppojen hyllyt ovat arkipäivää, ja jonkinlainen kriisi on tulilla, jos suosikkituotteen kohdalta löytyykin tyhjä kolo.
Orastavaa muutosta on kuitenkin jo näköpiirissä. Kaupunkiviljely, puutarhapalstat, yhteisöpuutarhat ja parvekkeille ilmestyneet tomaattiamppelit kannustavat ihmisiä kasvattamaan itselleen ruokaa. Somessa on tilejä, joita pitävät perheet, jotka ovat halunneet viedä omavaraisuutta pidemmälle ja muuttaneet maalle unelmansa toteuttaakseen. Niin ihanaa kuin tilien julkaisuja onkin seurata, aivan niin syvälle oman ruuan tuottamiseen kaikki eivät voi tai halua, eikä ole tarpeenkaan mennä. Yrttiruukku ikkunalla tai pikku parvekeviljelmä tuo ruokapöytään jotakin, jonka kasvua on saanut seurata ja vaalia. Siinä koittaessaan saada basilikansa pysymään hengissä onkin oiva tilaisuus pysähtyä miettimään, millainen operaatio onkaan saada kasvihuoneellinen selviämään kauppaan asti.
Kotimainen ruoka tarkoittaa myös elävää maaseutua. Maatiloille kulkeva raskas liikenne maitoautoineen ja tuotantopanoksia tuovine rekkoineen asettaa kylien tiestölle vaatimuksensa. Jos tiloilla tuotanto loppuisi, on todennäköistä, että teiden hoito ja kunnossapito ei säilyisi edes nykyisellä tolallaan. Tiloilla tehtävä työ on myös merkittävä osa huoltovarmuutta. Kun maailmalla juuttuu rahtilaiva kanavaan ja kuljetukset kyykkää, pieni maa kaukana pohjoisessa ei ole kenenkään ykkösprioriteetti. Se on jo itsessään syy sille, miksi meidän on oltava sitä itsellemme, ja annettava suomalaiselle ruualle sille kuuluva arvostus. Paras tapa sen osoittamiseen on valita kaupassa kotimainen vaihtoehto.
Kirjoittaja
