ILO!KARHU-patsas Ilomantsissa

Itä-Suomi, Pohjois-Karjala, Julkinen veistos

Ilomantsin torin kupeessa istuva, korkeudeltaan viisimetrinen ILO!KARHU-patsas on syntynyt kierrätyksen hengessä ylimääräiseksi jääneistä rakennusmateriaaleista ja puutavarasta. Se toimii karhuisan kunnan symbolina ja maamerkkinä ympäri vuoden.

ILO!KARHU on kuin emohahmo Ilomantsin Karhufestivaalin moottorisahaveiston kilpailuissa syntyneille sadoille puisille karhuveistoksille. Kookkaan patsaan syliin penkille voi istua ja takaosasta pääsee myös sen sisälle.

Karhupatsaan vahva runko muodostuu käytöstä poistetuista kestopuisista ja myrkyttömistä puhelinpylväistä, jotka iskettiin noin metrin syvyyteen, ja monttuihin valettiin betonianturat. Karhun turkki on tehty toisiinsa limittäin kiinnitetyistä pintalautapaloista. Nauloja karhuun upposi noin 14 000 kappaletta.

ILO!KARHU-patsaan suunnitteli moottorisahataiteilija Juha Käkelä, ja hän myös rakensi sen yhdessä toisen moottorisahaveistäjän Raimo Hautaluoman kanssa 14.–21.7.2023. Apuna heillä oli Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksen kaksi työmiestä sekä joukko yhdistyksen ”hanslankareita” ja paikallisia koneyrittäjiä. Myös yleisölle järjestettiin mahdollisuus osallistua patsaan tekemiseen kahtena päivänä.

ILO!KARHU-patsaan rakentaminen oli osa Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksen Karhufestivaalin tulevaisuus -hanketta. Rahoitus saatiin Taiken jakamista erityisavustuksista harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan.

Paikallinen STC Tuotanto kuvasi karhupatsaan rakentamisen ja teki siitä kaksi videota, jotka on nähtävissä Karhufestivaalin YouTube-kanavalla: rakentamisen etenemistä päivittäin kuvaava timelapse-kooste Näin ILO!KARHU-patsas rakentui Ilomantsiin sekä patsaan suunnittelija-rakentajan Juha Käkelän haastattelu.


OSOITE Ilomantsin tori, Mantsintien ja Kalevalantien risteys, 82900 Ilomantsi. Patsas sijaitsee noin 50 metriä torilta Taitokeskus Piirolan pihaan ja Kauppatielle vievän oikopolun varressa.

AVOINNA Vapaa pääsy lumettomaan aikaan.

ESTEETTÖMYYS Patsaalle vievä polku on torin suunnasta kivetty mutta alkuosastaan jyrkähkö. Kauppatieltä ja Taitokeskus Piirolan pihasta päin reitti on pidempi ja samalla nousultaan loivapiirteisempi. Polulla ei toistaiseksi ole kunnan talvikunnossapitoa.

LISÄTIETOJA
ILO!KARHU-patsaan esikuvat Tanskassa ja Italiassa
Jytäkkä karhupatsas tarjosi moottorisahaveistäjille uudenlaisen haasteen
Timelapse-videokooste ILO!KARHU-patsaan rakentamisesta
ILO!KARHU-patsaan suunnittelijan Juha Käkelän haastattelu

Yläkuva: ILO!KARHU-patsas sijaitsee Ilomantsissa torin ja taustalla näkyvän Taitokeskus Piirolan pihan välisellä oikopolulla. Kuva STC Tuotanto

Moottorisahataiteilija Juha Käkelä (vas.) suunnitteli ILO!KARHU-patsaan ja rakensi sen yhdessä toisen moottorisahaveistäjän Raimo Hautaluoman ja apujoukkojen kanssa. Kuva STC Tuotanto
 ILO!KARHU-patsaalla on jämerät kynnet. Kuva Riitta Ryynänen
ILO!KARHU-patsaan tekeminen oli moottorisahaveistosta tunnetuille Raimo Hautaluomalle ja Juha Käkelälle uudenlainen ja innostava projekti. Kuva Timo Reko
ILO!KARHUn pää yltää viiden metrin korkeuteen. Kuva STC Tuotanto
ILO!KARHU on myös takamuksesta tassuihin noin viisimetrinen. Kuva Riitta Ryynänen
ILO!KARHU rakennettiin puiden varjostamaan puistomaiseen ympäristöön. Kuva STC Tuotanto
ILO!KARHU-patsaan rungon muodostavat kierrätetyt, myrkyttömät puhelinpylväät. Kuva Taisto Volotinen
Raimo Hautaluoma laittamassa nauloja runkonaulaimeen. Nauloja karhuun upposi kaikkiaan noin 14 000 kappaletta. Kuva STC Tuotanto
ILO!KARHUn turkki on muotoiltu pintalautojen palasista. Kuva Riitta Ryynänen
ILO!KARHU-patsas syntyi noin viikossa heinäkuussa 2023. Kuva Riitta Ryynänen
Juha Käkelän ja Raimo Hautaluoman (takana) apuna patsaan rakentamiseen osallistuivat mm. MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistyksen Timo Reko (vas.), Ari Hassinen (oik.) ja Pertti Kettunen. Kuva STC Tuotanto
Torilta ILO!KARHU-patsaalle vievä polku on kivetty, mutta alkuosastaan se on jyrkähkö. Kuva Riitta Ryynänen