Kokemuksia Moodlesta
Kirjoittajat: Sofia Heininen ja Pia Mustonen
Maaseudun Sivistysliitossa otettiin viime keväänä käyttöön verkkokoulutusalusta Moodle, nimeltään MSL verkko-opisto, jonka palveluna ostimme Mediamaisterilta. Ennen Moodleen päätymistä teimme huolellisen vertailun muutaman verkkokoulutusalustan kesken. Vertailussa olivat Moodlen lisäksi Vuolearning, Priima sekä Itslearning siitä näkökulmasta, mikä toimisi parhaiten sekä MSL:n omien koulutusten että jäsenjärjestöjen koulutuksissa. Tiedossa oli, että osa koulutuksista voi olla monimuoto-opetusta ja osa opiskellaan kokonaan verkossa. Mukana on myös itsenäisesti opiskeltavia kurssikokonaisuuksia. MSL:llä on toki jo vuosien ajan ollut kaikkien jäsenjärjestöjen käytössä ollut Verkko-opisto, mutta nyt halusimme enemmän vuorovaikutteisen ja monipuolisesti muokattavissa olevan alustan koulutuksille. Tarkoitus on uusien koulutusten lisäksi siirtää entisen verkko-opiston materiaalit uuteen koulutusympäristöömme.
Vertailimme eri koulutusalustoja monipuolisuuden, helppokäyttöisyyden ja tarjottavan käyttötuen näkökulmista. Monipuolisuus tarkoitti vertailussa muun muassa sitä, millaisia erilaisia vuorovaikutteisia ja innostavia tehtäviä tai muita aktiviteetteja alustalle voi rakentaa. Helppokäyttöisyyttä halusimme sekä koulutusten rakentajan että opiskelijoiden näkökulmasta. Halusimme myös, että oppimisalustan ilme on muokattavissa Maaseudun Sivistysliiton visuaalisen ilmeen mukaiseksi. Yksi tärkeä vertailtava asia oli myös, miten kattavasti oppimisalustasta saa raportteja: esimerkiksi mitkä koulutusmateriaalit ovat eniten käytettyjä.
Moodlen uusi versio on entistä vuorovaikutteisempi
Loppukeväästä päädyimme vertailussa Moodlen kannalle. Päätökseen vaikutti se, että Moodle oli meille jo tuttu alusta. Osa oli käyttänyt sitä jäsenjärjestömme MTK:n kanssa työskennellessään, ja muillakin koulutussuunnittelijoilla oli Moodlesta kokemuksia opiskelijan näkökulmasta.
Mediamaisterin tarjoama Moodle on Moodlen päivitetty, entistä vuorovaikutteisempi versio. Muissakin vertailussa mukana olleissa alustoissa oli hyvät puolensa, mutta Moodle vakuutti meidät monipuolisuudellaan ja Mediamaisterin lupaamalla runsaalla käyttötuella sekä koulutuksella. Touko-kesäkuussa pidimme Mediamaisterin kanssa ensimmäiset käyttöönottopalaverit, joissa sovimme muun muassa Moodlen ulkoasusta ja rakenteesta. Kesäkuussa osallistuimme myös Moodlen käyttökoulutukseen. Samaan aikaan aloimme jo rakentaa Moodleen ensimmäisiä koulutuksia yhdessä parin jäsenjärjestön kanssa sekä aloitimme vanhan verkko-opiston materiaalien siirtämisen Moodleen.
Mitä olemme matkan varrella oppineet?
Uuden koulutusympäristön rakentaminen on ollut yhtä aikaa sekä innostava että haastava prosessi, joka on vienyt myös yllättävän paljon työaikaa. Aikaa menee sekä alustan tekniseen omaksumiseen että verkkopedagogiseen pohdintaan: esimerkiksi millaisia tehtäviä ja aktiviteetteja verkkokoulutukseen kannattaa valita ja miten rakentaa kurssi innostavaksi ja osallistavaksi. Verkkokoulutuksia täytyy myös suunnitella ja käyttää pedagogiaa hieman eri tavalla kuin ns. perinteisessä koulutustavassa, jossa ollaan kasvokkain opiskelemassa.
Kesän ja syksyn kuluessa huomasimmekin, että yhtäaikainen Moodlen haltuunotto ja koulutusten rakentaminen ovat työllistävä yhdistelmä. Ehkä hedelmällisempää olisi ollut tutustua aluksi rauhassa Moodlen toiminnallisuuksiin ja tehdä sinne hiljalleen koulutuksia. Samalla olisi ehtinyt rauhassa pohtia, millaiseksi Moodlen haluamme rakentaa ja millaista tukea tarvitsemme Mediamaisterilta. Lisäksi vaihdoimme muutaman kerran suunnitelmia Moodlen visuaalisen puolen ja rakenteen osalta. Mediamaisteri tarjosi meille kuitenkin avuliaasti tukea, ja pidimme paljon hyviä palavereja heidän kanssaan. Siitä suuret kiitokset heille!
Ehkä hieman yllättäviä haasteita on ollut myös alustan mobiilikäytössä. Nämä ongelmat toivottavasti poistuvat jatkossa, kun alustaa kehitetään Moodlen kehittäjäyhteisössä sekä Mediamaisterin toimesta. Näin yhteistyöstämme kertoo Mediamaisterin Chief Sales Officer Ville Koiviola:
“Tiivis yhteistyö luo synergiaa. MSL:n näkemys ja selkeät tavoitteet digioppimisen hyödyntämisessä auttavat meitä parantamaan palveluitamme sekä tuotteen ominaisuuksia. Kehitimme etusivu- ja kategorianäkymät paremmin mobiilissa toimiviksi. Lisäksi Youtube-videoiden upotuskoodia muokkasimme responsiiviseksi. Punaisena lankana kaikessa Mediamaisterin kehityksessä onkin käytettävyys ja käyttökokemus, saavutettavuutta unohtamatta.”
Olemmekin oppineet, että koulutusten testaamiseen eri laitteilla on hyvä varata riittävästi aikaa. Lisäksi koulutusten suunnitteluvaiheessa tulee kattavasti pohtia, millaisia toiminnallisuuksia juuri kyseisessä koulutuksessa tarvitaan käyttäjien tarpeet huomioon ottaen.
Nyt vuoden lopulla olemme rakentaneet MSL verkko-opistoon jo muutamia omia koulutuksiamme sekä muutaman jäsenjärjestön koulutuksen. Pääset tutustumaan vierailijana eli ilman kirjautumista suurimpaan osaan koulutuksista, joten käy katsomassa tarjontaa vaikka heti! Lisäksi olemme koostaneet ohjeita MSL verkko-opiston käyttöön (katso Moodlen mahdollisuuksia esittelevät ohjeet täältä).
Moodlen myötä olemme tehneet myös uudenlaista yhteistyötä jäsenjärjestöjemme kanssa, mistä olemme erityisen iloisia! Kahden jäsenjärjestön kanssa koulutusten rakentaminen on alussa ja jatkuu ensi vuonna. Ehkä myös teidän järjestönne koulutuksia tulee MSL verkko-opistoon ensi vuonna tai sen jälkeen?
Jos Moodlen mahdollisuudet kiinnostavat, ota yhteyttä Sofiaan tai Piaan, niin suunnitellaan yhdessä teille sopiva verkkokoulutuskokonaisuus!