Tuore Ystäväni-kirja kunnille työkaluksi nuorten aikuisten kuulemiseen

Osallisuus, Uutinen

Nuorten aikuisten merkitys elinvoimalle tunnistetaan kunnissa. Opintojen tai töiden perässä maailmalle suuntaavien nuorten perään huokaillaan ja mietitään, millä keinoin heistä voitaisiin pitää kiinni. Toisaalta nuoret aikuiset toivoisivat, että heitä kuultaisiin ja heihin pidettäisiin yhteyttä myös kotikulmien jäätyä taakse. Uunituore julkaisumme Ystäväni-kirja kunnille, jotka haluavat kuulla nuoria aikuisiaan, tarjoaa kunnille konkreettisen työkalun nuorten aikuisten kuulemiseen.

Kirjan sivuilla on, paitsi konkreettisia vinkkejä nuorten kuulemiseen, myös ihan perinteisiä Ystäväni-kirjan sivuja, joille nuorten ajatuksia voi kerätä. Sivuilla kysytään esimerkiksi, mikä kotiseudulla on nuorelle tärkeää tai miten nuori kehittäisi kuntaa 10 000 eurolla. Lähdössä olevissa nuorissa aikuisissa piilee kunnalle merkittävä potentiaali: kun tunteet kotikulmia kohtaan ovat vielä väljähtämättömät ja näkökulmat raikkaita, nuoret voivat nostaa esiin tärkeitä kehittämiskohtia tai maalailla suuntaviivoja tulevaisuudelle.

Ystäväni-kirja on syntynyt Tää on mulle tärkee -hankkeessa, joka etsii yhdessä nuorten aikuisten kanssa keinoja pitää suhde kotiseudulle elävänä. Kirjaa jaellaan ensivaiheessa Pohjois-Pohjanmaan kuntiin. Lisäksi se on kaikkien on käytettävissä Maaseudun Sivistysliiton materiaalipankissa.

Taivalkoskella tehdään lähtemisestä juhlaa

Ystäväni-kirjaa voi kierrättää nuorten täytettävänä siellä, missä he liikkuvat tai koota esimerkiksi koko ikäluokan koolle kirjan teeman ympärille.

Idea eräänlaisen lähtöjuhlan järjestämisestä syntyi nuorten kanssa käydyissä keskusteluissa. Nuoret kertoivat kokeneensa, ettei kotiseutua kauemmas suuntaava nuori aina saa kannustusta suunnitelmilleen.

Nuorten kohtaaminen lähtöjuhlissa mukavissa merkeissä voi olla kunnalle hyvä sauma kerätä palautetta, kannustaa matkaan ja jättää nuorelle positiivinen muistijälki kotikunnasta. Samalla luodaan ehkä pohjaa kotiseutusuhteen jatkolle – ja mahdolliselle yhteydenpidolle tulevaisuudessakin.

Tää on mulle tärkee -hanke järjestää tänä keväänä lähtöjuhlat Taivalkosken nuorille yhdessä kunnan kanssa. Viestimme pilottijuhlista ja saaduista kokemuksista myöhemmin.

Lue lisää Tää on mulle tärkee -hankkeesta.