Karhut valtasivat Ilomantsin raitin – kymmenet mesikämmenet näyttävät tien Karhufestivaalille 2021
Karhut kaivautuivat talvipesistään ja valtasivat Ilomantsin raitin maanantaina 28.6.2021. Puiset mesikämmenet viitoittavat nyt kulkijoiden reitin Ilomantsin torilta Karhufestivaalin veistokisojen keskuksiin: Karhumetsään, Kansallistalolle ja Karhuareenalle.
Karhufestivaalin johtaja Timo Reko kertoo, että karhuja on sijoitettu reitille kymmeniä ja noin 30 metrin välein, eli kulku festivaalille on nyt hyvin havaittavissa. Torilta lähtee kaksi karhureittiä, joista yksi kulkee Kalevalantien liikenneympyrästä ylös Mantsintietä, eli muun muassa S-marketin editse Kauppatielle. Toinen oikaisee torin kulmasta kävelytietä pitkin Taitokeskus Piirolan pihaan päin, ja tätäkin kautta päädytään Kauppatielle.
”Karhut näyttävät tietä Ilomantsin kesän riemukkaimpiin paikkoihin: Kansallistalolle Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyyn, Karhumetsään, Katri Vala Kulttuurikeskukseen sekä Karhuareenalle” Reko hyrisee hellepäivän rankan ja hikisen siirtourakan tuoksinassa.
Hänen mukaansa karhuilla halutaan myös elävöittää Ilomantsin keskustanäkymää. Torilla paikallisia ja matkalaisia moikkaa ensimmäisenä Tervetuloa Ilomantsiin! -mesikämmen. Se on paltamolaisen Urpo Huotarin teos vuoden 2020 Karhufestivaalin veistokisasta.
Reko kannustaa käymään Ilomantsi-karhun luona ottamassa vaikka selfie-kuvan ja jakamaan kuvia myös sosiaalisessa mediassa. Hastageina voi käyttää näitä: #karhufestivaali, #bearfestival, #ilomantsi sekä #visitilomantsi.
”Tarkoitus on, että festivaalin karhuista muodostuva veistospuisto Tuhannen karhun maa tarjoaa elämyksiä jatkossa laajemminkin. Sen takia Karhumetsäänkin raivataan nyt lisää tilaa veistokisaa varten”, Reko sanoo.
Karhunveiston mestaruuskisa pidetään Karhumetsässä 13.–14.8. ja pikakisa Karhuareenalla 15.8. Kilpailun tuomaristossa tänä vuonna ovat ITE-taiteilija Paula Huhtanen, taidetuottaja Heli Lukkarinen Maaseudun Sivistysliitosta, Ilomantsin kunnanhallituksen jäsen Olli Puhakka, moottorisahaveistäjä Erkki Rytkönen sekä maaseutu- ja energiayksikön päällikkö Pekka Tahvanainen Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta.
Karhufestivaali pärähtää käyntiin jo 12.8. Mestarit Mantsissa -kutsuveistolla, jossa teemana on Pohjois-Karjala 300 vuotta ja paikkana Ilomantsin keskusta.
Ihmeiden ILO!TALO on 15+1 ITE-taiteilijan ja taitajan yhteisnäyttely, joka on avoinna 1.7–15.8. Myös Katri Vala Kulttuurikeskuksessa on koko kesän kestävät näyttelyt.
Timo Rekon mukaan Karhufestivaali toteutetaan hybriditapahtumana eli sekä paikan päällä koettuna että verkkoon välitettävänä videointina: Karhulivenä ja Karhustudiona.
”Karhufestivaalin järjestelyissä otetaan koronatilanne huomioon, ja tarvittaessa kisa voidaan toteuttaa lohkoihin jaettuna”, Reko kertoo.
Karhufestivaalin järjestävät Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan Kulttuuriyhdistys ja Maaseudun Sivistysliitto. Yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta, Stora Enso sekä joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä.
Karhufestivaali järjestetään nyt kahdeksannen kerran, ja karhunveiston kilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 32 moottorisahaveistäjää. Tämän vuoden teemana on Karhu ja pentu.