Karhufestivaalissa 2022 jälkeen huikeita elämyksiä – ensi vuoden teemana Voimakarhu
Yhdeksättä Karhufestivaalia vietettiin 11.-13.8.2022. Ilomantsissa nähtiin jälleen iloisia kohtaamisia, huikeita taidonnäytteitä, sahojen pärinää ja onnistumisen iloa.
Karhunveiston mestaruuskisaan osallistui tänä vuonna 24 veistäjää. Teema Karhun syli kutsui veistäjiä toteuttamaan teoksia, jotka soveltuvat levähdyspaikoiksi, kuten istuimiksi tai penkeiksi. Kilpailuun osallistui 24 veistäjää ja he olivat lukeneet läksynsä hyvin, lähes kaikki veistokset istuivat hienosti kilpailun teemaan. Monenlaisilla menetelmillä ja työkaluilla syntyi komeita, istuimiksi soveltuvia veistoksia. Kilpailun tärkein työkalu oli edelleenkin moottorisaha, mutta säännöt antoivat luvan muidenkin välineiden käyttöön.
”Kilpailun taso oli korkea, ja lopputuloksena on saatu erittäin hienoja teoksia. Kokeneiden ja tuttujen veistäjien rinnalle on rohkeasti lähtenyt mukaan myös ensikertalaisia”, kiteytti tuomariston puheenjohtaja Juha Käkelä.
”Vaikka kilpailun teoksilla oli tällä kertaa käytännöllinen tarkoitus, tuomaristo ei kokenut sen rajoittaneen veistäjien taiteellisia tulkintoja. Penkkejä on toki nähty ennenkin, mutta nyt saimme runsain mitoin omintakeisia ja persoonallisia toteutuksia. Teema on inspiroinut veistäjiä myös mielenkiintoisiin tarinallisiin ja toiminnallisiin veistoksiin. Voi veikata, että penkkitilauksia tulee tämän jälkeen veistäjille entistä enemmän.”
Tämän vuoden karhunveiston mestaruuskisan voitti ylivieskalainen Ari Vähäkangas teoksellaan Vieläkö on sylissä tilaa? Tuomaristo kuvaili veistosta harmoniseksi teokseksi, joka kertoo ihanan tarinan ja vangitsee koskettavan hetken.
Karhunveiston pikakisan teemana oli myös Karhun syli. Puolitoista tuntia kestäneeseen kisaan osallistui 20 veistäjää ja voittajaksi tuli yleisöäänestyksen perusteella pyhäsalmelainen Timo Nevalainen teoksellaan Tuutko syliin?
Karhufestivaalia pystyttiin seuraamaan tänä vuonna sekä paikan päällä että livelähetyksinä sosiaalisen median kanavien kautta.
Kymmenvuotisjuhlafestivaalin 2023 teema on Voimakarhu
Tapahtuman päätöstilaisuuden Ilomantsin torilla juontanut festivaalin johtaja Timo Reko Maaseudun Sivistysliitosta on tänäkin vuonna erittäin tyytyväinen tapahtuman toteutukseen ja yleisömäärään. ”Katsojia kertyi kisapaikoille Karhumetsään ja Karhuareenalle arviolta 4000 ja tapahtuman jälkeen karhuveistoksia käy katsomassa yleensä ainakin 1000 kävijää”, iloitsee Timo.
Lisäksi Timo kiitteli lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneita tapahtuman järjestelyistä ja Ilomantsin kuntaa hienosta työstä Karhumetsän kehittämisessä.
Tapahtuman lopuksi julkistettiin Karhufestivaalin kymmenvuotisjuhlavuoden 2023 karhunveistokisan teema: Voimakarhu. Teema antaa veistotaiteilijoille vapauden ja mahdollisuuden eri tulkintoihin – voimaa on niin monenlaista. Odotettavissa on varmasti monipuolisia teoksia. Ensi vuoden Karhufestivaalia juhlitaan torstaista lauantaihin 10.-12.8.2023.
Karhufestivaalin järjestää Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen. Yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta ja joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä sekä talkooväki.