Palkitut 2022

Karhunveiston mestaruuskilpailu 11.–12.8.2022

Vuoden 2022 karhufestivaalin mestaruuskilpailun teemana oli Karhun syli. Teemalla haettiin toiminnallisia veistoksia, jotka käyvät levähdyspaikoiksi, kuten istuimiksi tai penkeiksi. Tarkoitus on, että näitä teoksia voidaan sijoittaa istuimiksi Ilomantsin keskustaan sekä Karhumetsään ja Karhuareenalle vievälle karhureitin varrelle Karhufestivaalin kymmenvuotisjuhlavuonna 2023. Näin teokset voivat toimia levähdyspaikkoina paikkakuntalaisille ja Ilomantsissa vieraileville. Kisassa oli mukana 24 veistäjää. Kisassa annettiin 1-3 palkintosijojen lisäksi neljä tunnustuspalkintoa ja kaksi kunniamainintaa.

1. palkinto Ari Vähäkangas: Vieläkö on sylissä tilaa?

Ari Vähäkangas, teos Vieläkö on sylissä tilaa? (kuva Heli Kallio-Kauppinen)

Karhunveiston mestaruuskilpailun voittaja on Ari Vähäkangas teoksella Vieläkö on sylissä tilaa?

Tuomariston luonnehdinta: Harmoninen teos kertoo ihanan tarinan ja vangitsee koskettavan hetken. Karhun sylissä on kyllä tilaa, mutta onko kaikille? Emokarhun muhkea olemus tuo mieleen kivikauden Venus-patsaat. Syliin päässeet pennut ovat turvallisessa lämmössä, mutta draamaa syntyy siitä, että isossa perheessä on odotettava vuoroaan. Teoksen tekninen toteutus on onnistunut: halkeaminen on otettu hyvin huomioon. Hillitty pintakäsittely sopii hyvin tähän teokseen. Tukeva ja mukava penkki ottaa eleettömästi istujansa mukaan keskelle tarinaa.

2. palkinto Tapio Vääräsmäki: Kiikkakarhu

Tapio Vääräsmäki, teos Kiikkakarhu (kuva Heli Kallio-Kauppinen)

Toiseksi karhunveiston mestaruuskilpailussa tuli viitasaarelainen Tapio Vääräsmäki teoksellaan Kiikkakarhu.

Tuomariston luonnehdinta: Ällistyttävä taidonnäyte tempaisee mukaan sadun maailmaan. Teos on samalla kertaa jykevä ja siro. Tummanpuhuvassa veistoksessa istutaan konkreettisesti karhun keinuvaan syliin. Tuomaristo ei koskaan ennen ole nähnyt vastaavalla tekniikalla toteutettua teosta. Keinutuolin jalakset on taivutettu veistopaikalla kaarevaan muotoonsa.

3. palkinto Veikko Laakso: Anna pusu!

Veikko Laakso, teos Anna Pusu! (kuva Eija Irene Hiltunen)

Kolmanneksi sijoittui liminkalainen Veikko Laakso teoksellaan Anna pusu!

Tuomariston luonnehdinta: Kilpailun kenties taiteellisin veistos, aistillisuuttakaan unohtamatta. Tekijä on onnistunut vangitsemaan liikkeen ja rytmin. Istuimena veistos ei ole kaikkein mukavimmasta päästä isompikokoiselle ihmiselle, mutta teoksen leikkisyys on valloittavaa. Veistoksessa on monenlaisia erilaisia pintoja ja taltan käyttö on saanut karhun elämään.

Tunnustuspalkinto Raimo Hautaluoma: Kuule metsän viljaa

Raimo Hautaluoma, Kuule metsän viljaa (kuva: Heli Kallio-Kauppinen)

Raimo Hautaluoma Kurikasta sai tunnustuspalkinnon teoksellaan Kuule Metsän viljaa.

Tuomariston luonnehdinta: Moniaistinen teos kutsuu hiljentymään ja kuuntelemaan metsän ja luonnon ääntä, puun energiaa, ja myös omaa sisintä. Toteutus on erinomaisesti onnistunut. Kilpailussa eniten istumapaikkoja sisältävä veistos, jossa veistoksen sisällä olevan keskimmäisen paikan äänimaailma yllättää.

Tunnustuspalkinto Pekka Niskanen: Karhujen penkki

Pekka Niskanen, teos Karhujen penkki (kuva: Eija Irene Hiltunen)

Pekka Niskanen Haapajärveltä sai tunnustuspalkinnon teoksellaan Karhujen penkki.

Tuomariston luonnehdinta: Yhdestä puusta tehty hallittu ja linjakas veistos, jossa oli kuitenkin huumoria. Penkin muodot ovat sulavat. Kaunista, käsittelemätöntä puun pintaa. Yksinkertainen, mutta leikkisä teos. Karhujen hahmot ovat sympaattisen arkisia ”sohvaperunoita” ja hahmot on aseteltu luonnollisesti.

Yleisöäänestys toteutetaan lippuäänestyksellä paikan päällä, ja äänestysaikaa on veistokisan ajankohdasta elokuun 2022 loppuun saakka. 

Tunnustuspalkinto Taisto Pehkonen: Tauon paikka

Taisto Pehkonen, teos Tauon paikka (kuva Heli Kallio-Kauppinen)

Lieksalaiselle Taisto Pehkoselle myönnettiin tunnustuspalkinto teoksestaan Tauon paikka.

Tuomariston luonnehdinta: Pelkällä moottorisahalla veistetty hallittu kokonaisuus. Toteutuksessa on huomioitu erinomaisesti veistoksen liikuteltavuus ja myös ergonomisuus, niin että penkiltä pääsee helposti nousemaan ylös. Tekijän pitkä kokemus näkyy. Karhunveisto ja teoksen kestävyys on tekijällä erittäin hyvin hallussa.

Tunnustuspalkinto Markku Tuominen: Relaks

Markku Tuominen, teos Relaks (kuva Heli Kallio-Kauppinen)

Markku Tuominen Nurmijärveltä sai tunnustuspalkinnon teoksellaan Relaks.

Tuomariston luonnehdinta: Kuvaelma, jossa sattuu ja tapahtuu. Penkki suorastaan houkuttelee karhujen lupsakkaan seuraan. Puun luonnolliset muodot on jätetty näkyville. Konstailematon teos täynnä kutkuttavia yksityiskohtia.

Kunniamaininnat

Kunniamaininnat myönnettiin kahdelle kilpailun ensikertalaisille, jotka osoittavat sen, että veistämisen voi aloittaa hyvin nuorena tai iäkkäänäkin. Toisella heistä on kokemusta vasta hyvin vähän, mutta rohkeutta ja asennetta ihailtavasti. Toisellakin on vasta ensimmäinen kilpailu, mutta jo nyt näkee, että veistäjän ura on lupaavasti alkamassa.

Helsinkiläisen Marjukka Nion veistoksessa Karhun hellässä syleilyssä on mystiikkaa ja ripaus erotiikkaakin.

Marjukka Nio ”Karhun hellässä syleilyssä” (kuva Eija Irene Hiltunen)


Sastamalalaisen Toni Lindroosin ylväässä veistoksessa Valtaistuin on juhlallista jugendhenkeä.

Toni Lindroos ”Valtaistuin” (kuva Eija Irene Hiltunen)

Mestaruuskisan yleisöäänestys

Karhunveistokisan yleisöäänestys toteutetaan lippuäänestyksellä paikan päällä Ilomantsissa ja äänestää voi 31.8.2022 saakka. Voittaja julkistetaan tällä sivulla sen jälkeen.


Karhunveiston pikakilpailu 13.8.2022

Puolitoista tuntia kestäneeseen Karhunveiston pikakilpailuun Karhuareenalla osallistui 20 veistäjää. Myös pikakisan teemana oli Karhun syli.

Palkitut ratkaistiin yleisöäänestyksellä, joka toteutettiin heti kilpailun päättymisen jälkeen. Ääniä annettiin 576 kpl.

1. palkinto

Timo Nevalainen Pyhäsalmelta teoksella Tuutko syliin?

Timo Nevalainen ”Tuutko syliin” (kuva: Eija Irene Hiltunen)

2. palkinto

Ari Vähäkangas Ylivieskasta teoksella Syli hukassa.

Ari Vähäkangas, teos Syli hukassa (kuva: Riitta Johanna Laitinen)

3. palkinto

Pekka Niskanen Haapajärveltä ja teos Istutaan yhdessä.

Pekka Niskanen, teos Istutaan yhdessä (kuva Riitta Johanna Laitinen)

OP Vaara-Karjala jakoi pikakisassa oman nimikkopalkintonsa, ja sen sai Tapio Vääräsmäki teoksella Halinalle.

Tapio Vääräsmäki, teos Halinalle (kuva: Heli Kallio-Kauppinen)