Palkitut 2021

Karhunveiston mestaruuskilpailu 13.–14.8.2021

Vuonna 2021 karhunveiston mestaruuskilpailuun osallistui 27 veistäjää eri puolilta Suomea. Teemana oli Karhu ja pentu, jonka toivottiin haastavan veistäjiä pohtimaan ylisukupolvista vastuullisuutta ja kestävän kehityksen teemoja.

Tuomaristo päätyi jakamaan neljä palkintosijaa normaalin kolmen sijasta sekä kaksi kunniamainintaa.

Karhunveiston mestaruuskilpailussa myös yleisö valitsi oman suosikkinsa.

1. palkinto: Esko Heikura: Pakolaiset

Esko Heikura ja Pakolaiset.

Karhunveiston mestaruuskilpailun voittaja oli kuhmolainen Esko Heikura teoksellaan Pakolaiset.

Tuomariston luonnehdinta: Voittajateoksessa nousevat esille ajankohtaiset aiheet, ilmastonmuutos ja pakolaisuus. Jääkarhuemo poikasineen rantautuu viimeisellä jäälautalla maihin, missä tulokkaita on ottamassa vastaan ruskea maakarhu. Veistoksen aihe on puhutteleva ja surumielinen, mutta samalla rauhallinen. Kokonaisuus on hyvin suunniteltu, eheä, symmetrinen ja tasapainoinen. Karhujen hahmot ovat erinomaisen onnistuneet, ja karhulajien anatomian erotkin ovat tunnistettavissa. Veistoksen erillisillä hahmoilla on kaunis katsekontakti toisiinsa – pakolaiset otetaan vastaan vastuuntuntoisesti ja välittäen.

2. palkinto: Jari Rantanen: Rajat ylittävä äidinrakkaus

Jari Rantanen ja Rajat ylittävä äidinrakkaus.

Toiseksi karhunveiston mestaruuskilpailussa tuli Jari Rantanen Kuhmalahdelta teoksella Rajat ylittävä äidinrakkaus.

Tuomariston luonnehdinta: Vapautunut ja virkistävä tulkinta siitä, miten perheyhteys voi olla monenlainen. Emokarhu kaitsee kahta pienokaista, jotka ovat – kas vain – uhanalaisia pandakarhuja! Ylisukupolvisuus voi olla monikulttuurista, ei siis välttämättä verenperintöä. Veistäjä ottaa rohkeasti ja omintakeisesti taiteellisen ja tyylillisen vapauden. Karhunpennut eivät olekaan suloisen pyöreitä ja pörröisiä Ähtärin pandoja, vaan pitkiä laiheliineja.

3. palkinto: Juha Käkelä: Pyydys

Juha Käkelä ja Pyydys.

Kolmanneksi sijoittui Juha Käkelä Ylöjärveltä teoksella Pyydys.

Tuomariston luonnehdinta: Voimaa uhkuva, raju ja ravisteleva teos sisältää hurjaa energiaa. Karhuemo on pelastanut pienpetorautoihin jääneen ihmislapsen ja karjuu vihaansa ansojen asettajalle. Karhun pintakäsittely on ylt’ ympäriinsä yksityiskohtaisen taidokasta. Kontrasti karhun tumman karheuden ja lapsen vaalean siloisuuden välillä on vaikuttava. Aihe on surullisen ajankohtainen vertautuessaan käpälistään rautoihin jääneisiin karhuihin.

4. palkinto: Raimo Hautaluoma: Rajan takaa

Raimo Hautaluoma ja Rajan takaa.

Kilpailun tasaisuuden vuoksi tuomaristo jakoi poikkeuksellisesti myös neljännen sijan karhunveiston mestaruuskisassa, ja sen sai Raimo Hautaluoma Jalasjärveltä teoksella Rajan takaa.

Tuomariston luonnehdinta: Emokarhu antaa tuonpuoleisesta neuvoja poikaselle kalan pyytämiseen. Jos poikanen oppii, se selviytyy. Veistoshahmoilla on hyvin kaunis yhteys toisiinsa, vaikka korpimetsän puiden latvukset erottavat ne toisistaan. Pyydystettävä kala ja veden liike on kuvattu taitavasti kuten myös metsän kolmiulotteisuus. Teoksen aihe on yllättävä ja henkinen ja toteutus on teknisesti erinomainen.

Kunniamaininta: Christian Häggman: Ti arbeit ilag – Työskennellään yhdessä

Christian Häggmann ja Ti arbeit ilag – Työskennellään yhdessä.

Kunniamaininnan sai Christian Häggman Ytteressestä teoksellaan Ti arbeit ilagTyöskennellään yhdessä.

Tuomariston luonnehdinta: Eloisa asetelma, jossa emo- ja pentukarhu työskentelevät yhdessä. Toiminnallinen teos kutsuu ihmisetkin mukaan istumaan penkille, ”Have a seat”. Karhujen hahmot ovat ilmeikkäät ja veistosten pintakäsittely on kaunis kuin piparkakku. Tekijä on selvästi tulevaisuuden lupaus.

Kunniamaininta: Elli Viinikangas: Tuulen henkäys

Elli Viinikangas ja Tuulen henkäys.

Toinen kunniamaininta jaettiin Elli Viinikankaalle Pyhäjoelta teoksella Tuulen henkäys.

Tuomariston luonnehdinta: Viittaan verhoutunut emokarhu kantaa sylissään kuollutta poikasta. Surullinen ja pysäyttävä aihe on kuvattu rohkean pelkistetysti, lähes abstraktisti. Veistoksesta tulee mieleen Tähtien sodan hahmot, ja toteutuksen muotokieli avaa melkeinpä uuden tyylisuunnan. Puun syyt on hyödynnetty hienosti suruhunnussa.

Yleisöäänestyksen voittaja: Jari Kuokkanen: Aina saa olla huolissaan

Jari Kuokkanen ja Aina saa olla huolissaan.

Yleisöäänestys toteutettiin lippuäänestyksellä paikan päällä, ja aikaa äänestää oli veistokisan ajankohdasta aina elokuun 2021 loppuun saakka. Voittaja oli Jari Kuokkanen Iisalmesta teoksellaan Aina saa olla huolissaan.

Karhunveiston pikakilpailu 15.8.2021

Tunnin kestäneeseen karhunveiston pikakilpailuun 15.8.2021 Karhuareenalla osallistui kaikkiaan 19 veistäjää. Myös pikakisan teemana oli Karhu ja pentu.

Palkitut ratkaistiin yleisöäänestyksellä, joka toteutettiin heti veistämisen päättymisen jälkeen. Ääniä annettiin kaikkiaan 349.

1. palkinto

Timo Nevalainen Pyhäsalmelta teoksella Lepoa ja leikkiä.

Timo Nevalainen ja teos Lepoa ja leikkiä.

2. palkinto

Aimo Laitinen Oulusta teoksella Suojelen sinua.

Aimo Laitinen ja Suojelen sinua.

3. palkinto

Pekka Niskanen Haapajärveltä teoksella Missä minun kenkäni on.

Pekka Niskanen ja Missä minun kenkäni on.

Lisäksi OP Vaara-Karjala jakoi pikakisassa oman nimikkopalkintonsa, ja sen sai Esko Heikura teoksella Päiväunet.

Esko Heikura ja Päiväunet.

Lue myös:

Esko Heikuran Pakolaiset-teos voitti karhunveiston mestaruuskilpailun 2021 – Timo Nevalainen ykkönen pikakisassa

Voittoisan Pakolaiset-teoksen Esko Heikura: ”Ilmastonmuutos liikaa vain puheen tasolla”

Aina saa olla huolissaan voitti yleisöäänestyksen Karhufestivaalilla 2021

Pikakisan 2021 voittaja Timo Nevalainen: ”Arvostan jopa enemmän yleisön mielipidettä”

Karhufestivaalin ensikertalaisia palkinnoillekin

Tuomariston kokoonpano ja arviointikriteerit