Mitä kuuluu järvenrantojen kehittämishankkeelle?

2.4.2026
Kestävä kehitys, Maaseudun Sivistysliitto, Yhteisökehittäminen, Ympäristö, Uutinen

Maaseudun Sivistysliiton ja Kymenlaakson kylien Kehittyvät ja monimuotoiset järvenrannat -hanke on hyvässä vaiheessa. Puolentoista vuoden aikana on saatu aikaan monia hyviä kehittämisen polkuja.

Lähiajan tärkeänä toimenpiteenä on Saarento-Jokelassa rantojen monikäyttösuunnitelman pilotin testausta työpajoissa Maaseudun Sivistysliiton asiantuntijoiden ohjauksessa 21. ja 27. toukokuuta. Työpajoihin kutsutaan kaikki kyläalueen rantojen kehittämisestä kiinnostuneet, myös vapaa-ajan asukkaat.

Saunalahdella pidettiin maaliskuussa järviruo’on talviniittotalkoot, jossa halukkaat saivat kokeilla käsiniittoa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Xamkin RuokoLog-hankkeen kanssa.

Hanketta tähän saakka luotsannut kyläkehittäjä Kiti Kalpio siirtyi muihin tehtäviin, ja hänen työtään jatkaa Outi Myllymäki. Askelmerkit ovat valmiina hankkeen lopputoimenpiteiden toteuttamisella, nyt tarvitaan vain aktiivisia kyläyhdistyksiä ja osakaskuntia asioiden loppuunsaattamiseksi. Kymenlaakson kylien asiantuntijana hankkeessa toimii Elina Seppänen, hänen avullaan saadaan kehittämistyöhön tarvittavaa paikallistuntemusta ja verkostoja.

Loppuvuoden tavoitteena on toimenpidesuunnitelmat kahdelle järvialueelle. Saapalahti, Kollinlahti ja Saunalahti alueella yhteiseen kehittämistyöhön kutsutaan mukaan Lyöttilän yhteisen kalaveden osakaskunta ja Pilkanmaan osakaskunta. Ilahduttavaa on ollut huomata, miten aktiivista toimintaa Pilkanmaan kyläyhdistyksellä on, se vahvistaa järvenrantojen kehittämistyötä.

Lappalanjärven toimenpidesuunnitelman toteuttamiseksi tarvitaan Valkealan osakaskunnan ja Saarento-Jokelan osakaskunnan aktiivien näkemyksiä ja vapaaehtoispanosta. Näin saataisiin aikaan muun muassa useamman vuoden niittosuunnitelmat. Myös Kouvolan kaupunki aikoo olla aktiivisesti mukana järvenrantojen kehitystyössä.

Toiveissa on saada aikaan toinenkin monikäyttösuunnittelutyöpaja. Sen voisi toteuttaa esimerkiksi Oravalassa.

Lue lisää Kehittyvät ja monimuotoiset järvenrannat -hankkeesta