Toivo-romurautahevonen Rääkkylässä
Komea Toivo-hevonen tervehtii kulkijoita Rasivaaran kylässä Rääkkylässä. Tarkemmin Hammaslahti-Kiteentien varrella tien penkereellä ja jalkapallokentän päädyssä, Rääkkylän kunnan maalla. Pääasiallinen raaka-aine on romumetalli, jota lehti-ilmoituksin kyseltiin.
Rasivaaran teokseen haluttiin sekä toiveikkuutta että muistoja menneestä. Aiheeksi valikoitui hevospatsas, joka muistuttaa Rasivaaran maineesta hevospitäjänä ja kunnan maataloushistoriasta. Tästä nimikin, Toivo.
Patrick Ward otti työn suunniteltavakseen. Hän esitteli kyläläisten ideoiden pohjalta tehdyn mallin ja suunnitelman. Teos hitsattiin Asko Hyvärisen korjaamon tiloissa.
Kotiseutu-uutiset on myöntänyt Rääkkylän vuoden teko 2023 -palkinnon taiteilija Patrick Wardille tunnustuksena mm. yhteisötaidetyöstä Liperissä ja Rääkkylässä.
Rääkkylä on yksi viidestä pohjoiskarjalaisesta kunnasta, jossa toteutettiin vuoden 2023 aikana kylän ja taiteilijan yhteistyönä kierrätystaideteos. Teokset toteutettiin osana Tuunaajan romuralli – yhteisöllistä kierrätystaidetta kylille -hanketta. Hanketta rahoitti Taiteen edistämiskeskus ja sen toteutuksesta vastasi Maaseudun Sivistysliitto yhdessä mukana olevien kylien kanssa.
Pääkuva Kotiseutu-uutiset, muut kuvat Erkki Martikainen
OSOITE Rasivaaran kylä, Hammaslahti-Kiteentien varrella tien penkereellä ja jalkapallokentän päädyssä, Rääkkylä.
AVOINNA Katsottavissa vapaasti.
ESTEETTÖMYYS Esteetön, autolla pääsee teoksen viereen.
LISÄTIETOJA
https://kotiseutu-uutiset.com/uutiset/2023/09/26/toivo-rakentuu-kylalle/
https://kotiseutu-uutiset.com/…/kotiseutu-uutisten-vuoden…/