Niina Vuori
Asiantuntija, koulutussuunnittelija
Kuka olen?
Olen Keski-Suomessa Saarijärvellä asuva maaseutuihminen ja kahden nuoren äiti. Täältä on tarvittaessa hyvä liikkua työtehtävien perässä ympäri Suomen, fyysisesti ja virtuaalisesti. Vapaa-ajalla minut löytää useimmiten liikkumasta – joko lenkkipolulta, ladulta tai punttisalin hämärästä. Kesällä viljelen kasvihuoneessa satoa kokeilevan boheemisti ja talvella viikon rentouttavin kohokohta on avantoon pulahtaminen.
Mitä osaan?
Työpajojen ja pedagogiikan suunnittelu on minulle innostavaa ja ihmisten oppiminen palkitsevaa. Kahdeksan MSL-vuoden tehtävieni yhteinen nimittäjä on ollut yhteiskehittäminen ja vuoropuhelu – on kyse sitten kylien ympäristöasioista, kuntien kehittämisestä ja osallisuudesta tai nuorten innostamisesta vaikuttamiseen.
Suunnittelen ja toteutan järjestöjen ja kuntien yhteiskehittämisprosesseja, työpajoja, valmennuksia ja koulutuksia.
Olen aina valmis oppimaan uusia juttuja, ja olenkin saanut laittaa lusikkani moneen soppaan organisaatiossamme. Vuoden 2024 alusta olen toiminut kansalaistoiminnan tiimissämme koulutussuunnittelijana. Työskentelen myös Maahenki Oy:n projekteissa ja vastaan osaltani Maahengen markkinoinnista ja myynnistä.
Koulutukseni
Olen kauppatieteen maisteri Jyväskylän yliopistosta, pääaineitani olivat yrittäjyys ja markkinointi. Minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys (AmO).