Nuorille tilaa vaikuttaa
Kirjoittaja: Niina Vuori
Pakopelit, yläkoulun valinnaiskurssi sekä nuorten itsensä luoma ja ylläpitämä tila toisen asteen opiskelijoille ovat uusia, suoria nuorten vaikuttamisen tapoja.
Yhteiset ja yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat nuoria, mutta nykyiset osallistumisen tavat tarvitsevat rinnalleen vaihtoehtoja. Nuoret kaipaavat nopeita, ketteriä ja omaehtoisia toimintamahdollisuuksia, joihin voi tarttua myös ilman pitkäaikaista sitoutumista. Nuorten mukaan heitä mielellään kuullaan, mutta kokevat myös, että sen jälkeen ei tapahdu mitään tai kuulemisesta tekoihin edetään liian hitaasti. Myös meillä aikuisilla on usein tapana antaa nuorille valmiiksi määritelty alue, minkä rajoissa heillä on mahdollisuus osallistua tai vaikuttaa.
Kahden vuoden aikana kahdessa kunnassa, Viitasaarella ja Kyyjärvellä, on luotu ja testattu uusia tapoja nuorten vaikuttamiseen ja vapaaehtoistoimintaan omalla kotipaikkakunnalla. Hyvän mielen teot, yhteiset talkoot -hankkeen päättyessä kuntien rakenteissa on kolme uutta käytännönläheistä nuorten vaikuttamisen tapaa sekä menetelmiä nuorten kuulemiseen. Konkreettinen tekeminen, esimerkiksi kunnan tilojen käyttöönotosta sopiminen ja niiden jatkuva kehittäminen, antavat nuorille, kunnan päättäjille ja viranhaltijoille luontevan keskusteluyhteyden. Samalla kunnan päätöksenteko tulee nuorille ymmärrettävämmäksi ja nuorten toiveet puolestaan päättäjille tutummiksi.
Tässäkin projektissa aivan ensimmäiseksi selvitettiin, mikä on nuorille omalla paikkakunnalla merkityksellistä ja mihin he haluaisivat vaikuttaa? Kohderyhmänä oli kaikki yläkoululaiset. Molemmissa kunnissa nuorille oli tärkeitä paikat, joissa nuoret voivat viettää aikaa, sekä yhteinen tekeminen. Tämän jälkeen ryhdyttiin yhdessä nuorten kanssa toteuttamaan heille tärkeitä asioita.
Kyyjärvellä toiminta muotoutui aivan uudeksi, yläkoulun Nyt tapahtuu! -valinnaiskurssiksi. Pilottikurssilla nuoret järjestivät tapahtuman, Pikkujoulut, koko yläkoululle. Samalla syntyi kurssin tuntisuunnitelma ja toimintamalli, jotta kurssi voidaan toteuttaa osana perusopetusta tulevinakin vuosina. Kurssin vastuuopettaja Annika Mattilan mukaan koulun ja ulkopuolisten toimijoiden yhteistyön lisääminen on tavoiteltavaa. ”Ei missään tapauksessa ole hyvä, jos koulu on muusta maailmasta irrallinen saareke. Tällainen kurssi antaa verkostojen ja yhteistyön rakentamiselle luontevan mahdollisuuden.”
Viitasaarella puolestaan koottiin vapaaehtoisten nuorten ryhmä, jonka toiminnan tuloksena syntyi tyhjillään olleeseen entiseen päiväkotiin kaksi, VTScape-pakohuonepeliä sekä nuorisotila ”Kartano” toisen asteen opiskelijoiden käyttöön. Tiloissa toimii myös starttipaja. Tilat jäävät Viitasaaren kaupungin vapaa-aikatoimen hallintaan. VTScape-pakohuoneiden kehittäminen ja toiminta jatkuvat hankkeen jälkeen Haapaniemen koulun 8. luokan draamakurssin oppimisympäristönä opettajan johdolla. Kurssilaiset rakentavat kevätlukukauden aikana uuden pelin, ja pyörittävät sitä kesätyönään. Toiminnan hallinnollisena tukena on lisäksi Viitasaari-seura.
Hankkeessa alusta asti mukana ollut Vilma Ojanperä, 17, toteaakin, että on ollut hienoa, kun hankkeessa on haluttu aidosti kuulla nuoria ja nuoret ja aikuiset ovat kohdanneet toisensa tasavertaisina. ”Nuoret on otettu tosissaan. Erilaiset tapahtumat ovat antaneet mahdollisuuksia saada nuorten ääntä kuuluviin ja tarjonneet myös henkilökohtaisesti uusia juttuja, kuten juontotehtäviä.”
Nuorisotila Kartanosta vastaa kaupungin nuorisotyöntekijä, mutta nuoret käyttävät pääasiassa tiloja itsenäisesti ilman valvontaa. Nuoret kehittävät tilaa ja sen toimintoja haluamaansa suuntaan yhteistyössä kaupungin kanssa.
Hyvän mielen teot -hankkeen opit, joiden myötä ollaan saatu nuoret toimimaan yhteiseksi hyväksi, voidaan tiivistää seuraavasti:
- Kuuntele ja keskustele
- Kannusta konkretiaan
- Kaitse kauempaa
- Kiitä
- Kahvittele!
Viitasaaren kaupungin kiinteistöpäällikkö Jukka Tuohimaan sanoin luottamus on kaiken avain. ”Tämmöiset asiathan perustuu kaupungin ja nuorten väliseen luottamukseen. Nuoret ovat olleet täysin luottamuksen arvoisia. Homma on toiminut hyvin.”
Hyvän mielen teot, yhteiset talkoot Kyyjärvellä ja Viitasaarella -hankkeen (2018-2020) tavoitteena on ollut saada nuorten ääntä kuuluviin ja innostaa nuoria vaikuttamaan omalla kotipaikkakunnallaan heille tärkeisiin asioihin. Hanke on saanut tukea Keski-Suomen ELY-keskuksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Kirjoittaja
Niina Vuori
Projektikoordinaattori
+358 40 774 9378 niina.vuori@msl.fi Lue lisää henkilöstäLindedIn - Linkki avautuu uudessa välilehdessä Facebook - Linkki avautuu uudessa välilehdessä