Tapahtuman tiedot
Tuunaajan romurallin päätös vuodelle 2023

Toisen romu on toisen aarre. Tuunaamalla romuista erilaisia kollaaseja, annat romulle uuden elämän, luot uutta ja päästät mielikuvituksen lentoon. Romukollaaseja voit tuunata yksin, kavereiden kanssa tai vaikkapa koko kylän kanssa yhteisvoimin.
Keski-Suomessa Idylli-kiertotaloushanke järjesti työpajoja, joissa tehtiin romukollaaseja. Nämä ovat tavallaan tämän rallin pikataipaleita. Nyt syksyllä kokoamme tehtyjä kollaaseja yhteen, joko valmiina teoksina tai kuvina. Otamme mukaan muitakin kuin työpajoissa tehtyjä kollaaseja.
Tuunajan romuralli päätty Saarijärvellä Galleria Ahkuun. Ruutulippu heilahtaa ja romukollaasit ovat katsottavissa Idylli-hankkeen loppunäyttelyssä lokakuun viimeisenä lauantaina. Mukana on tietysti Tuunaajan romurallin suojelija, Romurinsessa, Marjut Kauppinen.

Romuralli kuulostaa kilpailulta, mutta paremmuusjärjestyksiä emme tee. Mukana olevat työt voivat saada tunnustuksia erilaisissa romurinsessamaisissa kategorioissa hyvistä oivalluksista, luovuuden ja idearikkauden helmistä. Kategorioita voi olla esimerkiksi:
- Ihastuttavaa ideointia
- Ronskisti ruosteessa
- Parempi överit kuin vajarit
- Pientiä ja sievää
- Kyläraitilta kuvina
- Vallatonta vaaleanpunaista/tai muuta väriä
- Syvällistä sanomaa
Heittäyvy mukaan.
Romurinsessa
Jokkainen onnistuu!
Vielä ehdit tehdä romukollaaseja
Vielä on reilu kuukausi aikaa tuunata turhakkeista tai vaikka vähän isommastakin ylijäämätavarasta jotain hauskaa ja/tai hyödyllistä. Lähetä meille kuva työstäsi syyskuun loppuun mennessä. Voimme myös ottaa töitä näyttelyyn.
Lue tarkemmin romuralliin osallistumisesta täältä.
Tästä linkistä löytyy pieni ohjeistus romukollaasien teosta. Videolta löytyy Romurinsessan vinkkejä materiaaleista ja tarvikkeista.
Voit lähettää kuvia töistäsi ja ilmoittaa työstä, jonka voi saada näyttelyyn esille. Myös lisätietoa voi kysyä seuraavista osoitteista.
heli.kallio-kauppinen@msl.fi tai tanja.rama@keskisuomenkylat.fi
Tule mukaan paikan päälle tutustumaan romukollaasitöihin ja koko kiertotalousteemaiseen näyttelyyn. Esillä on myös Romurinsessan omia töitä.
Nähtävillä on myös tietoa kierrätyksestä, lajittellusta. Samalla voit tutustua myös mm. matonkuteiden tekoon, tuolien verhoiluun sekä vahjojen ikkunoiden kunnostukseen.
Tapahtuman järjestää Idylli-hanke.
