Maaseudun Sivistysliitto, Ympäristö, Verkko, Järjestötoimijoille, Kylille
Ekotreffit on 2 – 3 kertaa vuodessa järjestettävä virtuaalinen tapaaminen kylien ja Leader -ryhmien toimijoille sekä muille ympäristöteemoista kiinnostuneille. Ekotreffien koollekutsuja vaihtelee.
Tällä kertaa Ekotreffien teemana on luonnon monimuotoisuus ja koollekutsujana Maaseudun Sivistysliitto.
Tilaisuuden tavoitteena on antaa osallistujille vinkkejä oman toiminnan tai hankkeiden sisältöjen kehittämiseen luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Luvassa asiaa kylien toteuttamista ennallistamishankkeista, konkreettinen esimerkki uhanalaisen kasvin suojelun eteen tehdystä yhteistyöstä, Arkinuukailu -kyselystä ja raportista koottuja parhaita vinkkejä sekä tutkimuksen näkökulmaa monimuotoisuustekojen vaikuttavuuteen.
Ohjelma
Tervetuloa, Maaseudun Sivistysliiton ympäristötiimi
Kylävetoinen ennallistaminen,Tero Mustonen, kalastaja, tutkija, Osuuskunta Lumimuutoksen puheenjohtaja ja Goldman -ympäristöpalkinnon voittaja
Uhanalaisen pohjansorsimon hoito Liminganlahdella, Mika Jokikokko, Lakeuden Luonto ry ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Arkinuukailun eväitä elämään ja tuleviin hankkeisiin,Savu Kallio, yliopistoharjoittelija ja Arkinuukailuraportin kokoaja sekä MSL:n ympäristötiimi
Tutkitusti vaikuttavia monimuotoisuustekoja, Riku Lumiaro, erityisasiantuntija, Suomen ympäristökeskus SYKE
Puheenvuorojen välissä ja lopuksi on aikaa yleiselle keskustelulle ja ideoinnille.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, riittää kun tulet linjoille.