Tapahtuman tiedot
Aloituswebinaari: Yhteisöpuutarhan perustaminen – kolme tarinaa

Tervetuloa mukaan yhteisöpuutarhojen tarinoihin. Noin vuosi sitten aloitimme työn yhteisöviljelyn edistämiseksi. Sillä tiellä jatkamme.
Kertaamme aluksi mitä yhteisöviljely tarkoittaa. Kuulemme myös kolme erilaista tarinaa Ryytimaan mukana olevilta puutarhoilta. Kaksi esimerkeistämme on viime keväänä aloittaneita uusia puutarhoja. Kolmas puutarha on jo aiemmin erillisellä hankkeella perustettu yhteisöpuutarha, joka oli muutaman vuoden ilman aktiivisesti toimivaa taustatahoa. Pohdinnat ovat yhteisiä kaikille. Mikä on onnistunut, missä on ollut haasteita ja mitä tästä eteenpäin?
Mukana on vielä leader-rahoitusvinkkejä tulevan kesän suunnitelmille.
Ohjelma
- Mitä on yhteisöviljely ja miten se toimii? Mari Korhonen, Ryytimaa-hanke
- Kaveriporukan yhteisöviljelmä: Valon puutarha Kokkolassa, Kaisa Herlevi ja Satu Paloranta
- Jo aiemmin perustetun yhteisöpuutarha-alueen aktivoiminen: Äänekosken yhteisöpuutarha, Eija Pitkänen, Äänekosken asukasyhdistys
- Maatilan yhteyteen perustettu yhteisöviljelmä: Niemelän tilan yhteisöpuutarha. Riikka Aro, Laukaa
- Leader-rahoitus yhteisöpuutarhalle: Eeva Arpala, Leader Jyväsriihi
- Yhteisöpuutarha kimpassa Kestävät kylät -hankkeen kanssa: Karoliina Tunkkari / Keski-Pohjanmaan Kestävät kylät-hanke
Webinaari pidetään Teams-alustalla ja liittymislinkki lähetetään ennen tilaisuuden alkua.
Ilmoittautuminen webinaariin täällä.
Webinaarimme on kaikille avoin ja maksuton.
Webinaarin järjestää:
Ryytimaa – resurssiviisas yhteisöviljely paikallisyhteisöjen turvana -hanke

Ota yhteyttä
Mari Korhonen
Projektikoordinaattori, kyläkehittäjä
+358 40 6147 841 mari.korhonen@msl.fi Lue lisää henkilöstä
Heli Kallio-Kauppinen
Projektikoordinaattori
+358 41 313 9157 heli.kallio-kauppinen@msl.fi Lue lisää henkilöstä