Yrittäjyyttä ympäristöstä – bisnestä pistoaidasta, päreistä ja vieraskasveista

Ympäristö, Uutinen
Metsäalan yrittäjä Sampo Vaarala (oik.) Polvijärveltä haki pistoaitakurssilta lisäideoita yritystoimintaan. Juukalainen Arvo Kortelainen on myynyt aidantekoa Polovelan Papattajat -yhdistyksen kautta.

Päreitä, pistoaitaa ja vieraskasvien torjuntaa! Pohjois-Karjalassa jaetaan oppia ympäristöön ja maisemanhoitoon liittyvästä yrittäjyydestä. Yrittäjille on tarjolla myös sparrausapua ideoiden kehittämiseen.

Tarkoitus on luoda sekä uusia yrityksiä että antaa vinkkejä jo toimiville yrittäjille uusien palvelujen tarjontaan.

Konkreettista tietotaitoa

Kesäkuussa 2021 pidetyillä kurssipäivillä perehdyttiin ympäristön- ja maisemanhoitoon liittyvään yrittäjyyteen eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Liperissä tehtiin päreitä ja Kontiolahdella tutustuttiin vieraskasvitorjunnan käytäntöihin. Polvijärvellä ja Nurmeksessa teemana oli pienpuusta pistoaitaa.

Projektikoordinaattori Tanja Airaksinen Maaseudun Sivistysliitosta kertoo, että kursseilla jaetaan konkreettisia oppeja. Jokainen on päässyt punomaan vitaksia pistoaitaan ja iskemään päreitä kiinni. Lisäksi on selvinnyt, miten yhä enemmän leviävä lupiini ja hankala jättiputki saadaan tukahdutettua.

Tanja Airaksisen mukaan Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hankkeen tavoite on ympäristöyrittäjyyden esille nostaminen.

Kurssit kuuluvat pohjoiskarjalaiseen Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hankkeeseen. 

”Tavoitteemme on ympäristöyrittäjyyden esille tuominen. Kursseilla annetaan ideoita siitä, että erilaiset ympäristöön ja maisemanhoitoon liittyvät asiat voivat olla elinkeino. Ne voivat luoda myös uusia palveluja maaseudulle”, Airaksinen kertoo.

Sparrausta tarjolla

Mikäli yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa ympäristönhoitoon tai aloittaa aivan uuden alan yrityksen, ideoiden kehittämiseen on hankkeen kautta tarjolla sparrausapua. Osoite on tällöin Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Itä-Suomi eli yritysasiantuntija Jaana Puhakka.

Airaksinen ja Puhakka kehottavat yrittäjiä ja yrittäjäksi haluavia ottamaan rohkeasti yhteyttä.

”Kynnys on matala, sillä ympäristöyrittäjyys voi olla pientäkin, esimerkiksi ojanvarsien niittoa”, Puhakka sanoo.

Puhakan mukaan tarjolla on maksutonta alkukartoitusta, jossa käydään asioita läpi.

”Sparraamme ja ohjaamme eteenpäin, jos esimerkiksi haluaa hakea tukea vaikkapa koneen hankkimiseen.”

Jaana Puhakka (oik.) perehtyi itsekin pistoaidan vitaksien solmimiseen Savotta-avun Merja Väisäsen opastamana.

Kymmeniä kiinnostuneita

Puolisen päivää kestäneillä kursseilla on ollut kuhunkin teemaan perehtynyt yrittäjä tai muu asiantuntija sekä yhteensä kymmeniä kurssilaisia.

Pistoaidan tekoa neuvoivat kaavilaisen Savotta-avun Merja Väisänen ja Maaseudun Sivistysliiton Timo Reko. Pärepäivässä toimivat asiantuntijoina liperiläiset Ismo Varis ja joensuulainen Seppo Tahvanainen. Kontiolahdella vieraskasvitorjuntaan antoi ohjeita lahtelaisen Luontoturvan Miia Korhonen.

Keväällä 2019 alkanut Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hanke on Maaseudun Sivistysliiton ja Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten, ProAgria Itä-Suomen yhteinen.

Lisätietoja:

Tanja Airaksinen, Maaseudun Sivistysliitto, 045 120 4259, tanja.airaksinen@msl.fi

Jaana Puhakka, Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Itä-Suomi, 040 301 2468, jaana.puhakka@maajakotitalousnaiset.fi

Lue myös:

Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hanke

”Jättiputki on yrittäjän unelmakasvi”

Päre ja perinteet kiinnostavat nyky-yrittäjää

”Metsä antaa muutakin kuin kuitua ja tukkia” – pienpuun hyödyntäminen innostaa yrittäjää