Sanginkonnun taiderasteille 47 uutta hakemusta
Ympäristötaideteoksia tulossa Sanginsuun ja Lapinkankaan metsäluontoon
Sanginkonnun taidereitin taiteilijahakujen toinen vaihe innosti huikean määrän hakijoita. Peräti 47 taiteilijaa tai työryhmää osallistui hakuun, joka päättyi 7.10.2024.
Lokakuun aikana valintaraati perehtyy hakijoiden portfolioihin ja alustaviin teosideoihin. Tavoitteena on julkistaa valinnat 8.11.2024 mennessä ja kutsua valittavat taiteilijat paikan päälle tutustumaan teosten ympäristöihin.
Tällä hakukierroksella on etsinnässä ympäristötaideteosten tekijät kahteen suosittuun ulkoilumaastoon, Kiekonmajan valaistun kuntoradan metsään Sanginsuuhun sekä Pilpajärven laavulle Tervareitistön varrelle Lapinkankaan kylään. Teospaikkoja on yhteensä viisi.
Taiteilijahaussa Maaseudun Sivistysliitto on painottanut kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista sekä paikan hengen, alueen luonnon, historian ja ihmisten kunnioitusta. Taiteilijat saavat käyttöönsä kylien asukkailta koottuja muistoja ja tarinoita ja myös kyläläisten talkooapua.
Taiteilijahaun kautta muodostuu 10–12 teoksesta koostuva Sanginkonnun taiderastien verkosto jokivarsien metsiin. Kokonaisuus liittyy osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa. Teoksilla on kymmenen vuoden elinkaari, joten ne jäävät alueella liikkuvien iloksi juhlavuoden jälkeenkin. Teosten huollosta vastaa alueella toimiva vireä kyläyhdistys.
Taiteilijahaun toimeenpanijana on Maaseudun Sivistysliitto, yhteistyökumppaninaan Sanginjoki–Lapinkangas–Sanginsuu-kyläyhdistys. Taideteosten toteutus tapahtuu vuosina 2023–2026 eri hankkeiden kautta. Rahoitusta toteutukseen ovat myöntäneet Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulu2026-säätiö, Oulun seudun Leader ry, Keskitien Säätiö ja Museovirasto. Teokset toteutetaan Oulun kaupungin ja Metsähallituksen maa-alueille.