Niitty katolle – oppeja viherkaton tekoon

Elävä katto, kasvikatto, viherkatto – vehreää kattopintaa kutsutaan monilla nimityksillä. Elokuussa 2022 pääsimme tutustumaan, kuinka niittykatto rakentuu ja mitä sen rakentamisessa tulee huomioida, kun Maaseudun Sivistysliiton ja Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hankkeen puitteissa järjestettiin kaikille avoimet kurssipäivät aiheeseen liittyen Joensuun Kiihtelysvaarassa.

Kurssilaiset pääsivät näkemään katon vaiheet, ja itse osallistumaan maa-aineksen ja salaojituksen laittoon. Oppaana viherkattopäivissä toimi rakennusyrittäjä Petri Karjalainen Kiteeltä. Karjalainen on saanut opit elävän katon tekoon kokemuksen kautta, sillä hän oli jo 70-luvulla mukana tekemässä viherkattoa isänsä kanssa. Kotitalon katto antoi myös käyttökokemusta.

– Asumisen kannalta tällainen viherkatto on hyvä. Sisälle ei kuulu tuuli tai sade, ja kesällä katto suojaa paahteelta, joten se pitää sisäilman viileänä. Katto on myös suhteellisen helppohoitoinen, aika ajoin täytyy vain poistaa puun taimet. Etenkin jos talon ympärillä on puita siementämässä, puun taimia lähtee helposti nousemaan katon maapohjasta, Karjalainen neuvoo katon käytöstä.

Niittykatto on myös kaunis. Paras viherkatto syntyy Karjalaisen mielestä vanhasta ahopellosta.  – Yhtenä kesänä meidänkin katolta kerättiin kuusi litraa ahomansikkaa. Aina kun pihalla astui, leijui mansikan tuoksu ilmassa, Karjalainen muistelee.

Kestävät pohjat ja tiukka vedeneristys

Kestävän viherkaton rakenteet lähtevät hyvistä pohjista. Tärkeää on huomioida, että seinät ovat riittävän kantavat. Rakennustarkastajan kanssa on hyvä käydä läpi lujuuslaskelmat. – Viherkatto on jo yksin omalta perusmassaltaan raskaampaa, sillä siihen tulee kaikkiaan noin kahdenkymmenen senttimetrin kerros maa-ainesta. Tämän lisäksi katto imee itseensä niin vesisateet kuin kantaa talvisin lisänä lumikuorman, Karjalainen muistuttaa.

Tärkeää kattoa tehdessä on huomioida, että kattopohja suojataan, ja suojauksen tulee olla vesi- ja juuritiivis. Puisen kattopohjan päälle asennetaan huopa ja patolevy.
– Huopaa laitetaan kerros pohjalle, limitykset on oltava reilut, ja bitumiinia on hyvä käyttää tarpeen mukaan nurkkapaikoissa ja muissa saumakohdissa. Patolevy, ”nappulalevy”, suojaa puolestaan huopaa, sillä juuret eivät pääse kasvamaan kiinni huopaa. Patolevy myös ohjaa veden paremmin alas. Jos patolevyä ei käytetä, on huopaa laitettava kaksi kerrosta, opastaa Karjalainen kurssin alussa.

Maa-ainesta on varattava kaksinkertainen määrä kattopinta-alaan nähden. Niittyainesta kuoritaan palapalalta kuormalavoille. Lavoilla palat on konekäyttöisesti helppo nostaa ylös. Katolle kedolta kuorittu maa-aines puolestaan asetellaan niin, että ensimmäinen kerros laitetaan kasvusto eli ruohopuoli alaspäin, ja toinen kerros ruohokerros ylöspäin. – Juuret pistetään siis vastakkain kerrosten välillä, näin maa-ainesta tulee riittävästi ja se säilyttää kosteuden kuivallakin ilmalla, Karjalainen kertoo.

-Räystäät kannattaa sitten ehdottomasti tehdä myös huolella. Salaojaputki räystään laitaan ja päistä putket ohjaamaan vesi nurkista alas. Jos salaojitusta ja vedenohjausta ei tee, tiputtaa räystäs koko matkaltaan vettä useiden päivien ajan sateen jälkeen. Räystään laitaan salaojaputken päälle laitetaan vielä kerros sepeliä, jolloin vesi kulkee sujuvasti, Karjalainen kertoo räystään ollessa työn alla.

Hyvässä opastuksessa helteisen elokuusään siivittämänä viherkatto muotoutui sujuvasti kurssilaisten käsissä. Tulevina vuosina katolle voi vielä halutessaan kylvää paikallisten niittykasvien siemeniä. Jo nyt mukaan laitettiin juuripaakkuineen päivänkakkaraa, harakankello ja mesimarjaa.

Tällä kertaa kurssin viherkatto rakentui luhtiaidan katteeksi. Kiihtelysvaara-Seura oli vastoittain siirtänyt vanhan luhtiaitan Kiihtelysvaaran kirkonkylän museon viereen. Nyt aittavanhusta koristaa viherkatto.

Katso videolta, kuinka viherkatto rakentuu: