Metsien suojelu ja omistaminen puhuttavat metsäkierroksella Pohjois-Karjalassa
Metsän omistaminen, monikäyttö sekä suojelu ovat aiheina Pohjois-Karjalan neljässä metsäkeskustelussa, jotka starttasivat Enosta 5. marraskuuta 2024.
Enon Louhiojan kylätalolle tulleet, eri taustayhteisöjen keskustelijat löysivät näkökulmissaan enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Esimerkiksi metsien omistaminen halutaan pitää ennen kaikkea kotimaisissa käsissä, joskin samalla todettiin, että sekään ei aina takaa metsien hyvää kohtelua.
Samoin metsien suojelun tärkeys todettiin yksimielisesti, koska lajikato ja ilmastonmuutos on totta jo nyt. Osa lisäsi huomiona, että suojelun pitää perustua vapaaehtoisuuteen ja suojelusta aiheutuvia seuraamuksia ei voi jättää vain yksittäisten metsänomistajan kontolle. Pikemminkin pitäisi löytyä lisää taloudellisia kannustuksia suojelun edistämiseksi.
Metsässä saa parhaimmat unet
Kaikkiaan seitsemän paneelikeskustelijan ryhmä aloitti Enon metsäillan kertomalla omasta metsäkokemuksestaan, ja useimmat palasivat muistoissaan lapsuuteen. Kiihtelysvaaran Särkivaarassa asuva maanviljelijä ja metsänomistaja Asko Miettinen kertoi olleensa kouluikäisenä vinssipoikana isänsä kanssa metsätöissä.
”Vaikka puita kaadettiin, tehtiin se huolella valiten ja tarkkaan mitaten. Tuosta kaikesta syntyi kunnioitus metsää kohtaan”, Miettinen kertoi.
Pohjois-Karjalan Kylien puheenjohtaja Anni Rannikko ja Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutisella nostivat metsämuistoistaan esiin viime aikojen kokemukset. Rannikko kertoi vetäneensä 12 tunnin unoset Hiidenportin kansallispuistossa suolammen rannalla riippumatossa tuuhean kuusen alla.
”Missään muualla ei nuku niin hyvin kuin metsässä.”
Nuutiselle olivat isovanhemmat vuosien aikana näyttäneen yhteisillä retkillä parhaimmat sieni- ja marjapaikat. Nyt mummonsa jäätyä leskeksi hän lähti tämän mukana metsään.
”Mummo tykkää marjastaa ja häntä pelotti mennä metsään yksin, joten lähdin hänen seurakseen. Hän oli erittäin iloinen, että sai mennä verestämään muistoja”, Nuutinen totesi.
Metsäomistus halutaan pitää paikallisilla
Metsän omistajuudessa keskustelijat näkivät parhaimpana vaihtoehtona mahdollisimman laajan pohjan eli julkistahojen ja firmojen ohella täytyy vaalia yksityisten mahdollisuutta metsäomaisuuteen ja siitä huolehtimiseen.
Lisäksi metsäomaisuuden haluttiin pysyvän ennen kaikkea kotimaisessa omistuksessa, koska muun muassa monikansalliset sijoitusyhtiöt nähtiin arvaamattomina toimijoina. Tätä näkökulmaa toivat esiin Pohjois-Karjalan biosfäärialueen koordinaattori Vilma Lehtovaara sekä MSL:n Joensuun Kulttuuriyhdistystä edustanut ja metsässä muun muassa useita kaskeamisia johtanut Raimo Hulmi.
”Vastustan ulkomaista omistusta. Yksityisen omistuksen suurta määrää Suomessa pidän hyvänä”, Hulmi totesi yksiselitteisesti.
Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Antti Saarelainen korosti, että luonto on tietyllä tapaa ihmisillä lainassa.
”Meillä on vastuu jättää metsäluonto parempaan kuntoon kuin mitä itse olemme sen saaneet. Luulen, että Suomessa tulee yleistymään sellainen metsänomistajuus, jossa talous ei ole tärkein arvo”, Saarelainen sanoi.
Resurssiperiferian asema närkästyttää
Pohjois-Karjalan Metsänhoitoyhdistyksen johtaja Harri Välimäki nosti esille metsien merkityksen kaikkinensa yhteiskunnalle aina vientisektorista yksittäisten ihmisten ruuanlähteeseen ja puilla lämmitykseen.
Anni Rannikko korosti metsäalueiden merkitystä kyläyhteisöille. Hänen mukaansa metsät tuovat ja sitovat kylille myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten asu siellä, kuten etämetsänomistajia, matkailijoita, retkeilijöitä ja metsästäjiä. Rannikko siteerasi maaseutututkijoita, joiden mukaan maaseutu ei ole tyhjenemässä, vaan sen väestö moninaistuu.
”Metsien luotoarvot ja metsien monikäyttö tuovat kylille väkeä ja elinvoimaa ja elävyyttä. Maaseudulla vieraileva näkymätön väestö ei näy tilastoissa eikä kirjoilla, mutta heidän mukanaan tulee lisää elämää ja rahaa, koska he käyttävät palveluita ja ehkä osallistuvat myös paikallisyhteisöjen toimintaan.”
Ristiriitaa tähän aiheuttaa metsien käyttö vain taloudellisiin päämääriin. Rannikon mukaan maaseutututkijat puhuvat nykyään maaseudun resurssiperiferioista, joita on syntynyt muun muassa kuntaliitosten myötä, kun keskuskaupunki on saanut haltuun liitettyjen kuntien metsäomaisuutta.
”Kylätoimijoiden parissa on syntynyt närkästystä siitä, että kunnat hakkaavat metsää resurssiperiferioista, mutta eivät anna mitään tilalle. Eli varallisuutta otetaan näistä metsistä, mutta rahaa palvelujen muodossa ei näille alueille jaeta”, Rannikko kritisoi.
Kukapa olisi tilaisuudessa parempi reagoimaan Rannikon kommenttiin kuin Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutinen, sillä Rannikon asuinpaikka Eno liitettiinJoensuun kaupunkiin vuonna 2009. Nuutinen kertoikin, että Joensuun kaupungilla on tätä nykyä omistuksessaan 9500 hehtaaria metsää ja niistä entisen Enon kunnan alueella on 1400 hehtaaria.
”Kaupungilla on vaikea taloudellinen tilanne, minkä vuoksi metsähakkuita on tehty. Olen samaa mieltä, että kuntaliitosten yhteydessä ei metsäasioita ole otettu huomioon, mutta tulevaisuudessa niin on tehtävä”, Nuutinen tunnusti.
Esimerkiksi huomioon ottamiselle hän keksi, että Enon uusi koulu olisi voitu rakentaa kyseisen alueen metsistä saatavista materiaaleista, mikä olisi luonut varmasti aivan erilaisen tunteen alueen asukkaille.
Vilma Lehtovaara jatkoi samaisesta aiheesta kysymällä, onko meillä tarpeeksi keinoja ottaa huomioon paikallisyhteisöt metsien käytöstä päätettäessä.
”Vastuullisesta metsän käytöstä puhuttaessa ovat esillä taloudellinen ja ekologinen kestävyys, mutta kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys jäävät usein kokonaan pois.”
Raimo Hulmi patisti metsäkaupungiksi profiloitunutta Joensuuta hyödyntämään tutkimusta ja alueen oppilaitoksien kaikkinensa hyvien metsäasioiden tekemiseen.
Suojelualueita myös kylien läheisyyteen?
Metsien suojelusta puhuttaessa Jere Nuutinen kertoi, että Joensuun kaupungilla on metsistään suojeltuna kuusi prosenttia ja tähtäin on lisäys seitsemään prosenttiin.
”Luonnonsuojelualueita tarvitaan, mutta liian paljon ei metsien käyttöä saa rajoittaa, sillä metsä on kuitenkin uusiutuva luonnonvara”, Nuutinen totesi.
Samoilla linjoilla oli Metsänhoitoyhdistyksen Harri Välimäki, jonka mielestä metsien tulevaisuudenkin puolesta puhuu se, että metsä on dynaaminen ympäristö ja niillä on oma aikaulottuvuutensa.
”Ei metsänhoitaja saa metsää lopullisesti hävittyä, kyllä se uudistuu. Jos metsää haluaa jo nyt suojella, se on mahdollista. Kuitenkin suojelun pitäisi olla maanomistajan näkökulmasta vapaaehtoista. Tarvittaessa siihen täytyy löytyä taloudellisia kannustuksia, sillä suojelukustannusten ei pidä kaatua maanomistajien kontolle”, sanoi Välimäki, jolla itsellään on kaksi aluetta yksityisessä suojelussa.
Myös Asko Miettinen on toteuttanut omissa metsissään ”hiljaista” suojelua, eli jättänyt metsänkäsittelyn ja hakkuiden ulkopuolelle tiettyjä mielestään arvokkaita alueita.
Sen sijaan niin sanottua harmaata suojelua Miettinen pitää metsänomistajan kannalta harmillisena.
”Nyt määritellään suojelullisesti arvokkaita kohteita kysymättä maanomistajalta mitään. Omistajat eivät välttämättä edes tiedä, minkä takia he eivät saa puunmyynnistä tarjouksia metsäyhtiöiltä, eli taustalla on jokin epämääräinen asia, joka estää kaupan tekemisen”, Miettinen kertoi.
Luonnonsuojeluliiton Antti Saarelainen puolestaan painotti, että varsinaisten suojelualueiden lisäksi tarvitaan muutoksia myös talousmetsien käsittelyyn. Hän kaipasi metsänomistajille avuksi työkaluja sen tutkimiseen, onko jokin kohde suojelun arvoinen vai ei.
”Luonnon monimuotoisuuden säilymistä ei ratkaista vain suojelualueita lisäämällä, sillä luontokato tapahtuu talousmetsien alueella”, Saarelainen sanoi.
Samoilla linjoilla talousmetsien osalta oli myös biosfäärialueen Vilma Lehtovuori.
”Biosfäärialueen kannalta suojelualueet ovat ainutlaatuisia luontokohteita, mutta pääpointtina on ihmistoiminnan kehittäminen kaikkinensa kestävämpään suuntaan.”
Anni Rannikko toi metsien suojeluunkin kylänäkökulman.
”Kansallispuistot tuovat ihmisiä ja kävijöitä eli elinvoimaa. Kylänäkökulmasta olisi paikallisesti merkityksellistä, että suojeltaisiin myös sellaisia metsiä, jotka ovat kylien läheisyydessä.”
Teksti ja kuvat: Riitta Ryynänen
Joensuun alueen metsäkeskustelujen järjestämisestä vastaavat Maaseudun Sivistysliiton Pohjois-Karjalan aluejärjestö, MSL:n Keräverkoston ympäristödialogit sekä Joensuun seudun Kestävät kylät -hanke yhdessä muiden yhteistyökumppanien kanssa. Keskustelutilaisuudet ovat saaneet Joensuun kaupungin pienavustusta uuden ja kokeilevan toiminnan kehittämiseen maaseudulla.
Enon 5.11.2024 tilaisuuden jälkeen vuorossa ovat:
Kiihtelysvaara 7.11. klo 17.30-20.30, Suojapirtti, Tulrompsuntie 2.
Hammaslahti 14.11. klo 17.30-20.30, Hammaslahden Nuorisoseurantalo, Pyhäseläntie 1.
Tuupovaara 20.11. klo 17.30-20.30, Ullakko, Onnelankuja 2.
Lisäksi tulossa:
Kohti metsien monimuotoisuutta -webinaari 13.11.2024 klo 17-19
Webinaarissa asiantuntijat pohtivat, miten metsänomistajat voivat vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja metsien kestävyyteen muuttuvassa ympäristössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu metsäwebinaariin mukaan 11.11.2024 mennessä.