Maaseudun Sivistysliitto mukana toteuttamassa Eläkeliiton Koronapelätin-kampanjaa

ITE-taide, Taide, Uutinen
Pelottaako? Vuoden ITE-taiteilijan Jori Tapio Kalliolan veistokset antavat inspiraatiota koronapelättien kampanjaan. Kuva Veli Granö.

Eläkeliitto aloitti huhtikuun alussa yhdistyksiä luovaan yhdessä tekemiseen kannustavan Koronapelätin-kampanjan. Kampanjan ajaksi yhdistykset kutsutaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan vapaamuotoisia koronapelättimiä.
Pelättimet sijoitetaan kesän aikana haluttuun paikkaan, jossa ne valokuvataan ja merkitään karttasovellukseen, jotta muutkin pääsevät niitä ihailemaan. Innovatiivisin pelätin sekä yhdistys, jonka pelätinprojektiin on osallistunut eniten ihmisiä, palkitaan kampanjan päätyttyä syyskuun lopussa.
Kesäkuussa Maaseudun Sivistysliitto järjestää ideoita ja kannustusta täynnä olevan innostamisiltapäivän kampanjaan osallistuville 9.6. klo 14-16. Teamsin kautta toteutettavan keskustelevan tilaisuuden aikana ITE-taiteilijat Paula Huhtanen ja Jori Kalliola kertovat työskentelymetodeistaan, sekä lisäksi tilaisuudessa MSL:n työntekijät antavat vinkkejä kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen.

Osallistumislinkin saa ilmoittautumalla, (sointu.kallio@elakeliitto.fi).
Innostamisiltapäivään ovat kaikki tervetulleita! Tule kuulolle.
Kesäksi luovaa puuhaa – tule mukaan tekemään koronapelättimiä!