Kaiken kansan kevättempaus toi iloa ja yhteisöllisyyttä Saarijärvelle

Kansalaistoiminta, Maaseudun Sivistysliitto, Yhteisökehittäminen, Uutinen
Kevättempaus vauhdissa Saarijärvellä. Kuva: Satu Hiuspää-Hiltunen.

Saarijärvellä saatiin tänä keväänä nauttia upeasta tapahtumasta, Kaiken kansan kevättempauksesta, joka syntyi suurelta osin vapaaehtoisten voimalla ja sydämellä. Tempauksen alkuun panivat Saarijärven Martat ja he toimivat tapahtuman virallisina järjestäjinä.

Tempauksen tärkeä tarkoitus oli tarjota kansalaisille iloa, kohtaamisia ja hyvinvointia edistäviä kokemuksia. Tapahtumassa esiteltiin mm. liikuntaa, kasvien kasvatusta, arjen ekotekoja, terveellistä ruokaa, musiikkia ja yhteistanssia, eli hyvinvointia monin eri tavoin.

Yhdistystoiminnan perinteiset muodot ovat kuormittuneet väestön ikääntymisen ja aktiivisten toimijoiden vähenemisen vuoksi. Uusia ja innokkaita tekijöitä tarvitaan. Ja tällaiset tapahtumat voivat toimia kutsuvana porttina mukaan tulemiselle.

Haluammekin kiittää isosti kaikkia mukaan innostuneita, joiden määrä yli tuplaantui prosessin aikana! Tämä kertoo, että tarve yhteiselle tekemiselle on todellinen, ja halu osallistua löytyy, kun ovi on auki ja osallistuminen saa olla omannäköistä.

Tämä tempaus oli ennen kaikkea yhdessä tekemisen juhla. Ilman jokaista vapaaehtoista, yhteistyökumppania, järjestöä, oppilaitosten edustajaa, kunnan työntekijää ja osallistunutta kansalaista tämä ei olisi ollut mahdollista: juuri te teitte päivästä niin hienon kuin se oli!

Erityiskiitokset Saarijärven Martat ry, Saarijärven Palokuntanaiset r.y., Linjala Krolf ry, SPR Saarijärvi, Saarijärven Maa- ja kotitalousnaiset r.y., K-S MKN, Saarijärven Latu r.y., Saarijärven musiikkiyhdistys ry, FC Saarijärvi ry, Luonnonsuojeluliitto (Saarijärven seutu), Kimingin nuorisoseura r.y., Maaseudun Sivistysliitto, Saarijärven kaupunki, Saarijärven Yhtenäiskoulu, LARA Terveys ja koulutus, Jan-Markus Nyman tiimeineen, Rebel Boots ry, Ulla Kiminkinen taustajoukkoineen, FysioLuja sekä Landen Kaiku ry. Ja kaikki muut, joiden nimi saattoi jäädä vahingossa mainitsematta!

Meille Maaseudun Sivistysliiton TULKAA-hankkeessa oli ilo ja kunnia kulkea rinnalla mahdollistajana. Tempauksen toteutusprosessin aikana toteutimme vertaistuellista työpajatyöskentelyä, tuimme erilaisten toimijoiden kohtaamista ja edistimme dialogia eri tekijöiden kesken. TULKAA-hanke tarjosi mm. tilat työpajoille, mahdollisuudet yhteissuunnittelulle ja tukea viestintään sekä toteutuksen koordinointiin.

Yhteisöllisyys, osallisuus, paikallisuus, dialogi ja yhdessä kehittäminen saivat tässä tapahtumassa aivan käytännön merkityksen. Ja mikä parasta: tällaista voidaan tehdä jatkossakin, kun olemme avoimia ja teemme porukalla.

Yhdessä olemme enemmän!

Lisätietoa

Satu Hiuspää-Hiltunen

Projektikoordinaattori, TULKAA-hanke

+358 40 635 0201 satu.hiuspaa-hiltunen@msl.fi Lue lisää henkilöstä