Ilomantsin torilla pärähtää torstaina klo 11!
Karhumetsän ilmassa on jo odotuksen tuntua. Puupölkyt on siirretty Ilomantsin Karhupuistoon karhunveiston mestaruuskisaa varten. Odotettavissa on tiukkaa kilpailua, moottorien pärinää ja lentävää purua, kun veistäjät päästävät luovuutensa valloilleen.
Karhunveistokilpailu järjestetään 11.–13.8.2022 teemalla Karhun syli. Teoksista toivotaan syntyvän toiminnallisia veistoksia, jotka soveltuvat levähdyspaikoiksi, kuten istuimiksi tai penkeiksi. Veistoksia tullaan sijoittamaan Karhufestivaalin 2023 kymmenvuotisjuhlavuonna istuimiksi Ilomantsin keskustaan sekä Karhumetsään ja Karhuareenalle vievän karhureitin varrelle.
Karhuja veistetään tänäkin vuonna kahdessa eri sarjassa. Karhunveiston mestaruuskilpailu käydään torstaista perjantaihin 11.–12.8. ja karhunveiston pikakisa lauantaina 13.8.
Torstaina 11.8. klo 11 Ilomantsin torilla vietetään Karhufestivaalin avajaisia, jossa yleisöä johdatellaan tunnelmaan perinteisellä moottorisahafanfaarilla. Veistokisa alkaa avajaisten jälkeen klo 12.
Karhufestivaali on parasta livenä, mutta voit seurata tapahtumia myös somessa
Veistokisaan osallistuu 25 veistäjää. Veistäjien esittelyt on julkaistu Karhufestivaalien verkkosivuilla msl.fi/karhufestivaali. Mukana on kokeneiden Ilomantsin-kävijöiden lisäksi neljä ensikertalaista kisaajaa.
Kilpailussa ovat mukana: Raimo Hautaluoma (Jalasjärvi, Kurikka), Esko Heikura (Kuhmo), Urpo Huotari (Paltamo), Christian Häggman (Ytteresse, Ähtävä), Jari Kinnunen (Suomussalmi), Tarmo Kovanen (Kivijärvi), Kari Kulmala (Rääkkylä), Jari Kuokkanen (Iisalmi), Leo Laakko (Orimattila), Veikko Laakso (Liminka), Aimo Laitinen (Oulu), Toni Lindroos (Sastamala), Leo Löppönen (Savonlinna), Timo Nevalainen (Pyhäsalmi), Marjukka Nio (Helsinki), Pekka Niskanen (Haapajärvi), Kari Onninen (Lahti), Taisto Pehkonen (Lieksa), Timo Peiponen (Karstula), Teemu Porri (Äänekoski), Jari Rantanen (Kuhmalahti, Kangasala), Timo Teittinen (Kuosmala, Juva), Markku Tuominen (Nurmijärvi), Ari Vähäkangas (Ylivieska) ja Tapio Vääräsmäki (Viitasaari).
Kilpailun tuomaristoa johtaa tänä vuonna moottorisahataiteilija Juha Käkelä. Muut tuomariston jäsenet ovat muotoilija Paula Susitaival, ITE-näyttelyiden kuraattori Arto Tuominen ja Ilomantsin kunnan edustajana opiskelija Millanoora Räty.
Karhunveistokilpailun järjestävät Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen, ja se on Ilomantsin Karhufestivaalin päätapahtuma. Veistokilpailu on myös osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2022 ohjelmistoa.
Kartta Karhufestivaalien tapahtumapaikoista:
Jos et pääse paikan päälle, voit seurata veistokisan tunnelmia verkkosivuilla msl.fi/karhufestivaali sekä livenä Karhufestivaalien Facebook-sivuilla https://www.facebook.com/karhufestivaali:
- to 11.8. klo 11-11.30 avajaiset Ilomantsin torilla
- to 11.8. klo 18-18.30 veistojen tilannekatsaus
- pe 12.8. klo 8.45-9 livevartti
- pe 12.8. klo 12.15-12.30 livevartti
- pe 12.8. klo 16-16.15 livevartti
- la 13.8. klo 11-12.30 pikakisa
- la 13.8. klo 14 päätösjuhla
Seuraa myös Karhufestivaaleja Instagramissa ja TikTokissa!