Elokuussa siivotaan, tanssitaan ja nautitaan yhdessäolosta Trash Heroesin tahtiin!
Maaseudun Sivistysliiton Uudenmaan taiteilijahaku on ratkennut. Valitsimme kesän taiteilijaksi reilun 50 hakemuksen joukosta ryhmän nimeltä Trash Heroes. Ryhmän jäsen Panu Varstala pyöräilee kesällä pitkin Uudenmaan rannikkoa pysähtyen siivoamaan rantoja yhdessä paikallisten koululaisten kanssa. Siivoamisen ohessa nautitaan yhdessäolosta ja tanssitaan.
Itämeri-aiheisissa taiteilijahakemuksissa korostuivat rantojen roskaantumiseen liittyvät kysymykset, joita yli puolet hakemuksista käsittelivät joko visuaalisesti, tai erilaisina tekoina. Lisäksi hakijoina oli runsaasti esiintyviä taiteilijoita ja taiteilijaryhmiä, sekä ääneen ja musiikkiin liittyviä esityksiä. Trash Heroesin performatiivisessa taideprojektissa yhdistyivät kaikki nämä teemat. Lisäksi valintaan vaikutti teoksen osallistavuus ja positiivisuus: Itämerestä voidaan pitää huolta hyvällä meiningillä, yhdessä ja tanssien.
Me uskomme, että jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa lähiympäristönsä viihtyvyyteen. Haaveilemme paremmasta kaupungista, jossa tanssitaan kaduilla, liikutaan ekologisesti, pidetään huolta luonnosta ja toisistamme
Trash Heroesin Panu Varstala on tanssija, koreografi, muusikko ja luokanopettaja. Hän on työskennellyt esittävien taiteiden parissa ympäri Suomea niin ammattilaisena kuin harrastajana. Elokuussa Panu suuntaa pyöränsä kohti Uudenmaan rannikkoa ja vierailee Porvoon ja pääkaupungin rannikkoalueilla. Elokuun kiertue huipentuu Itämeripäivänä 26.8. Helsingissä – pysykää kuulolla!
Trash Heroesin kierue on osa vuoden 2021 Itämeripäivää. John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2021 Itämeripäivää vietetään 26.8.