Virtaa yhdistystoimintaan -työkirja
Virtaa yhdistystoimintaan -työkirja
Tämä työkirja on suunniteltu tukemaan yhdistyksiä kehittämistyössä tarjoten työpohjia ja käytännön ohjeita yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja uudistamiseen. Lopussa
oleva kehittämissuunnitelma auttaa yhdistystä arvioimaan nykytilannetta, asettamaan tavoitteita ja tekemään konkreettisia toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.
Työpohjia voi hyödyntää joustavasti yhdistyksen tarpeiden mukaan: käsitellen aiheita yksi kerrallaan tai keskittyen vain niihin osa-alueisiin, jotka kaipaavat eniten kehittämistä.
Työkirjaa voi täyttää esimerkiksi hallituksen kokouksissa, jäsenilloissa tai työpajoissa. Eri aiheille voi perustaa omat työryhmät ja jakaa tehtäviä useammalle.
Työkirjan tavoitteena on auttaa yhdistyksiä löytämään aihe, jota voisi olla hyvä pysähtyä kehittämään kestävällä ja osallistavalla tavalla. Näin yhdistys voi toimia paremmin ja tukea jäseniään, yhteistyökumppaneitaan ja koko yhteisöä.
Toivomme, että työkirja inspiroi ja auttaa yhdistystänne matkalla kohti entistä vaikuttavampaa toimintaa!
Materiaali on tuotettu TULKAA-hankkeessa. Lisätietoja hankkeesta: www.msl.fi/tulkaa.