Juuret mullassa, katse kestävässä tulevaisuudessa
Kylien alkukesä tuoksuu kompostimullalta ja kahvilta. Kylätalon pihassa rakennetaan lahopuuaitaa ja sisällä askarrellaan kestokasseja kierrätysmateriaaleista. Joku tuo mukanaan vanhan valokuvan kylätalon pihapiirissä aiemmin kasvaneesta niitystä, joka niitettiin loppukesästä talkoilla. Nyt suunnitellaan uutta niittyä ja sen rinnalle taidepolkua, joka kertoo alueen historiasta. Joku toinen kertoo, kuinka hänen isoäitinsä käytti alueella villinä kasvavaa nokkosta monipuolisesti ruoanlaitossa, ja kuinka hän itse oppi ylläpitämään tuota perinnettä edellisen kesän villiyrttikurssilla.
Tällaisista hetkistä rakentuu Maaseudun Sivistysliiton työ kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Ei ylhäältä annettuna, vaan yhdessä tehtynä. Ei ainoastaan yksittäisinä tekoina, vaan osana yhteisön elämää. Maaseudun Sivistysliitolle myönnettiin äskettäin oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti tunnustuksena siitä, että kestävyyden rakentaminen näkyy puheessa, teoissa, arjen valinnoissa ja käytännön toiminnassa. Hiljattain julkaistiin myös historiikki Juuret huomisessa, joka osoittaa, kuinka Maaseudun Sivistysliitto on jo 75 vuoden ajan rakentanut kulttuurisesti juurtunutta ja yhteisölähtöistä arkea, ja edistänyt näin kestävää kehitystä jo silloin, kun termi ei vielä ollut aktiivisessa käytössä.
Kestävän kehityksen sertifikaatin arviointikriteeristön taustalla on kolmitasoinen kuvaus, jossa työtä arvioidaan olemassa olevaa toisintavasta, tulevaisuutta ennakoivasta ja yhteiskuntaa uudistavasta näkökulmasta. Vaikka uudistavaan ajatteluun pyrkiminen on keskiössä, jaottelu voi lisäksi auttaa näkemään, kuinka menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus voivat kulkea arjen kestävyystyössä rinnakkain. Samalla hahmottuu, kuinka perinteillä, kulttuurilla, yhteisöillä ja ympäristöllä on kaikilla merkityksensä kestävää tulevaisuutta rakennettaessa.
Toisintava kestävyys: perinteet elävät tässä päivässä
Toisintava kestävyystyö voi parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että vanhat taidot, perinteet, tavat ja tarinat eivät jää ainoastaan alueen historiasta kertoviin museoihin vaan ne ovat läsnä yhteisessä arjessa. Se näkyy siinä, kun kyläläiset rakentavat yhdessä linnunpönttöjä kierrätyspuusta ja opettelevat samalla pihapiirin lintulajien tunnistusta, istuttavat perinnekasveja, lisäävät omavaraisuutta tai kunnostavat vanhoja rakennuksia. Se kuuluu siinä, kun isoisän muistot muuttuvat ääniteoksiksi, ja näkyy siinä, kun ITE-taiteilijan historiaa henkivä veistos pysäyttää pihapiirissä ohikulkijan.
Toisintava kestävyys voi olla myös sitä, kun vanhat niityt niitetään perinteisessä talkoopäivässä, villiyrttejä kerätään yhdessä perinnereseptejä jakaen tai kun kylänraitille ilmestyy yhteisöllinen taideteos, joka kertoo omaa tarinaansa paikasta ja ihmisistä. Näissä hetkissä perinteet ovat käyttövoimaa rakentaen sellaista kulttuurista kestävyyttä, joka ei ole ainoastaan vanhan säilyttämistä vaan myös muutokseen sopeutumista ja jatkuvuuden ylläpitämistä.
Ennakoiva kestävyys: tulevaisuutta rakennetaan yhdessä
Ennakoiva kestävyystyö tarkoittaa kykyä katsoa eteenpäin ja toimia yhdessä. Se näkyy, kun kyläläiset kokoontuvat dialogin äärelle keskustelemaan metsien merkityksestä ja hoidosta, luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta, arkinuukailusta ja kohtuutaloudesta tai ilmastonmuutoksen vaikutuksista omassa maisemassaan. Kun yhteisen keskustelun äärellä ovat mukana niin maanomistajat, jokaisenoikeuksista nauttivat kyläläiset, alueen nuoret, aihealueen tutkijat kuin taiteilijatkin, syntyy yhteistä jaettua ymmärrystä, joka katsoo sekä tähän hetkeen että tulevaan.
Ennakoiva kestävyys näkyy myös siinä, kun vieraslajeja torjutaan talkoilla, pölyttäjäpeltoja kylvetään yhdessä tai kun lapset oppivat luonnon rytmiä Pikku puutarhurit -kurssilla. Kun kylässä kuljetaan monimuotoisuuskävelyllä omavaraisuuden mahdollisuuksia pohtien tai biojätteestä tehdään kompostimultaa kylän yhteisen kierrätyspisteen vierellä, rakennetaan samalla kylän yhteistä varautumista ja resilienssiä eli kykyä selvitä ja sopeutua yhteisesti muuttuvassa maailmassa.
Ennakoiva kestävyys on myös oikeudenmukaisuutta. Sitä, että toimitaan valtakunnallisesti, jotta siirtymä kohti ekologisesti kestävää yhteiskuntaa ei kuormita kohtuuttomasti maaseutua tai sen asukkaita. Se on sitä, että kukaan ei jää muutoksessa jälkeen sekä sitä, että yhteinen kestävä tulevaisuus rakentuu moniäänisesti luontoa ja ihmistä kunnioittaen.
Uudistava kestävyys: toivo muuttuu toiminnaksi
Uudistava kestävyystyö on rohkeutta kuvitella ja kokeilla toisin. Se näkyy, kun ilmastoon liittyvät tunteet otetaan rohkeasti puheeksi ja ilmastoahdistusta käsitellään esimerkiksi tarinateatterin keinoin. Se rakentuu, kun metsän keskelle ilmestyy taiderasti tai kun kyläläiset rakentavat yhdessä installaation, joka kysyy: mitä tämä paikka meille merkitsee ja millaisena tahdomme sen tulevaisuudessa nähdä?
Uudistava kestävyys on myös sitä, kun biohiiltä valmistetaan paikallisesti ja käytetään omavaraisen viljelyn tukena. Se näkyy silloin, kun taiteilijat ja asukkaat kohtaavat Sanginkonnulla ja raivaavat yhdessä maisemaan tilaa taiderasteille, jotka luovat uutta ja henkivät samalla alueen kulttuuriperintöä. Tai kun torilla, parkkipaikalla tai kyläkoulun pihassa syntyy yhteisen päivän aikana jotakin sellaista, jota ei vielä aamulla osannut ennakoida, mutta joka jättää jälkensä koko yhteisöön.
Uudistava kestävyys ei ole ainoastaan tekoja ja ratkaisujen etsimistä, se on myös toivon rakentamista ja jakamista. Se on sitä, että vaikeidenkin asioiden äärellä voidaan pysähtyä kohtaamaan toisemme löytääksemme yhdessä uutta kestävämpää suuntaa.
Kestävä tulevaisuus rakennetaan yhdessä
Maaseudun Sivistysliitossa tehtävän työn merkittävin vahvuus on siinä, että kestävää tulevaisuutta rakennetaan yhteisöissä ruohonjuurelta käsin. Kestävä arki rakentuu, kun joku ehdottaa, että vanhan käytöstä poistuneen ladon voisi kunnostaa tulevana kesänä näyttelytilaksi. Kun joku tuo mukanaan villiyrttireseptin, joka on kulkenut suvussa vuosia, ja joka vihdoin herää eloon. Kun joku uskaltaa sanoa ääneen, että on huolissaan, ja toinen vastaa, että niin olen minäkin, joten tehdään yhdessä paikallisesti jotakin kestävämmän tulevaisuuden tueksi.
Ekososiaalinen sivistys syntyy, kun ihmiset pysähtyvät, kääntävät katseensa ympäröivään maisemaan ja toisiinsa ja kysyvät: mitä me voimme tehdä yhdessä? Kun kylänraitille ilmestyy uusi auringonkukkapelto, niityn vierelle taideteos tai yhteiseen pöytään jaettu ateria yhteisöviljelyn antimista. Kun joku oppii itselleen uuden perinnetaidon, ja toinen saa yhteisössään äänen, jota ei ole ennen kuultu.
Maaseudun Sivistysliitossa tehtävä työ on täynnä tällaisia hetkiä. Ne eivät ehkä aina näytä suurilta, mutta juuri niistä rakentuu se, mitä kestävä arki parhaimmillaan on: juurtunutta, yhteisesti jaettua ja elävää.
Kirjoittaja
