Sari Leinonen

Kyläkehittäjä

Olen kainuulainen ympäristöalan osaaja. Olen työskennellyt viime vuosina luonnonhoidon tehtävissä pääosin luontoyrittäjänä. Työ on vienyt esimerkiksi hienoihin perinnemaisemiin ja toisaalta suunnittelemaan umpeen kasvaneiden hoitoa.

Koulutukseltani olen ympäristönhoitaja ja filosofian maisteri etnologian eli kansatieteen alalta. Kansanperinteet ja ympäristöasiat ovatkin usein kohdanneet eri töissäni.

Toimin ympäristötiimissä kyläkehittäjänä Oulujärven kestävät kylät -hankkeessa. Hanke toimii Oulujärvi Leaderin alueella, Vaalassa, Paltamossa, Puolangalla sekä Kajaanin maaseutualueilla.

Minuun voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä kylien ympäristöasioissa!