Marikki Väisänen

Kyläkehittäjä

Olen ihmisistä ja luonnosta kiinnostunut tyyppi. Minulle elämässä tärkeintä on läheiset ihmiset, hyvinvointi ja merkityksellinen työ. Olen kotoisin Oulusta ja Tampereelle muutin opiskelujen perässä. Tällä hetkellä asun Mikkelissä ja kämppiksenäni asustelee nelivarvaskilpikonna Kaarlo. Vapaa-ajallani tykkään muun muassa käydä kuntosalilla, boulderoida, lukea, tehdä palapelejä ja matkailla. Erityisosaamisalueeseeni kuuluu pop-kulttuuri painottuen ennen kaikkea julkkisjuoruihin.

Aikaisemmat työtehtäväni 

Työurallani olen ehtinyt jo tehdä monenlaista, kuten tarjoilua ja puhelinasiakaspalvelua jätehuoltoyhtiössä. Asiakaspalvelu antaa mielestäni hyvät lähtökohdat myös nykyiseen tehtävääni, sillä erilaisten ihmisten kanssa työskentely on tässäkin keskiössä.

Koulutukseni 

Opiskelin Tampereen yliopistossa (ent. Tampereen teknillinen yliopisto) ympäristö- ja energiatekniikkaa. Diplomi-insinööriopinnoissa omaksumani analyyttinen ajattelutapa on hyödyksi monessa tehtävässä, mutta se vaatii vastapainokseen hyviä tunne- ja viestintätaitoja. Viestintää olen opiskellut myös sivuaineen verran.

Mitä teen juuri nyt Maaseudun Sivistysliitossa 

Työskentelen LUMOAVA-hankkeessa kyläkehittäjänä Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueella. Tavoitteena on tehdä yhteistyötä luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi maakuntien alueella. Lähden innolla tutustumaan paikallisiin toimijoihin ja tekemään työtä ympäristön hyväksi.