
Katri Kurkela
Kyläkehittäjä
Olen luonnosta, kasvimaan viljelystä, musiikista, käsitöistä ja kaikenlaisesta yhteisöllisestä tekemisestä innostuva puuhastelija. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta ja asuin pitkään Oulussa, mutta keväällä 2025 muutin Paltamoon. Täällä olen nauttinut takapihan linnuista ja ihastunut lähimetsien laajaan kirjoon kääpiä.
Koulutus ja osaaminen
Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri. Yliopisto-opinnoissani ihastuin ekososiaalisen sivistyksen käsitteeseen. Sieltä omaksutut vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden arvot ovat minulle edelleen tärkeitä ja ohjaavat toimimaan yhteisöllisyyden ja kestävän elämäntavan edistämiseksi. Työelämässä olen kartuttanut kokemusta ohjaamisesta ja kouluttamisesta erilaisissa hankkeissa ja projekteissa lasten, nuorten sekä maahanmuuttajien parissa.
Mitä teen Maaseudun Sivistysliitossa?
Toimin ympäristötiimissä kyläkehittäjänä Oulujärven kestävät kylät -hankkeessa. Hankkeessa tehtäväni on tukea, innostaa ja kannustaa kyliä sekä muita maaseudun toimijoita yhteisiin ympäristötekoihin. Teot voivat olla pieniä tai suuria, juuri teidän kylänne näköisiä ja kokoisia. Hanke toimii Oulujärvi Leaderin alueella, Vaalassa, Paltamossa, Puolangalla sekä Kajaanin maaseutualueilla.